78774 osumaa

Oikaisu: Sepelvaltimotautitapahtumien ilmaantuvuus on vähentynyt ja ennuste parantunut FINAMI-tutkimuksen tuloksia 1993-2007

Lääkärilehdessä 1-2/2014 julkaistussa alkuperäistutkimuksessa Sepelvaltimotautitapahtumien ilmaantuvuus on vähentynyt ja ennuste parantunut (s. 31-6) oli virhe kuviossa 2. Julkaisemme kuvion korjattuna ohessa uudelleen.

Veikko Salomaa, Aki S Havulinna, Heli Koukkunen, Päivi Kärjä-Koskenkari, Anne Juolevi, Juha Mustonen, Matti Ketonen, Aapo Lehtonen, Pirjo Immonen-Räihä, Seppo Lehto, Juhani Airaksinen, Y Antero Kesäniemi, Finami-Tutkimusryhmä

Endometriumkarsinooman leikkausta edeltävä tutkiminen

Koska imusolmukkeiden poistolla on haitallisia sivuvaikutuksia, tulisi levinneisyyden riskin arvioimiseksi olla käytössä riittävän tarkkoja menetelmiä leikkauksen laajuudesta päätettäessä. Tällä hetkellä riskin arviointi pääosin perustuu kasvaimen histologisen erilaistumisasteen tutkimiseen sekä kasvaimen kohtulihasinvaasion arvioimiseen kuvantamismenetelmillä, tavallisimmin kaksiulotteisella ultraäänitutkimuksella tai magneettikuvantamisella. Näiden menetelmien osuvuus kuitenkin vaihtelee.

Sami Saarelainen

Liikunnan vaikutus rintasyöpäpotilaiden elämänlaatuun

Voitaisiinko ohjatulla, säännöllisellä liikunnalla edistää rintasyöpäpotilaiden kuntoutumista? Tämä oli lähtökohtana Suomen rintasyöpäryhmän Rintasyöpä ja liikunta -tutkimuksessa (BREX), joka on maailman suurin tähänastisista liikuntatutkimuksista rintasyöpäpotilaille. Se on ainoa tutkimus, jossa liikuntainterventio on aloitettu heti hoitojen päättymisen jälkeen.

Heidi Penttinen

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkärilehden työpaikat