78524 osumaa

Likvorin biomarkkereista osviittaa Alzheimeriin

Likvorin biomarkkeritestit saattavat osoittautua kohtalaisen poissulkevaksi seulontatestiksi Alzheimerin tautiin jo sen varhaisessa vaiheessa. Varhaisdiagnoosin avulla päästäisiin tutkimaan taudin ennaltaehkäisyä ja hoitoa riittävän ajoissa, ennen kuin aivomuutokset ovat edenneet liikaa. Lievän kognitiivisen heikkenemisen (MCI) ja erityisesti sen amnestisen muodon tiedetään altistavan Alzheimerin taudille (AT), mutta MCI-potilaistakin vain noin 10-15 %:n tauti etenee vuosittain Alzheimerin taudiksi.

Kaisu Pitkälä

Suomen- ja ruotsinkielisten erot elintavoissa ja koetussa terveydessä

Elintavoilla on keskeinen merkitys kansantautien synnyssä ja terveyden edistämisessä. Suomessa tiedetään, että ruotsinkielinen väestö on suomenkielistä terveempi ja pitkäikäisempi. Tutkimuksessa selvitettiin, eroavatko kieliryhmät myös elintavoiltaan ja esiintyvätkö mahdolliset erot asuinalueesta riippumatta.

Satu Helakorpi, Sakari Suominen, Elina Laitalainen, Bengt Lindström, Antti Uutela, Pekka Puska

Vaikeahoitoisen epilepsian etiologia ja immunologiset merkkiaineet

Asianmukaisesta lääkityksestä huolimatta 25-30 %:lla epilepsiapotilaista esiintyy kohtauksia. Vaikeahoitoista epilepsiaa sairastavien potilaiden epilepsioiden syistä on kuitenkin ollut vain vähän tutkimustietoa. Aiempien tutkimusten perusteella osalla epilepsiapotilaista on viitteitä elimistön immuunijärjestelmän aktivoitumisesta, mutta tietämys hyvin tutkituista vaikeahoitoista epilepsiaa sairastavista potilaista on ollut riittämätöntä. Väitöskirjatyön tavoitteena oli tutkia vaikeahoitoisen epilepsian kliinisiä piirteitä hyvin tutkituilla potilailla. Tarkoituksena oli arvioida vaikeahoitoisen epilepsian syyn vaikutusta ennusteeseen. Toisena keskeisenä tavoitteena oli tutkia vaikeahoitoisen epilepsian immunologisia merkkiaineita, joiden avulla voitaisiin löytää potilaat, joiden epilepsiassa immunologisilla tekijöillä saattaa olla kliinistä merkitystä.

Suvi Liimatainen

Trombiininestäjät sydänkirurgiassa

Sydän-keuhkoneen käyttö ja kirurginen vamma käynnistävät elimistössä tulehdus- ja hyytymisjärjestelmän voimakkaan aktivaation. Avosydänleikkauksissa sydän pysäytetään ja sen verenkierto estetään toimenpiteen ajaksi. Lisäksi sydän-keuhkokoneen käytön aikainen poikkeava verenkierto voi johtaa muidenkin elinten kuten suolen ja keuhkojen toimintahäiriöön. Erityisesti elinten verenkierron palautumisvaiheeseen, ns. reperfuusiovaiheesen, liittyy paikallinen nopea tulehdus- ja hyytymismekanismin monimutkainen ja osin toisiinsa liittyvä aktivoituminen, jossa trombiinilla näyttäisi olevan keskeinen asema. Trombiinilla tiedetään olevan myös apoptoosia aktivoivia ominaisuuksia.

Mikko Jormalainen

Auger-elektronisäteilijä syövän hoitoon

Auger-elektroneja säteilevä radioaktiivinen isotooppi, liitettynä syöpäsoluun hakeutuvaan sytostaattiin, vasta-aineeseen tai esimerkiksi nanopartikkeliin, on tulevaisuudessa potentiaalinen syövän hoitomuoto. Auger-elektronien kantama on lyhyt, suurimmillaan noin 0,5 millimetrin miljoonasosaa. Syöpäsoluun tunkeutunut Auger-elektronisäteilijä tuhoaa solun DNA:ta kantamansa sisällä.

Hilkka Jääskelä-Saari

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkärilehden työpaikat