Uusi laskentamalli avuksi ulkoistamiseen
VTT, Tampereen teknillinen yliopisto ja Tampereen yliopisto ovat kehittäneet laskentamallin, jonka avulla julkinen sektori voi valita aikaisempaa paremmin ulkoistettavat osatoimintansa.
- Jos kustannukset lasketaan niin tarkasti kuin tässä mallissa, niiden ajallista kehitystä voidaan seurata. Malli kuvaa toimintojen yksikkökustannusten kehittymistä ilman ulkoistamista ja ulkoistettuna. Päätöksentekijälle tulee entistä enemmän työkaluja arvioida etukäteen sitä, mitkä osatoiminnat kannattaa pitää omina ja mitkä ulkoistaa ydintehtävää kehitettäessä, tähdensi erikoistutkija
Harri Kulmala
VTT:stä.Laskentamalli on kansainvälisesti ainutlaatuinen. Julkisella sektorilla ei ole pystytty aikaisemmin arvioimaan ulkoistamisen mahdollisia etuja niin tarkasti kuin uuden laskentamallin avulla.
- Malli kehitettiin Puolustusvoimille, mutta samoja periaatteita soveltavaa laskentamallia voitaisiin käyttää tuonnempana myös sosiaali- ja terveydenhuollossa, Kulmala kertoi.