Onko vankiloista tulossa mielisairaiden hoitopaikkoja?

Psykiatrisen palvelujärjestelmän rakennemuutos on johtanut viime vuosikymmeninä sairaalapaikkojen vähenemiseen kaikkialla läntisessä Euroopassa. Oikeuspsykiatristen hoitopaikkojen määrä ja erilaiset tuetun asumisen muodot ovat lisääntyneet, mutta eivät samaan tahtiin sairaansijojen vähenemisen kanssa. Samaan aikaan vankien määrä on lisääntynyt merkittävästi.

Palvelujärjestelmän muutoksia vuosina 1990-2002 tutkittiin kuudessa maassa: Englannissa, Saksassa, Italiassa, Hollannissa, Espanjassa ja Ruotsissa. Vain Italiassa ja Hollannissa avohoitopaikkoja perustettiin enemmän kuin sairaalapaikkoja suljettiin. Vankien määrä kasvoi kaikissa maissa 16 %:n ja 104 %:n välillä. Tutkimuksen tekijät kysyvätkin, johtaako mielenterveysongelmien lisääntyminen ja vaikeutuminen sekä niihin mahdollisesti liittyvä lisääntyvä huumeiden käyttö uudentyyppiseen laitostumiskehitykseen.

Avohoidon hieno idea ryvettyi laman kourissa

Kansainvälinen trendi näkyy Suomessakin. Vankimielisairaalan ylilääkärin Hannu Lauerman mukaan mielisairaalajärjestelmän purkaminen Suomessa on ollut pitkällinen ja monisyinen ilmiö. Instituutioiden vastaisuuden yhtenä syynä oli mielisairaanhoidon kehittymättömyys. 1980-luvulla haluttiin päästä eroon tiheästä B-mielisairaalaverkostosta ja ryhdyttiin kehittämään avohoitoa. Muutos eteni hallitusti 1990-luvulle saakka.

- Hyvää tarkoittavan sosiaalipsykiatrian kehittämä hieno idea avohoidosta ryvettyi laman kourissa, kun psykiatriselta hoidolta vedettiin rahoitus pois. Nämä yhteensattumat ovat runnelleet palvelujärjestelmää. Toisaalta instituutioiden vastaisuuteen liittyi Euroopassa sellainenkin kummallinen piirre, että voimakkaan vasemmistolainen, antiautoritaarinen ns. antipsykiatria antoi vauhtia sille, että tietty osa poliittista oikeistoa näki hyväksi ottaa rahaa pois julkisista palveluista, Lauerma toteaa.

Isossa-Britanniassa tätä heitteille jätön politiikkaa kutsuttiin thatcherismiksi. Kaupunkien kaduille alkoi ilmaantua ns. katuskitsofreenikkoja, joiden narkomanisoitumisen riski oli suuri, koska kadulla on tarjolla huumeita. Ilmiö ei ole vieras Suomessakaan. Ilman tilastojakin tavallinen kaupunkilainen näkee, miten yleistä mielenterveys- ja päihdeongelmien yhdistyminen on. Vankilat ovat sitten paikkoja, jonne tämän heitteille jätetyn ihmisvirran oletetaan pahimmassa tapauksessa päätyvän.

Yhä useampi vanki tarvitsee psykiatrista hoitoa

- Tutkijoilta puuttuu kuitenkin kova data, jota tarvitaan päätöksenteon tueksi. Suomessa on viimeksi tehty vankka selvitys aiheesta vuonna 1985 ja suuntaa antava kartoitus pari vuotta sitten. Nämä selvitykset antavat viitteitä siihen suuntaan, että psykiatrista hoitoa tarvitsevien vankien osuus on kasvanut rajusti vuodesta 1985. Se on mahdollisesti jopa kaksin- tai kolminkertaistunut. Tätä on kuitenkin tutkittava tarkemmin. Meillä on tutkimusta varten olemassa alustava rahoitus.

Vankila on Lauerman mukaan jonkinlainen viimeinen pussinpohja, johon mielenterveyspotilas joutuu. Antipsykootteja käyttäviä vankeja on yhä enemmän ja heistä vain pieni osa joutuu lopuksi Vankimielisairaalaan. Skitsofreenikkojen määrä näkyy myös. Yleinen diagnoosi vangeilla on nykyisin luonnehäiriö ja narkomanisoituminen.

- Avohoidossa näyttää olevan tällä hetkellä vaikea saada otetta primaarista mielisairaudesta. Kolmen diagnoosin potilas ei ole enää mikään harvinaisuus Vankimielisairaalassa. Heillä on todettu asosiaalinen persoonallisuus, jokin psykiatrinen sairaus ja narkomania. Epäilemmekin, että hoitamattomat mielisairaat päätyvät enenevästi vankilaan, Hannu Lauerma sanoo.

Vuonna 1999 päivittäinen vankiluku oli Suomessa 2 700. Se on noussut noin tuhannella ja uhkaa nousta yli 4 000:n. Karkeasti arvioiden yhteiskunnassamme on tällä hetkellä noin 50 000-60 000 ihmistä, jotka ovat olleet vankilassa.