Psykiatria elää roolimurrosta

Psykiatria elää roolimurroksen vaihetta. Ennen psykiatri oli epätieteellinen kliinikko. Uudessa ajassa psykiatri on kliinisestä työstä vieraantunut tieteilijä. Näin kärjistää kliinisen psykiatrian professori

John C. Markowitz

Markowitz lausui analyysinsä Hyks:n Psykiatriakeskuksessa järjestetyssä juhlatilaisuudessa. Juhlan aiheena oli Suomen akateemisen psykiatrian satavuotisjuhla: maan ensimmäinen psykiatrian professuuri perustettiin Helsingin yliopistoon 15.6.1906.

Markowitz näki psykiatrian keskeisenä haasteena löytää tasapaino menneen ja tulevan välille sekä myös tieteellisyyden ja potilastyön välille. Tärkeää on myös haudata mahdollisesti yhä kytevät vanhat koulukuntariidat; vaikkapa biologisesti suuntautuneen psykiatrian ja psykoterapian edustajien väliset.

Markowitzin mukaan uudet teknologiat, kuten aivojen kuvantaminen, ovat tuoneet mukanaan paljon uutta tutkimustietoa ja sovellusalueita psykiatriaan. Samalla hän varoitti psykiatrikuntaa vauhtisokeudesta.

Uhkana on, että uusi tekniikka ottaa ylivallan ja unohdetaan kehittää edelleen monia vanhoja menetelmiä. Esimerkiksi viime vuosina ankarasti kritisoidulla psykoterapialla on yhä paljon annettavaa psykiatrialle.

- Psykoterapiaa on huomattavasti vaikeampi tutkia kuin monia muita psykiatrian keskeisiä alueita. Edistymme kuitenkin jatkuvasti muun muassa sen määrittelyssä, mitä psykoterapia on, mikä on vaikuttavaa ja mikä psykoterapiassa voi olla suorastaan vahingollista.

Markowitz muistuttaa minkä tulee olla psykiatrian keskiössä.

- Vaarana on, että psykiatreista tulee tieteellisesti painottuneita ei-kliinikoita. Teknologian ylikorostaminen voi pahimmillaan merkitä kontaktin menettämistä potilaaseen.

Markowitz avasi katsauksen myös modernin psykiatrian historiaan. Sadan vuoden viime vuoden aikana psykiatria on ottanut valtaisia edistysaskelia.

Psykiatrialla riittää kuitenkin yhä työsarkaa menetelmien kehittämisessä, diagnostiikan tarkentamisessa ja potilaiden tavoittamisessa. Suuri osa lievistä mielenterveyshäiriöistä jää kokonaan vaille käypää hoitoa.

Professori

Hasse Karlsson

- Psykiatria on aina seissyt toinen jalka biologiassa ja toinen jalka psykologiassa. Aivotutkimuksen yksi mahdollisuus on siinä, että se ihan oikeasti voi rakentaa siltaa näiden kahden maailman välille.

Erkki Isometsä Helsingin yliopistosta avasi psykiatrian murrosta hieman toisesta näkökulmasta. Neurotieteen kehitys tuo lisää tietoa neurobiologisten tekijöiden osuudesta mielenterveyden häiriöiden synnyssä. Isometsän mukaan siksi "ilmassa on usein kysymys, mitä se merkitsee psykoterapian roolille".

- Biologisoituuko psykiatria, muuttuvatko psykososiaaliset hoidot merkityksettömiksi? Eivät suinkaan, mutta psykososiaaliset hoidot muuttavat muotoaan.

Esimerkiksi tietämys kaksisuuntaisen mielialahäiriön syntytekijöistä, muun muassa geneettisestä alttiudesta, auttaa selvästi myös psykososiaalisten hoitojen suunnittelussa.

- Tieto sairauden biologisista haavoittuvuustekijöistä ei automaattisesti tarkoita, että käyttämämme interventiot olisivat lääkkeellisiä. Interventiot voivat olla esimerkiksi elintapamuutoksia.

Lääkkeet ovat kuitenkin keskeisessä asemassa kaksisuuntaisessa mielialahäiriössä. Valitettavasti pitkäaikaisessa ylläpitohoidossa olevista potilaista jopa 20-50 prosenttia käyttää lääkkeitään epäsäännöllisesti.

Bipolaarihäiriöistä kärsivien potilaiden huono hoitomyöntyvyys merkitsee suurta kysyntää psykososiaalisille hoidoille.

- Potilaat eivät hyödy lääkkeistä olivatpa ne kuinka hyviä tahansa. Yksin hoitomyöntyvyyden ongelma tarkoittaa sitä, että meidän on pakko lähestyä tätä ilmiötä myös psykologisesti.

- Meidän täytyy tehdä jotakin sellaista, joka auttaa ihmistä kytkemään sairautensa osaksi minäkuvaa ja hyväksymään se, että hänen tulee oman etunsa nimissä hoitaa itseään.