Lehti 46: Ajan­kohtai­sta 46/2001 vsk 56 s. 4724

Syöpäsäätiöt jakoivat lähes 18 miljoonan markan tutkimusapurahat

Syöpäsäätiöt jakoivat tänä vuonna apurahoina yhteensä 17,6 miljoonaa markkaa, eli enemmän kuin kertaakaan aikaisemmin. Miljoonan markan suurapurahoja jaettiin peräti kolme. Lisäksi säätiöt jakoivat yhteensä 50 muuta vähintään 100 000 markan apurahaa.

Miljoonan markan apurahan sai eturauhassyövän hyötyjä ja haittoja arvioiva professori Matti Hakaman ja hänen tutkimusryhmänsä hanke. Suomalaistutkijat ovat keskeinen osa eurooppalaista tutkimusyhteistyötä. Tutkimuksella annetaan se tieteellinen näyttö, joka Suomessa tarvitaan päätettäessä, tuleeko eturauhasen syöpää seuloa.

Syöpäsäätiön miljoonan markan suurstipendin saivat professori John Eriksson ja professori Lea Sistonen, joiden tutkimus käsittelee solujen reaktioita soluviestinnän muutoksiin ja ulkopuoliseen stressiin.

Lue myös

Miljoona markkaa sai myös professori Olli-Pekka Kallioniemi, jonka tutkimusryhmä aloittaa ensi vuonna toimintansa Helsingin yliopistossa. Ryhmä siirtyy sinne toimittuaan kuusi vuotta Yhdysvaltain kansallisessa terveysinstituutissa. Kallioniemen tutkimus pyrkii rintasyövän geenimuutosten tunnistamiseen ja hyödyntämiseen syövän uusien täsmälääkkeiden kehittämiseksi.

Lisäksi säätiöt jakoivat 41 väitöskirja-apurahaa, joka on yleensä 20 000 markkaa.

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030