Dosentti Pekka Lahdenne Aikakauskirja Duodecimin päätoimittajaksi Lahdenne aloittaa Aikakauskirja Duodecimin uutena päätoimittajana tänään. Ajankohtaista 1.9.2009 Kommentteja
Työpaikkakiusaaminen yhteydessä unihäiriöihin Nykyinen tai aiempi altistuminen työpaikkakiusaamiselle voi aiheuttaa unihäiriöitä. Ajankohtaista 1.9.2009 Kommentteja
Lihavuuden ja tyypin 2 diabeteksen geenit reagoivat laihdutukseen Painonpudotus vähentää geenien ilmentymistä ihonalaisessa rasvakudoksessa. Ajankohtaista 1.9.2009 Kommentteja
Tupakanpoimijalapset altistuvat nikotiinille Kehitysyhteistyöjärjestö Planin tuoreen raportin mukaan Malawissa tupakkaviljelmillä työskentelee arviolta 78 000 lasta, nuorimmat 5-vuotiaita. Vailla suojavarusteita työskentelevät lapset kärsivät nikotiinimyrkytyksestä. Ajankohtaista 1.9.2009 Kommentteja
Lastenlääkäriyhdistykseltä postia pääministerille Suomen Lastenlääkäriyhdistys kritisoi lasten terveydenhuoltoon kohdistuvia säästöjä. Ajankohtaista 1.9.2009 Kommentteja
Elinsiirtolakiin kaivataan täsmennystä Siirtoelimiä pitäisi voida ottaa, jos ei tiedetä vainajan sitä eläessään erityisesti vastustaneen, sanoo elinsiirtokirurgi Kaija Salmela. Tällä hetkellä omaisten oikeus kieltää elinten luovutus on vahva. Uudistus vaatii täsmennyksen lakitekstiin. Ajankohtaista 31.8.2009 Kommentteja
Lyhyillä diabeetikoilla suurempi komplikaatioriski Nuoruustyypin diabetesta sairastavat potilaat saavat muita todennäköisemmin mikrovaskulaarisia komplikaatioita, jos heidän aikuispituutensa jää lyhyeksi. Ajankohtaista 31.8.2009 Kommentteja
Lumelääke voi vähentää kipua Hoidon kipua lievittävään vaikutukseen kohdistuva odotus voi todella vähentää kipua. Ajankohtaista 31.8.2009 Kommentteja
HUS luopuu sakkomaksuista HUS lakkaa huomisesta lähtien perimästä sakkomaksuja omistajakunniltaan. Ajankohtaista 31.8.2009 Kommentteja
Ministeri Risikko: rakenteiden uudistaminen myös lääkäreiden etu Peruspalveluministeri Paula Risikon mukaan sosiaali- ja terveydenhuolto kaipaa perusteellista rakenteiden uudistamista. Ajankohtaista 31.8.2009 Kommentteja
”Se oli mieletön hetki” – Ovi Kreetan yliopistoon aukesi Terveydenhuolto ”Se oli mieletön hetki” – Ovi Kreetan yliopistoon aukesi Sairaanhoitaja Sirja Koutonen ja kaksi muuta alanvaihtajaa kertovat, mikä ajoi opiskelemaan lääkäriksi ulkomaille. Avoin artikkeli
Aivojen kuona-aineet lähtivät liikkeelle nitrolla ja vibraatiolla Tiede Aivojen kuona-aineet lähtivät liikkeelle nitrolla ja vibraatiolla Neurologian erikoislääkäri, professori Juha Rinne oululaisten tärinähoidosta: ”Mielenkiintoisia ja rohkaisevia tuloksia”.
Säästöistä on voitava keskustella Mielipide Säästöistä on voitava keskustella Hyvinvointialueiden raju vähentäminen tuskin lisäisi luottamusta siihen, että lääkäriin pääsee kohtuullisessa ajassa, kirjoittaa Heidi Ekdahl. Avoin artikkeli
Unen säännöllisyys voi olla sen määrää tärkeämpää Pääkirjoitus, tiede Unen säännöllisyys voi olla sen määrää tärkeämpää Unen säännöllisyydellä on yhteyksiä sekä fysiologiseen että psykologiseen hyvinvointiin, kirjoittaa Saana Myllyntausta.
Sappikivitauti on yleinen ja kliinisesti vaihteleva Katsausartikkeli Sappikivitauti on yleinen ja kliinisesti vaihteleva Esiintyvyys kasvaa iän mukana.
VM ei muuttanut päätöstään Etelä-Pohjanmaan rahoituksesta Terveydenhuolto VM ei muuttanut päätöstään Etelä-Pohjanmaan rahoituksesta Ministeriön mukaan THL:n rekisteristä ei enää saa sellaisia tietoja, joiden perusteella vuoden 2025 rahoituspäätöstä olisi voitu korjata. Avoin artikkeli