Sydämen vajaatoiminta tunnistetaan huonosti
Sydämen vajaatoiminnan tunnistaminen perusterveydenhuollossa ontuu. Myöskään potilaat eivät itse tunnista sitä hyvin.
Yli sata tuhatta suomalaista sairastaa sydämen vajaatoimintaa. Väestön vanhetessa potilaita tulee lähivuosina huomattavasti lisää. Terveeltä näyttävä potilas saattaa sinnitellä työelämässä, vaikka sydämen toiminta olisi selvästi häiriytynyt.
- Sydämen vajaatoiminta jää usein tunnistamatta, koska samoja lääkkeitä käytetään niin taudin ennaltaehkäisyyn kuin hoitoonkin. Hyvä lääkitys saa vaikeaakin vajaatoimintaa sairastavan potilaan usein näyttämään levossa terveeltä, vaikka tauti olisi jo vienyt suurimman osan sydämen toiminnasta, professori Markku S. Nieminen sanoo.
Husin Meilahden sairaalassa työskentelevä Nieminen on Suomen ainoa kardiologian professori. Hän käsitteli aihetta Euroopan kardiologisen seuran Heart Failure 2006 -kokouksessa Helsingin Messukeskuksessa viime viikolla.
- Taudin hallinnassa keskeistä on lääkitys, ACE:n estäjät, beetasalpaajat, nesteenpoistolääkkeet ja etenkin kaliumia säästävä diureetti, spironolaktoni ja sen kaltaiset lääkkeet. Viime vuosina sydämen toimintaa tukevat laitteet, vajaatoiminta- ja rytmihäiriötahdistimet sekä apupumput ovat kehittyneet vauhdilla. Mutta esimerkiksi apupumput ovat siksi kalliita, että meillä niitä käytetään vain satunnaisesti. Ruotsissa ja Itävallassa potilaille asennetaan vuosittain satakunta apupumppua.
Lääkehoito EU:n parhaimmistoa
Suomalaispotilaiden akuuttia sydämen vajaatoimintaa ja sen hoitoa on selvitetty tuoreessa, kansallisessa monikeskustutkimuksessa, jota johti sisätautien ja kardiologian erikoislääkäri, LT Veli-Pekka Harjola. FINN-AKVA-tutkimuksessa oli mukana yli 600 potilasta yliopisto-, keskus- ja aluesairaaloista. Heidän keski-ikänsä oli 75 vuotta.
- Vain muutama prosentti potilaista tuli sairaalaan sydänperäisen sokin takia. He vaativat kuitenkin paljon tehohoitoa ja -valvontaa, mutta silti kuolleisuus tässä ryhmässä oli suurin. Myös keuhkopöhöpotilaat vaativat tehokasta ensihoitoa, kuten hapenantoa ja oikeita lääkkeitä. Suurin osa eli kaksi kolmasosaa potilaista tuli päivystykseen vähäisemmin oirein ja hoitui jo alkuvaiheessa vuodeosastolla, Veli-Pekka Harjola kertoo.
Sydänsokkipotilaat olivat sairaalassa puolen vuoden aikana keskimäärin yli 42 vuorokautta ja puolivuotinen hoitokustannus nousi yli 28 000 euroon.
Muuta vajaatoimintaa sairastavat potilaat vaativat noin 25 sairaalahoitopäivää ja puolivuotiskustannus oli vajaat 10 000 euroa. Sairaalassaoloaikana menehtyi yliopistosairaaloissa keskimäärin 6,4 ja aluesairaaloissa 8,5 prosenttia potilaista.
- Kotiutuvista potilaista yli 80 prosentilla oli suositusten mukainen lääkehoito, joka on huomattavasti parempi kuin keskimäärin EU:n alueella. Annostelun toteutuminen on oma lukunsa, koska potilaista suuri osa oli iäkkäitä ja heillä oli paljon muuta, kuten verenpaine- ja diabeteslääkitystä sekä munuaistoiminnan vajausta, Harjola sanoo.
Sepelvaltimokohtaus ajaa sairaalaan
Sydämen vajaatoiminta kehittyy usein hiljakseen ja potilaiden sairauden aste vaihtelee suuresti. Vajaatoimintapotilaan ennuste on monesti huonompi kuin syöpäpotilaan ja yleislääkärit ovatkin isossa vastuussa taudin varhaisessa tunnistamisessa ja hoidossa.
Vajaatoiminnan syynä on yleensä sepelvaltimotauti, mutta usein taustalta löytyy myös verenpainetauti, läppä- tai sydänlihassairaus. Sairaalaan potilaan ajaa tavallisimmin vakava sepelvaltimokohtaus, rytmihäiriö, eteisvärinä tai lääkehoidon laiminlyönti. Lisäksi esimerkiksi infektio voi laukaista sydämen vajaatoiminnan.
Vajaatoimintahoitajien työ on osoittautunut menestyksekkääksi potilaiden, omaisten ja työpaikkojen tiedotuksessa. Hyks:in vajaatoimintahoitaja toimii nyt kuudetta vuotta, ja toiminta on laajenemassa muillekin paikkakunnille.
