78792 osumaa

Uusi psykoosilääke asenapiini

FDA:n asiantuntijapaneeli Yhdysvalloissa on puoltanut myyntilupaa uudelle ns. toisen polven psykoosilääkkeelle asenapiinille (Saphris, Schering-Plough) skitsofreniaan ja kaksisuuntaisen mielialahäiriön hoitoon. Valmiste on myös arvioitavana Euroopan lääkelaitoksessa (EMEA) kauppanimellä Sycrest. Asenapiini on sekä 5-HT2A- että D2-reseptorin antagonisti. Sen kehitti Organon, mutta fuusiossa vuonna 2007 valmiste siirtyi Schering-Ploughille. Vertailututkimuksissa asenapiinilla on havaittu vähemmän antikolinergisia ja kardiovaskulaarisia haittavaikutuksia kuin muilla toisen polven psykoosilääkkeillä, ja sen odotetaan aiheuttavan kilpailijoitaan vähemmän painonnousua.

Juhana E. Idänpään-Heikkilä

TNF-α:n estäjiin varoitus syövästä

Tuumorinekroositekijä α:n estäjien on todettu lisäävän lapsilla ja aikuisilla vaaraa sairastua lymfomaan ja muihin maligneihin tauteihin, kuten leukemiaan. Myös psoriaasia todetaan puhkeavan tavallista enemmän näiden lääkkeiden käyttäjillä. Yhdysvaltojen FDA vaatii haittavaikutuksista erityisvaroituksen adalimumabiin (Humira, Abbott), etanerseptiin (Eubrel, Wyeth), golimumabiin (Simponi, Centocor B.V.), infliksimabiin (Remicade, Schering-Plough) ja sertolitsumabiin (Cimzia, UBC). Näitä lääkkeitä käytetään erilaisiin tulehduksellisiin sairauksiin, kuten reumaan, psoriartriittiin, plakkipsoriaasiin, Crohnin tautiin ja ankyloivaan spodyliittiin. Lääkkeistä sertolitsumabi on saanut myyntiluvan EU-maissa kuluvan vuoden keväällä ja golimumabin myyntilupa on kesäkuussa esitetty hyväksyttäväksi.

Juhana E. Idänpään-Heikkilä

Kolesterolilääke pitavastiini hyväksyttiin

Statiinien tapaan kolesterolisynteesiä maksassa estävä pitavastatiini (Livalo, Kowa Pharmaceuticals) on saanut myyntiluvan Yhdysvalloissa. Lääkkeestä odotetaan kilpailijaa mm. atorvastatiinille (Lipitor, Pfizer) ja rosuvastatiinille (Crestor, AstraZeneca). Niistä se eroaa metabolialtaan, ja sen vuoksi sillä ei ole haitallisia yhteisvaikutuksia monien muiden lääkkeiden kuten varfariinin kanssa. Lääkkeen myyntilupa on käsittelyssä myös EU-maissa.

Juhana E. Idänpään-Heikkilä

Tulehduskivun lääkehoito - meneekö lapsi pesuveden mukana?

Tulehduskipulääkkeistä viime aikoina käydyssä keskustelussa on keskitytty niiden pitkäaikaisen käytön sydän- ja verenkiertoelimistölle aiheuttamiin haittoihin. On luotu mielikuva, että perinteiset tulehduskipulääkkeet ovat tässä suhteessa koksibilääkkeitä turvallisempia. Koksibiluokan lääkkeiden ensisijainen etu, niiden vähäisemmät suolistohaitat, on jäänyt taka-alalle.

Olavi Airaksinen, Martti Färkkilä, Pekka Hannonen

Kallista säästämistä

Lääkäriliiton valtuuskunta antoi kevätkokouksessaan julkilausuman terveyspalveluiden turvaamisen tärkeydestä lamankin aikana. Julkisia terveyspalveluita ei saa kurjistaa kuntatalouden kiristymisen vuoksi. Jos lyhytnäköisesti suunnitellaan säästöjä terveydenhuollosta tälle tai ensi vuodelle, pitää vastaavat palvelut tarjota kuitenkin seuraavina vuosina ja huomattavasti korkeammin kustannuksin. Silti useissa kunnissa suunnitellaan syksyksi ja mahdollisesti myös ensi vuodeksi koko henkilökunnan, myös terveydenhuoltohenkilöstön, lomauttamista määräajaksi.

Antti Tamminen

in memoriam: Tiina Viertonen 23.11.1960-30.4.2009

Psykiatrian erikoislääkäri Tiina Maija-Liisa Viertonen kuoli Kotkassa vapunaattona 2009 vakavaan sairauteen. Hän syntyi Helsingissä kaksilapsisen perheen esikoiseksi ja vietti lapsuutensa ja nuoruutensa Porvoossa. Lääketieteen opinnot Tiina Viertonen aloitti Kuopiossa sen vuoden parhailla pääsypisteillä. Jo opiskeluaikana psykiatria kiinnosti tulevaa lääkäriä, erityisesti halu ymmärtää sairastamisen taustoja ja syitä. Lääketieteen lisensiaatiksi Tiina Viertonen valmistui vuonna 1998 ja laillistettiin seuraavana vuonna. Opiskeluaikana hän suoritti harjoittelujakson Portugalissa. Valmistuttuaan hän teki ystäväkollegansa kanssa matkan Afrikkaan, joka teki häneen lähtemättömän vaikutuksen.

Angelina Dorbek-Kolin, Aija Evonen, Tiina Pentti, Galina Sallansalo

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkärilehden työpaikat