Lehti 24: Ajan--kohtai--sta 24/2009 vsk 64 s. 2161

Terveyskeskusten syytä varoittaa ASA:n vaaroista

Sirpa Kulonen

Asetyylisalisyylihappoa tulisi verenvuotoriskin vuoksi määrätä vain sellaisille potilaille, jotka sairastavat sydän- ja verisuonisairauksia eli joilla on koronaaritauti tai jotka ovat jo sairastaneet sydän- tai aivoinfarktin, todetaan Lancet-lehdessä julkaistussa tutkimuksessa.

Tutkimuksen ja sitä kommentoineiden suomalaislääkärien mukaan ASA:n riskit terveillä ihmisillä ovat samaa luokkaa kuin sillä saavutetut hyödyt.

- Terveyskeskuksissa olisi syytä korostaa ASA:n terveille ihmisille aiheuttamien vakavien verenvuotojen riskiä, vaikka ne ovatkin harvinaisia, sanoo kardiologian professori

Juhani Airaksinen

TYKS:n sisätautien klinikalta.

Airaksinen pitää ongelmana etenkin iäkkäiden naisten harjoittamaa itselääkintää.

- Potilaat eivät ymmärrä, että käsikauppalääke voi olla vaarallinen, toteaa puolestaan professori

Markku Kaste

HYKS:n neurologian klinikalta.

Ikä lisää myös vuotoriskiä

Molemmat muistuttavat, että kaikki veren hyytymiseen vaikuttavat lääkkeet aiheuttavat suolisto- ja aivoverenvuotoriskin.

- Sydän- ja verisuonitautien ja niiden aiheuttaman kuolleisuuden ehkäisyssä tärkeintä on valtimotautiin puuttuminen eli elämäntavat, statiinihoito ja verenpainetaudin hoito. Ne ovat turvallisia eivätkä aiheuta vakavia vuotovaaroja, Airaksinen sanoo.

- Terveillä ihmisillä vuotovaarat ovat lähes yhtä suuria kuin hyytymävaarat - myöskin niillä, joilla on kohtuullisen suuri riski sairastua sydän- ja verisuonisairauksiin.

- Jos statiinien rinnalla käytetään ASA:aa, ASA:sta koituva lisähyöty on puolet aiemmasta, mutta haitat ovat yhtä suuria, sanoo sisätautien dosentti

Hannu Vanhanen

.

Airaksisen mielestä Lancetin tutkimuksessa oli otettu hyvin huomioon myös potilaiden ikä.

- On ajateltu, että iäkkäille ihmisille pitäisi määrätä joka tapauksessa ASA:aa. Mutta ikä lisää myös vuotovaaroja, joten ASA:n hyödyt tulisi arvioida tapauskohtaisesti.

Kasteen mukaan ikäihmisten ASA:n käyttö on vakavien ruoansulatuskanavan vuotojen takia suorastaan kirurgin kauhistus.

Virallisissa eurooppalaisissa suosituksissa ASA:n automaattista määräämistä tietyn ikäisille ja tietyt riskit omaaville potilaille ei koskaan ole ollut, Vanhanen muistuttaa.

- Niissä korostetaan harkintaa ASA:n ehkäisevän hoidon aloittamisessa hyödyt ja riskit punniten. Ihmisille olisi hyvä tähdentää, että he neuvottelisivat ASA-hoidon aiheellisuudesta oman lääkärinsä kanssa.

Elämäntapamuutokset paras lääke

Kaste painottaa elämäntapamuutosten merkitystä sydän- ja verisuonitautien ehkäisyssä.

Lue myös

- Ottaessaan pillerin ihminen ajattelee olevansa suojassa. Väestötasolla voitto saadaan kuitenkin kotiin elämäntapamuutoksilla eikä ASA:lla. Olisi tärkeää saada ihmiset ymmärtämään, että he ovat itse vastuussa omasta terveydestään.

Kaste huomauttaa, että aivoverenkiertohäiriöiden esiintyvyys ja niiden aiheuttama kuolleisuus laskee Suomessa joka vuosi kaikissa ikäryhmissä.

- Jos ei ole aiempaa sepelvaltimotautia, aivoverenkierron häiriöitä tai katkokävelyä, ASA:n syöminen ei kannata. Oireettomilla sen absoluuttinen hyöty on Lancetin tutkimuksen mukaan ainoastaan 0,06 prosenttia. Vain jos on useita sydän- ja verisuontitautien riskitekijöitä, ASA:sta voi olla hyötyä. Tutkimus antaa selvän viestin, mutta ei poikkea kansallisista hoitosuosituksista, Kaste sanoo.

- Oireellisella ihmisellä ASA:n hyöty-riskisuhde on asiallinen; tässäkin tutkimuksessa sen käyttö vähensi sydäninfarkteja, aivohalvauksia ja verisuonikuolemia viidenneksellä.

Lancet 2009;373:1849-60.

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030