Päivystyspotilaan pitkittynyt yskä
Suomen Lääkärilehti alkaa julkaista etupäässä nuorille lääkäreille ja opiskelijoille tarkoitettua Päivystäjän palstaa. Siinä käsitellään varsinkin avoterveydenhuollon päivystyksessä ja vastaanotolla usein esille tulevia käytännön ongelmia. Palstaa toimittavat LT Pekka Mäntyselkä ja professori Esko Kumpusalo Kuopion yliopiston kansanterveystieteen ja yleislääke- tieteen laitokselta.
Maaliskuisena iltana päivystykseen tuli 48-vuotias nainen, ammatiltaan siivooja. Potilas kertoi, että hänellä oli ollut joulusta saakka yskää. Hän oli saanut kolme antibioottikuuria poskiontelotulehdukseen. Poskiontelot oli tutkittu joka kerta kaikututkimuksella, ja viimeksi päivystäjä oli huuhdellut ontelot. Lääkekuureista ja huuhtelusta oli ehkä ollut tilapäistä apua, mutta nyt yskä oli jälleen pahentunut.
Potilas kertoi, että erityisen hankalana yskä oli iltaisin nukkumaan mennessä. Puhuessaan hän rykäisi muutaman kerran ja painoi sormenpäillään kaulan alaosaa. Hän lisäsi, että välillä tuntui kuin lima ei irtoaisi ja viittasi kädellään rintalastaansa. Potilasmerkinnöistä ilmeni, että potilas oli…
Kirjaudu sisään
Pääset lukemaan artikkelin, kun kirjaudut sisään Fimnet-tunnuksillasi. Kirjautuminen pysyy voimassa, jos et erikseen kirjaudu ulos sivulta laitteellasi. Jos luet lehteä yhteisessä käytössä olevalla koneella, muista myös kirjautua ulos sivustolta.
Lääkärilehti on Lääkäriliiton jäsenetu. Jos sinulla ei vielä ole jäsenen Fimnet-tunnuksia tai olet unohtanut salasanasi, hanki ne tästä.



