Suomalainen ei juuri eläköitymistään murehdi

Keski-ikäinen suomalainen ei pahemmin murehdi, miten eläke-iässä aikoo pärjätä. Vain joka neljäs 50-59-vuotias on tehnyt tai aikonut tehdä joitain järjestelyitä eläkkeelle jäämiseen liittyen. Tämä käy ilmi Suomen Lääkäriliiton, Lääketietokeskuksen ja Suomen Apteekkariliiton Taloustutkimukselta tilaamasta kyselystä.

Suomalaiseen eläkejärjestelmään ja sosiaaliturvaan siis luotetaan vahvasti. Vain 15 prosentilla kyselyyn vastanneista on yksityinen eläkevakuutus, ja viisi prosenttia vastaajista on säästänyt rahaa pankkitilille.

Silti suurimmat huolenaiheet liittyvät eläkeiän toimeentuloon ja omaan terveyteen. Toisaalta lähes puolet noin tuhannesta vastaajasta ei osannut nimetä yhtäkään asiaa, joka heitä eläkkeelle jäämisessä huolettaisi.

Murehtimisen sijasta eläkeiästä odotetaan hauskuutta. Eläkkeellä aiotaan nauttia; suosituimmat suunnitelmat liittyvät matkusteluun ja jonkin uuden harrastuksen aloittamiseen.

Kysely paljastaa muitakin paradokseja. Lähes kaksi kolmasosaa vastaajista pitää nykyistä eläkeikää (63-65 vuotta) sopivana. Omalle itselle sopivana eläkeikänä kuitenkin pidetään keskimäärin 61:tä vuotta. Käytännössä suomalaiset ovat viime vuosina jääneet eläkkeelle keskimäärin 59-vuotiaina.

Eläköityminen on kriisi

- Eläkkeelle jääminen on positiivinen kriisi ihmisen elämänkaaressa, sanoi seminaarissa puhunut psykiatrian ja geriatrian erikoislääkäri

Teuvo Koskinen

Koskinen kannustaa valmistautumaan eläköitymiseen. Uusi elämänvaihe merkitsee yleensä työpaikan ihmissuhteiden menettämistä ja tulotason laskua. Toisessa vaakakupissa on työstressin hellittäminen ja lisääntynyt vapaa-aika.

Miksi vanhuutta pelätään?

Saappaat jalassa kuoleminen ei ole jokaisen toive

TV2:n Punainen lanka -keskustelusarjassa kenraali

Gustav Hägglund

- Mitä pahaa ja pelottavaa vanhuudessa on? kysyy geriatrian professori

Kaisu Pitkälä

Lääketieteen toimittajien Kolmas elämä -seminaarissa puhunut Pitkälä kertoi geriatrien kerran omassa seminaarissaan pohtineen hyvää omaa kuolemaa. Aika harva toivoi itselleen äkillistä kuolemaa, sillä niin moni on potilaidensa kohdalla nähnyt jälkeenjäävien omaisten sokin ja surun.

- Hyvä vanhuus ja kuolema on ehkä sellainen, jossa ehtii hyvästellä läheisensä ja omalla tavallaan valmistautua lähtemään, Pitkälä sanoo.

"Ei saa elvyttää, paitsi nyt"

Vanhuudessa pelätään yleensä raihnaisuutta ja toimintakyvyn menettämistä. Pahimmalta tuntuisi se, ettei enää pystyisi itse ilmaisemaan omaa tahtoaan.

- Tältä varalta on tärkeää puhua omaisten kanssa siitä, miten kuolemansa toivoisi hoidettavan, Kaisu Pitkälä toteaa.

Hän kuitenkin huomauttaa, että esimerkiksi ehdoton elvytyskielto on käytännön tilanteessa vaikea asia.

- Eräässä tutkimuksessa kysyttiin vanhuksilta, miten he suhtautuvat elvytykseen. 75 prosenttia vastaajista kannatti elvytyskieltoa tulevaisuudessa. Mutta jos heitä pitäisi elvyttää NYT, he ehdottomasti edellyttivät elvytykseen ryhtymistä, Pitkälä kertoo.

- Eräs 93-vuotias potilaani tokaisikin sairaalahoitoon joutuessaan: "Totta kai minua pitää elvyttää, minähän rakastan elämää!".

Osaammeko kuunnella?

Olisi pelottavaa joutua tilanteeseen, jossa kukaan ei ymmärtäisi, mitä haluat sanoa.

- Dementiaa kärsivän vanhuksen yli kävellään terveydenhuollossa helposti, koska emme osaa tulkita hänen viestejään, sanoo tutkimuspäällikkö

Päivi Voutilainen

- Olemme vasta aivan viime aikoina oppineet edes vähän siitä, mitä dementikon käyttäytymisen taustalla piilee. Esimerkiksi sota-ajan traumat saattavat vanhuudessa nousta pintaan takaumina ja synnyttää käytöstä, jota tulkitsemme peloksi tai aggressioksi. Toisaalta aina piilee myös ylitulkinnan vaara, sillä kyse voi olla myös yksinkertaisesti janosta, nälästä tai fyysisestä kivusta, huomauttaa Kaisu Pitkälä.

- Jos vanhustenhuollossa ei ole riittävästi resursseja ja koulutettuja ihmisiä tutustumassa kunkin vanhuksen kommunikaatioon, ei vanhuksella voi olla edellytyksiä tulla kuulluksi, Päivi Voutilainen toteaa.

Kolmas elämän -seminaarin avauspuheenvuorossaan ymmärtämiseen puuttui myös Lääketeollisuus ry:n toimitusjohtaja

Suvi-Anne Siimes

Hän kertoi pohtineensa nykyihmisen kummallista suhtautumista hoivaamiseen. Elämän alkupäässä olevaa ihmistä on ihan luonnollista hoitaa ja hoivata. Mutta elämän loppupäässä olevaa vanhusta ei aina osatakaan kohdata hoivattavana. Kuitenkin hän saattaa kaivata hoitamista yhtä paljon kuin pieni vauva.

- Kukaan ei yhteiskunnassamme kyseenalaista vauvan ja lapsen tarvitsevan hoidon tuottamia kustannuksia, mutta vanhuuden hoiva ei jostain syystä saisikaan maksaa, kummastelee Suvi-Anne Siimes.

Vanhustenhuollossa uupunutta väkeä

Liki puolet sosiaali- ja terveystyötä tekevistä pitää työtään henkisesti melko tai hyvin usein rasittavana. Monet tehtävät ovat myös fyysisesti raskaita. Tämä käy ilmi eilen julkistetusta Työterveyslaitoksen tekemästä vuoden 2006 Työ ja terveys -tutkimuksesta.

Suurinta huolta sosiaali- ja terveysalalla aiheuttaa pitkäaikaissairaanhoidon, vanhusten laitoshuollon ja kotipalvelusektorin henkilöstön tilanne. Potilaat ja asiakkaat ovat aiempaa huonokuntoisempia ja moniongelmaisempia.

Vaikka valtaosa pitää yhä työtään palkitsevana, silti työ on sekä ruumiillisesti raskasta että tiedolliselta osaamiseltaan vaativaa.

Henkilökunta myös kokee, ettei vanhusten itsemääräämisoikeutta kyetä aina kunnioittamaan tarpeeksi, ja rajalliset resurssit nähdään aika ajoin esteenä eettisesti oikealle toiminnalle. Työpaikan palvelujen laatua ei pidetä niin hyvänä kuin muilla sektoreilla.

Mahdollisuudet vaikuttaa työhön ja työaikoihin koetaan erityisen huonoiksi ja työtä ei koeta samassa määrin palkitsevaksi kuin muilla sektoreilla.

Työterveyden ja alalla jatkamisen kannalta keskeisiä kysymyksiä ovat mahdollisuudet oman työn hallintaan, kehittymismahdollisuudet työssä, joustavat työaikajärjestelyt, hyvä fyysinen työympäristö sekä osaamisen ylläpitäminen ja kehittäminen. Ulla Järvi