Viikon jäsen: Janne Suominen Myös lastenkirurgisia kuten muitakin kirurgisia toimenpiteitä pyritään nykyisin tekemään mahdollisimman paljon virkaaikaan. Näin kertoo lastenkirurgian erikoislääkäri Janne Suominen TYKS:stä. Ulla Toikkanen Lehti 46: Jäsenistö 46/2014 Kommentteja
Jäsenistö THL:n uudeksi tutkimusprofessoriksi psykiatrian erikoislääkäri, dosentti Tiina Paunio. Lehti 46: Jäsenistö 46/2014 Kommentteja
in memoriam: Heidi Loviisa Lindqvist (o.s. Saarinen) 16.3.1980-26.1.2014 Tammikuinen sunnuntaiaamu valkeni meille monelle tavalliseen tapaan. Heidi sen sijaan ei enää tuona aamuna herännyt. Perjantaina hän poistui tavalliseen tapaansa työstään Karhulan sairaalassa ja vietti viikonlopun perheensä kanssa. Lauantai-iltana hän teki suunnitelmia lähitulevaisuudelle mummonsa kanssa. Sunnuntaiaamuna saimme suruviestin äkillisestä sairaskohtauksesta, johon ystävämme täysin yllättäen menehtyi. Riikka Byckling, Kaisa Herttuainen-Nummi, Saara Leskinen, Terhi Pfäffli Lehti 46: In memoriam 46/2014 Kommentteja
Hyvän puolesta pahaa vastaan Dokumenttielokuvassa "Lääkäriyden ytimessä" haetaan vastausta kysymykseen, mikä lääkärin työssä on pysyvää maailman muuttuessa. Harri Vainio Lehti 46: Kolumni 46/2014 Kommentteja
Unihäiriöiden koko kuva Uni on herkkä terveysmittarimme. Erilaiset sekä sisäiset tekijät että ulkoiset syyt voivat herkästi häiritä untamme. Univaikeuksia aiheuttavat syyt myös muuttuvat iän myötä. Jos univaikeudet kuitenkin toistuvat ja pitkittyvät, ne usein alkavat haitata suoriutumista päivittäisistä toiminnoista. Tällöin univaikeuksia on selviteltävä diagnostisesti ja tehtävä hoidon tarpeesta arvio sekä tarvittaessa myös hoitosuunnitelma. Tämä Lääkärilehden teemaliite käsittelee unihäiriöitä, niiden diagnostiikkaa ja hoitoa. Timo Partonen Lehti 46: Liite 46/2014 Kommentteja
Unettomuuden diagnostiikka Unettomuuden syytä tulee etsiä aktiivisesti. Yöunen pituus ja univaikeuksia aiheuttavat syyt muuttuvat iän myötä. Timo Partonen Lehti 46: Liite 46/2014 Kommentteja
Lapsuuden unihäiriöiden arviointi kliinisessä työssä Unihäiriöt ovat yleisiä lapsiperheiden arkeen vaikuttavia pulmia. E. Juulia Paavonen, Outi Saarenpää-Heikkilä Lehti 46: Liite 46/2014 Kommentteja
Nuorten unen erityispiirteet ja ongelmat Keskeisiä unen muutoksia nuoruusiällä ovat unen kokonaismäärän väheneminen, unen keveneminen, päiväaikaisen väsymyksen lisääntyminen ja vuorokausirytmin siirtyminen myöhäisemmäksi lapsuuteen verrattuna. Anna Sofia Urrila, Anu-Katriina Pesonen Lehti 46: Liite 46/2014 Kommentteja
Onko minulla narkolepsia? - päiväväsymysoireen tutkiminen Poikkeavaan päiväaikaiseen väsymykseen liittyvät ongelmat ovat yhä yleisempiä hoitoon hakeutumisen aiheita. Sari-Leena Himanen, Anniina Alakuijala Lehti 46: Liite 46/2014 Kommentteja
Miten hoidan vanhusten unettomuutta? - Vanhuusiässä unen rakenne muuttuu, minkä vuoksi uni tuntuu kevyemmältä ja häiriintyy herkästi ympäristön ärsykkeistä. Tiina Talaslahti, Hanna-Mari Alanen, Esa Leinonen Lehti 46: Liite 46/2014 Kommentteja
Harjoittele ennen tosipaikkaa – simulaatio paljastaa hoitoketjun heikot kohdat Tiede Harjoittele ennen tosipaikkaa – simulaatio paljastaa hoitoketjun heikot kohdat Pelkkä kliininen osaaminen ei riitä, jos yhteistyö takkuaa.
Tietosuoja murenisi – tästä on kyse lääkärien ilmoitusvelvollisuutta laajentavassa lakihankkeessa Jäsen Tietosuoja murenisi – tästä on kyse lääkärien ilmoitusvelvollisuutta laajentavassa lakihankkeessa – Siinä on hyvät saumat saada aikaiseksi enemmän haittaa kuin hyötyä, Lääkäriliiton Jukka Mattila katsoo.
Psykedeelistä lupaavia tuloksia vaikeahoitoisessa masennuksessa Lääkeuutisia Psykedeelistä lupaavia tuloksia vaikeahoitoisessa masennuksessa Professori Jyrki Korkeilan mukaan hoidon vaikutus oli ”silmin havaittava”.
Lääkärin kädet – supervoima tekoälyä vastaan Arkkiatrilta Lääkärin kädet – supervoima tekoälyä vastaan Potilaan somaattinen tutkiminen on myös rituaali, joka synnyttää hoitosuhdetta, kirjoittaa arkkiatri Päivi Hietanen. Avoin artikkeli
Pohde sai taas risuja hoitojonoista Terveydenhuolto Pohde sai taas risuja hoitojonoista Lupa- ja valvontaviraston mukaan ongelmat ovat jatkuneet perusterveydenhuollossa pitkään ja tilanne on selkeästi lainvastainen. Avoin artikkeli
Kela-kokeilussa lääkäri hoitaa lievempiä vaivoja kuin julkisella Terveydenhuolto Kela-kokeilussa lääkäri hoitaa lievempiä vaivoja kuin julkisella – Valinnanvapauskokeilun kautta lääkärin hoitoon on päässyt varhaisempia vaiheita tai pienemmän riskitason sairauksia kuin julkisessa sairaanhoidossa keskimäärin, sanoo Kelan tutkijalääkäri Tero Kujanpää. Avoin artikkeli