Lehti 37: Ajan­kohtai­sta 37/2016 vsk 71 s. 2242

Oikeuslääketiede tarvitsee tekijöitä

Jokainen lääkäri voi helpottaa oikeuslääkäreiden työsumaa ­miettimällä, milloin oikeuslääketieteellinen ruumiinavaus on todella tarpeen.

Teksti Mari Vehmanen
Kuvituskuva 1

Suomalainen oikeuslääketiede on kamppaillut kauan resurssipulan kanssa. Kansalaisille tämä on näyttäytynyt esimerkiksi ruumiinavauslausuntojen ja kuolintodistusten pitkinä odotusaikoina.

Viime vuosina tilanteeseen on kuitenkin etsitty aktiivisesti ratkaisuja, ja koko oikeuslääkintä on käynyt läpi ison mullistuksen. Muutos pääsi alkuun vuosikymmenen vaihteessa, kun toiminta siirtyi lakkautettujen lääninhallitusten vastuulta THL:n alaisuuteen.

– Tämä on ollut valtava organisatorinen työ. Viiden lääninhallituksen erilaiset palvelusopimukset ja kulttuurit on pyritty viemään yhden valtakunnallisen mallin alle, THL:n oikeuslääkintäyksikön ylilääkäri Riitta Kauppila kertoo.

Käytännössä uudistus on tarkoittanut esimerkiksi ruumiinavausten maantieteellistä keskittämistä. Aiemmin avauksia tehtiin 21 paikkakunnalla, kun nyt toiminta on keskitetty viiteen yliopistosairaalakaupunkiin.

– Ennen siis oikeuslääkärit matkustivat, kun nykyään taas vainajat siirretään lääkäreiden luo. Näin asiantuntijoidemme arvokasta aikaa säästyy varsinaiseen työhön, Riitta Kauppila sanoo.

Tänä vuonna alalla on otettu käyttöön sähköinen tietojärjestelmä.

Karsinta on onnistunut

THL on yhteistyössä poliisin kanssa pyrkinyt määrätietoisesti pienentämään ruumiinavausten lukumäärää. Vielä vuonna 2009 Suomessa tehtiin yli 12 000 oikeuslääketieteellistä ruumiinavausta. Nyt lukema on saatu laskemaan alle 9 000 vuosittaiseen avaukseen.

Riitta Kauppilan mukaan kansalaisten oikeusturva ei ole vaarantunut vähennysten vuoksi.

– Joukossa on aiemmin ollut valtavasti tarpeettomia, vailla kunnon perustetta tehtyjä avauksia, Kauppila sanoo.

Hän kertoo, että määrässä on edelleen laskemisen varaa.

– Supistaminen on onnistunut ilman lainsäädäntöön puuttumista. Poliisihallituksen ohje kuoleman tutkinnasta on selkiyttänyt tilannetta, minkä ansiosta poliisi on alkanut harkita entistä tarkemmin ruumiinavausmääräysten antamista.

Myös jokainen lääkäri voi Riitta Kauppilan mukaan auttaa resurssien suuntaamisessa oikein. Oikeuslääkintäyksikkö konsultoi ja kouluttaa mielellään lääkäreitä.

Lue myös

– Kuolintodistuksen laatimisen pitäisi olla jokaisella hanskassa. Esimerkiksi päivystyksissä työskenteleville sanoisin, että vaikkei todistusta tarvitse kirjoittaa kesken pahimman kiireen, sitä ei saa myöskään unohtaa.

Koko maassa työskentelee vain joitakin kymmeniä oikeuslääkäreitä, joten jo muutama eläköityminen, työpaikan vaihdos tai pitkä sairausloma ruuhkauttaa työt.

THL houkuttelee nuoria lääkäreitä alalle paitsi karsimalla turhia ruumiinavauksia ja keventämällä näin työtaakkaa myös monipuolistamalla työnkuvaa esimerkiksi tutkimukseen ja kouluttamiseen.

– Ymmärrän hyvin, ettei uusi lääkäripolvi ole valmis tinkimään loputtomasti harrastuksista tai perheen kanssa vietetystä ajasta. Alana oikeuslääketiede on äärimmäisen mielenkiintoinen, Riitta Kauppila toteaa.

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030