Rinnakkaislääkkeiden suosio kasvaa hitaasti
Rinnakkaislääkkeiden käyttö lisääntyy hitaasti. Niitä käyttäneiden osuus on kasvanut 45-64-vuotiaiden ikäryhmässä neljä prosenttia parissa vuodessa.
Rinnakkaislääketeollisuuden teettämä tutkimus kertoo, että tyytyväisyys rinnakkaislääkkeisiin on kasvanut hieman. 62 % kaikista tutkimukseen osallistuneista on käyttänyt rinnakkaislääkkeitä, ja heistä noin yhdeksän kymmenestä on tyytyväisiä käyttämiinsä rinnakkaislääkkeisiin.
- Näyttää siltä, että rinnakkaislääkkeet kuuluvat yhä useamman kuluttajan arkipäivään ja niihin ollaan yleisesti tyytyväisiä, Rinnakkaislääketeollisuus ry:n toiminnanjohtaja
Jaana Meklin
sanoo.Tutkimuksen mukaan potilaat toivovat, että lääkäri ryhtyisi useammin puhumaan lääkehoidon kustannuksista. 35 % vastanneista kertoi keskustelleensa lääkärin kanssa edullisen lääkehoidon mahdollisuuksista, ja puolessa näistä tapauksista lääkäri oli ottanut asian puheeksi.