Viiltelyyn pitää puuttua Itseään viiltelevä nuori näyttää ulkoisesti voivan hyvin. Hän on usein tunnollinen ja huolehtii läheisistään. Viiltelyn taustalla on paha olo, joka yritetään karkottaa siirtämällä henkinen kipu fyysiseksi kivuksi. Tuoreen väitöstutkimuksen mukaan viiltelyyn puututaan yllättävän harvoin. Ajankohtaista 27.10.2009 Kommentteja
Nuorten kuolleisuus A(H1N1)-virukseen huolestuttaa Britanniassa Tehohoitoa A(H1N1)-influenssan vuoksi tarvitsevien määrä on lisääntynyt selvästi Britanniassa. Tautiin kuolleista suurin osa on ollut alle 45-vuotiaita. Ajankohtaista 27.10.2009 Kommentteja
Jokapoika saa A(H1N1)-rokotteen aikaisintaan ensi vuonna Muiden kuin riskiryhmiin kuuluvien kansalaisten rokottaminen tulee kyseeseen aikaisintaan ensi vuoden puolella, THL:stä arvioidaan. Ajankohtaista 27.10.2009 Kommentteja
Geenihoito palautti näkökykyä verkkokalvorappeumapotilailla Perinnöllistä vakavaa näkövammaa sairastaneiden lasten näkö koheni merkittävästi geenihoidon avulla. Vaikutus pysyi ennallaan kahden vuoden seuranta-ajan. Ajankohtaista 26.10.2009 Kommentteja
Elinkauppa kuriin Laittoman elinkaupan pysäyttämiseksi tarvitaan maailmanlaajuista tahtoa ja kansainvälisiä sopimuksia. YK ja Euroopan neuvosto julkistivat viime viikolla yhteisen selvityksen, jossa kartoitetaan keinoja elinkaupan eri muotojen saamiseksi kuriin. Ajankohtaista 26.10.2009 Kommentteja
Antibioottiresistentit ESBL-bakteerikannat lisääntyvät Suomessa Kolmannen polven kefalosporiineille resistentit, laajakirjoisia beetalaktamaaseja tuottavat bakteerikannat (ESBL) ovat lisääntyneet tasaisesti myös Suomessa. Ajankohtaista 26.10.2009 Kommentteja
Suomessa ensimmäinen A(H1N1)-kuolema Suomen ensimmäinen influenssa A(H1N1)-virukseen liittyvä kuolemantapaus sattui Pohjois-Pohjanmaalla viime lauantaina. Ajankohtaista 26.10.2009 Kommentteja
Rahaa suomalaiselle malariatutkimukselle Helsingin yliopiston tutkijaryhmä on saanut Bill & Melinda Gates Foundationin 100 000 dollarin suuruisen apurahan malarian tutkimiseen. Ajankohtaista 26.10.2009 Kommentteja
Mikä sydän on? Mikä kysymys ainakin lääkärin esittämäksi! Sydämen luonnetta jää ihmettelemään kuitenkin myös transplantaatiotoiminnastaan maailmankuuluksi tullut Sir Magdi Yacoub, kirjoittaa Marja-Liisa Honkasalo. Kolumni 26.10.2009 Kommentteja
Lapin A(H1N1)-epidemia leviää koko maahan kuukaudessa Pohjois-Suomessa alkanut sikainfluenssaepidemia leviää koko maahan lähiviikkoina, THL arvioi. Tutkimusprofessori Petri Ruutu painottaa, että ottamalla rokotteen terveydenhuollon henkilöstö voi vähentää tartuntoja hoitamiinsa erityisen alttiisiin potilasryhmiin. Ajankohtaista 23.10.2009 Kommentteja
Piia Vuorelalta kysyttiin, oliko Keski-Suomen vaikea hyväksyä nainen muutosjohtajana Terveydenhuolto Piia Vuorelalta kysyttiin, oliko Keski-Suomen vaikea hyväksyä nainen muutosjohtajana – Toivon, että lääkärin työ on tehnyt ja tekee minusta jatkossakin katu-uskottavamman johtajan, Vuorela sanoo. Avoin artikkeli
Tunnista harvinainen autoimmuunisairaus ajoissa Pääkirjoitus, tiede Tunnista harvinainen autoimmuunisairaus ajoissa Oireet ovat joskus vähäisiä mutta seuraukset sitäkin merkittävämpiä, tiedeteeman pääkirjoitus muistuttaa.
Milloin tutkia autovasta-aineita, kun epäilee autoimmuunisairautta? Katsausartikkeli Milloin tutkia autovasta-aineita, kun epäilee autoimmuunisairautta? Tulos voi viedä diagnoosia eteenpäin – tai johtaa harhaan, jos sitä tulkitaan ilman kliinistä kokonaiskuvaa.
Systeeminen skleroosi haastaa kliinikon jo alkuvaiheessa Katsausartikkeli Systeeminen skleroosi haastaa kliinikon jo alkuvaiheessa Raynaud’n ilmiö on usein varhainen varoitusmerkki. Myöhemmin sairaus voi vaurioittaa niin ihoa kuin sisäelimiä.
Lastenreuma vaatii valppautta – iriitti uhkaa hoitamattomana näköä Katsausartikkeli Lastenreuma vaatii valppautta – iriitti uhkaa hoitamattomana näköä Liikkumaan oppiminen saattaa häiriintyä ja lapsi olla kankea unien jälkeen. Kipu ei aina ole pääoire.
Nivelreumaan on tulossa uusi suositus – hoito tehostuu ja yhtenäistyy Pääkirjoitus, tiede Nivelreumaan on tulossa uusi suositus – hoito tehostuu ja yhtenäistyy Käypä hoito -päivitys tarjoaa ohjeen silmien seurantaan, auttaa kivun arvioinnissa ja neuvoo kuntoutuksessa.