78500 osumaa

Diabeetikoilla yhä suuri ylikuolleisuus muuhun väestöön verrattuna

Diabetesta sairastavien määrä lisääntyy Suomessa. Samanaikaisesti sekä koko väestön että diabeetikoiden kuolleisuus on jatkuvasti pienentynyt, mutta diabeetikoiden kuolleisuuden on aiemmissa tutkimuksissa todettu olevan suuri verrattuna muun väestöön kuolleisuuteen. Tutkimuksemme tavoitteena oli selvittää diabeetikoiden kuolleisuudessa tapahtuneita muutoksia vuosina 1996-2007 ja tarkastella diabeetikoiden ylikuolleisuutta eri kuolinsyihin.

Erja Forssas, Reijo Sund, Kristiina Manderbacka, Martti Arffman, Pirjo Ilanne-Parikka, Ilmo Keskimäki

Diabetesriskiä voidaan vähentää perusterveydenhuollon keinoin Taudin ilmaantuvuus pieneni D2D-hankkeessa

Diabeteksen ehkäisyn ja hoidon kehittämisohjelman Dehkon 2D-hanke (D2D) toteutettiin viidessä sairaanhoitopiirissä vuosina 2003-2007. Sen tavoitteena oli tehostaa tyypin 2 diabeteksen riskihenkilöiden tunnistamista ja kehittää sekä arvioida suuren riskin henkilöille perusterveydenhuollossa annettavaa elämäntapaneuvontaa.

Timo Saaristo, Leena Moilanen, Jari Jokelainen, Heikki Oksa, Eeva Korpi-Hyövälti, Juha Saltevo, Mauno Vanhala, Leo Niskanen, Markku Peltonen, Jaakko Tuomilehto, Matti Uusitupa, Sirkka Keinänen-Kiukaanniemi

Orionin patenttikiistat ratkaisuun

Sun Pharma ja Orion Pharma ovat vuodesta 2007 lähtien käyneet Yhdysvalloissa oikeutta karbidopaa, levodopaa ja entakaponia sisältävän Parkinson-lääkkeen Stalevon ja entakaponia yksin sisältävän Comtanin patenttikiistoissa. Nyt syntyneen sovintosopimuksen mukaan Sun voi aloittaa geneerisen Stalevon tiettyjen tablettivahvuuksien markkinoinnin huhtikuussa 2012 ja Comtanin markkinoinnin vuotta myöhemmin.

Juhana E. Idänpään-Heikkilä

Euroopan lääkkeet amerikkalaisten käyttöön?

Kalifornialaisen Pacific Research Instituten mukaan Euroopan lääkeviraston (EMA) hyväksymien lääkkeiden tulisi olla saatavilla myös Yhdysvalloissa. Näin lisättäisiin potilaiden valinnanvaraa ja ehkä jopa pelastettaisiin vakavia sairauksia potevien henkiä. Samalla kannustettaisiin kilpailua lääkeviranomaisten toiminnoissa. Vuosina 2008-2009 EMA ja Yhdysvaltojen FDA hyväksyivät yhteensä 39 uutta lääkettä, mutta niistä 11 hyväksyttiin vain EMA:ssa. Lisäksi 13 lääkkeen myyntiluvan käsittelyaika oli Euroopassa 97 päivää nopeampi kuin Yhdysvalloissa. Instituutin mukaan asia hoituisi kongressin käsittelyssä parhaillaan olevan lääkelain muutoksena.

Juhana E. Idänpään-Heikkilä

Uusi laihdutuslääke vastatuulessa

FDA:n neuvonantajakomitea on äänin 10-6 katsonut, ettei fentermiiniä ja topiramaattia sisältä kiinteä yhdistelmävalmiste (Onexa, Vivus) ole valmis käyttöön. Keskushermostoa stimuloiva fentermiini yksin on jo Yhdysvalloissa markkinoilla laihdutukseen ja topiramaatti on hyväksytty epilepsiaan sekä toissijaisena lääkkeenä migreenin estohoitoon. Lääkkeestä ei ollut riittävästi pitkäaikaiskokemuksia ja kysymyksiä herättivät mm. sydänturvallisuus, mahdollinen itsetuhokäyttäytyminen ja topiramaatin teratogeenisyys. Päätöksen uumoillaan nostavan kynnystä myös käsittelyssä olevien kahden muun laihdutuslääkkeen hyväksymiselle, bupropionin ja naltreksonin yhdistelmän (Contrave, Orexigen) ja serotoniinimekanismin kautta toimivan lorkaseriinin (Arena).

Juhana E. Idänpään-Heikkilä

Lisäohjeita ketoprofeenin käytöstä iholla

Ketoprofeenin käyttöön iholla on liittynyt mm. valoyliherkkyyttä ja fotoallergisia reaktioita. Lisäksi kosmeettisissa tuotteissa esiintyvän oktokryleenin on todettu lisäävän ketoprofeenin aiheuttamisen ihoyliherkkyysreaktioiden mahdollisuutta. Euroopan lääkeviraston (EMA) selvityksen mukaan vakavia ihon allergisia reaktioita on esiintynyt vain 1 tapaus miljoonaa hoidettua kohti. EMA katsoo, että lääkkeen on syytä olla saatavilla vain lääkärin reseptillä. Ihohaittojen ehkäisemiseksi lääkärin on ohjattava potilasta välttämään auringonottoa ja muistutettava, että jotkut kosmeettiset tuotteet voivat lisätä herkkyyttä ihoreaktioihin.

Juhana E. Idänpään-Heikkilä

Olemmeko kestävämpiä kuin muut?

Kesäaikaan ovat jälleen monet päivystyspisteet ruuhkautuneet. Nuoria, reippaita kandeja on saatu töihin mukavasti ja sijaistilanne ainakin omalla työpaikallani on parempi kuin moneen vuoteen. Vakituinen väki pitää oikeutetusti lomiaan, joten sijaisista huolimatta lääkäreitä puuttuu. Virka-aikana toimitaan tavanomaista vähemmin resurssein ja se näkyy päivystyksissä, joista moni valitettavasti edelleen toimii myös päiväaikaisen vajeen paikkaajana. Oman lisänsä päivystykseen tuovat lukuisat turistit, joita ainakin täällä Itä-Suomessa riittää. Päivystykseen tulee talviaikaa enemmän potilaita, jotka eivät ennakkoon ota yhteyttä. Lisäksi päivystykseen tulee helteiden vuoksi huonoon kuntoon kotona menneitä vanhuksia.

Helena Nukari

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkärilehden työpaikat