Psykoterapiamuotojen väliset koulukuntaerot häviävät kovaa vauhtia

Takavuosien tiukat koulukuntaerot eri psykoterapiamuotojen käyttämisestä ovat kovaa vauhtia häviämässä. Yhä useampi psykiatri luonnehtii itseään "sekatyöläiseksi", joka valitsee käyttämänsä terapian potilaan tarpeiden mukaan.

- Kädenvääntö terapioiden paremmuudesta on vaihtunut vuorovaikutteiseksi pohdinnaksi siitä, mikä terapia sopisi kussakin tilanteensa parhaimmin, sanoo Helsingin yliopiston professori

Hasse Karlsson

Tämän kevään psykiatripäivillä Helsingissä käytettiin kokonainen päivä sen pohtimiseen, mikä psykoterapia kellekin sopisi.

- Tämä on niitä tuhannen taalan kysymyksiä, joihin törmätään paitsi arjen potilastyössä, myös psykiatreja koulutettaessa. Mitä ovat ne tekijät, jotka ohjaavat terapian valintaa, Karlsson toteaa.

- Eikä tarvitse mennä kovinkaan kauas suurista kaupungeista, kun kysymys terapiavalinnasta kuulostaa ylellisyyspuheelta, huomauttaa erikoislääkäri

Sinikka Luutonen

Kuka tarvitsee?

Lyhyttä vai pitkää? Psykodynaamista vai kognitiivista? Interpersonaalista vai ratkaisukeskeistä?

- Nykyaikana vaihtoehtoja riittää. Suurten ikäluokkien erikoistuessa psykiatriaan psykoterapiassa luotettiin pitkään psykodynaamiseen terapiaan. Professoritkin edustivat käytännössä vain tätä suuntausta. Sen me sitten omaksuimme potilastyöhön, ja pitkään myös Kelan korvauskäytännöt ohjasivat suosimaan pitkää psykoterapiaa, sanoo professori

Matti Huttunen

- Psykoterapioiden tulosten mittaamista ja vertailua pidettiin pitkään mahdottomana, mutta tutkimus tuo koko ajan uutta vertailukelpoistakin tietoa. Samoin lääkehoidon ja terapian vertaaminen on tieteellisestkin mahdollista, Hasse Karlsson huomauttaa.

Vaikka tieteellisiä tuloksia alkaa jo olla, saavat tulosten tulkinnat psykiatrit kyllä innostumaan ja väittelemään. Löytyykö konsensusta sitten siitä, kuka tarvitsee psykoterapiaa?

- Psyykkinen ongelma tietysti pitää olla, mutta se ei saa olla toisaalta liian vaikea, muttei myöskään liian lievä. Terapiaa tarvitsee ihminen, joka sitä haluaa ja on siihen motivoitunut. Psykoterapiaan pitää sitoutua, lyhyeenkin. Ihmisen pitää myös kestää tunteitaan, niistä puhumista ja epämukavienkin tunteiden esiinnousua, kokoaa kriteereitä dosentti

Mikael Leiman