Tupakka-askin riisuminen lisäsi soittoja lopetuslinjalle Tuotemerkeistä riisutut tupakkapakkaukset tulivat Australiassa myyntiin lokakuussa 2012. Se kaksinkertaisti tupakoinnin lopettamista tukevalle neuvontalinjalle saapuvien puheluiden määrän. Ajankohtaista 19.2.2014 Kommentteja
Musiikkiharrastus muokkaa aivoja Lasten aivovasteet alkoivat voimistua soittoharrastuksen myötä, ja noin 11 vuoden iässä ne olivat jo selkeästi voimakkaampia kuin muita asioita harrastavien lasten. Ajankohtaista 18.2.2014 Kommentteja
Luontoympäristö elvyttää Kävely kaupungin viheralueilla vaikuttaa mm. edullisesti verenpaineeseen, parantaa keskittymiskykyä ja tuo luovuuden kokemuksia, toteaa tuore luonnon terveysvaikutuksia selvittänyt tutkimus. Ajankohtaista 18.2.2014 Kommentteja
Lisää vaihtokelpoisia lääkkeitä Fimea on vahvistanut keskenään vaihtokelpoisten lääkevalmisteiden luettelon. Huhtikuun alussa voimaan tulevaan luetteloon on lisätty 84 lääkettä. Ajankohtaista 18.2.2014 Kommentteja
HUS:n kaihileikkausjonojen purku vähensi pitkään hoitoa odottaneita Noin 400 henkilöä oli odottanut kaihileikkausta yli puoli vuotta viime elokuun lopussa HUS:ssa. Joulukuussa vastaava määrä oli 12, kertoo THL. Ajankohtaista 17.2.2014 Kommentteja
Cereform-rintaimplantit vedetty pois markkinoilta Implantit vedettiin markkinoilta, koska valmistuksen yhteydessä sterilointi on toteutettu puutteellisesti sertifioidulla menetelmällä. Cereform-rintaimplantteja käyttää Suomessa yhdeksän klinikkaa. Ajankohtaista 17.2.2014 Kommentteja
Ravitsemus- ja liikuntaneuvonnalla ei vaikutusta ylipainoisille raskaana oleville BMJ:n tutkimuksessa osa naisista sai tehostettua ravitsemus- ja liikuntaneuvontaa, osa tavanomaista äitiysneuvontaa. Ajankohtaista 17.2.2014 Kommentteja
Malesialainen mahatarina Kaksi tohtoria hurjastelee samanaikaisesti Sumitran sisuksissa varttitunnin. Saattavat näyttää valomerkkejä toisilleen päästyään omaan päähänsä ohutsuolta. Kolumni 17.2.2014 Kommentteja
Kuolemasta pitää puhua Jokaisella kuolevien vanhusten parissa työskentelevällä tulee olla ihmisarvoa kunnioittava asenne, todetaan konsensuskokouksen lausumassa. Ajankohtaista 14.2.2014 Kommentteja
Kaksikin HPV-rokoteannosta vähentää kondyloomariskiä HPV-rokotuksissa suositellaan kolmea rokoteannosta, mutta ruotsalaistutkimuksessa kaksikin annosta vähensi kondylooman riskiä. Ajankohtaista 14.2.2014 Kommentteja
Uusi lääkityslista tulee: ”Tämä lääkärien täytyy oppia” Terveydenhuolto Uusi lääkityslista tulee: ”Tämä lääkärien täytyy oppia” THL:n ylilääkäri Heikki Virkkunen uskoo Kanta-lääkityslistan helpottavan lääkärien työtä, mutta yksi keskeinen muutos voi vaatia kliinikolta totuttelua. Avoin artikkeli
Liikennelääkärit tiukentaisivat ajoterveyden arviointia Terveydenhuolto Liikennelääkärit tiukentaisivat ajoterveyden arviointia Liikennelääketieteen yhdistyksen mukaan lääkärinlausuntojen tulisi olla tiukemmassa: – Ajokorttilausuntoshoppailu on aivan tosiasia. Avoin artikkeli
Vauva-arki medikalisoituu – Helsingin lääketieteellisen uusi kurssi tarjoaa tutkittua tietoa Terveydenhuolto Vauva-arki medikalisoituu – Helsingin lääketieteellisen uusi kurssi tarjoaa tutkittua tietoa Opetusvaradekaani Kaija-Leena Kolhon mukaan tiedontarve koskee myös vauvojen parissa työskenteleviä ammattilaisia. Avoin artikkeli
THL: Hyvinvointialueiden väliset erot syvenevät Terveydenhuolto THL: Hyvinvointialueiden väliset erot syvenevät Palvelujen yhdenvertainen saatavuus on vaarassa. Avoin artikkeli
Sillä, mitä teet, on väliä Kommentti Sillä, mitä teet, on väliä Emme tarvitse työelämään lisää ylätason jargonia työn merkityksellisyydestä, kirjoittaa Sally Leskinen. Avoin artikkeli
Turussa palkittiin elvytyskoulutuksesta ja väkivaltariskin arvioinnista Terveydenhuolto Turussa palkittiin elvytyskoulutuksesta ja väkivaltariskin arvioinnista Vuoden erikoislääkärikouluttajaksi Lääketiedepäivillä valittu lastentautien erikoislääkäri Kjell Helenius kannustaa päivystäjää pohtimaan itse ratkaisuja. Avoin artikkeli