Lisää näyttöä yötyön haitoista Terveydenhuollon toiminta tulisi entistä vahvemmin suunnitella tehtäväksi päiväaikana. Yöllä tulisi tehdä vain kaikkein kiireellisimmät toimenpiteet ja päätökset. Sekä potilaat, työntekijät että kuntamaksajat hyötyisivät tästä kehityksestä, kirjoittaa Olli Meretoja. Kolumni 30.10.2008 Kommentteja
Statiinit avuksi keuhkokuumepotilaille Tanskalaistutkimuksessa statiinilääkitystä käyttäneiden keuhkokuumepotilaiden kuolleisuus oli kolmanneksen pienempi kuin muiden. Ajankohtaista 29.10.2008 Kommentteja
Sanofi-aventis vähentää väkeä Yhtiö käynnistää yt-neuvottelut 30 työpaikan vähentämiseksi. Ajankohtaista 29.10.2008 Kommentteja
Giardia kotoperäinen taudinaiheuttaja Suomessakin Giardia todettiin Suomessa ensimmäistä kertaa vesiepidemiassa Nokialla. Ajankohtaista 29.10.2008 Kommentteja
Aivovauriokuntoutus halutaan tasa-arvoiseksi Lääkäriseuran Duodecimin ja Suomen Akatemian konsensuskokouksessa päädyttiin vastuuttamaan erikoissairaanhoito äkillisten aivovaurioiden jälkeisen kuntoutuksen järjestämisessä. Ajankohtaista 29.10.2008 Kommentteja
Pohjoismaiden neuvosto haluaa rajoittaa transrasvoja Runsaasti transrasvahappoja sisältävät elintarvikkeet halutaan kieltää Tanskan mallin mukaan. Ajankohtaista 29.10.2008 Kommentteja
Maidon heraproteiinit herkistävät insuliinin signaalireittiä Heraproteiineilla ja kalsiumilla oli suotuisia vaikutuksia kehon painoon ja koostumukseen lihavuuden kokeellisessa tutkimusmallissa. Ajankohtaista 28.10.2008 Kommentteja
Stressi vaikuttaa iäkkääseen autoilijaan Stressi vaikuttaa ikäihmisten päätöksentekoon enemmän kuin nuorten. Ajankohtaista 28.10.2008 Kommentteja
Orionin tulostavoite ennallaan Kolmannella vuosineljänneksellä liikevaihto kasvoi, mutta voitto pieneni. Ajankohtaista 28.10.2008 Kommentteja
Novartis käynnistää yt-neuvottelut Yhtiö ennakoi lääkealan ensi vuoden muutoksia organisaatiomuutoksin. Ajankohtaista 28.10.2008 Kommentteja
”Se oli mieletön hetki” – Ovi Kreetan yliopistoon aukesi Terveydenhuolto ”Se oli mieletön hetki” – Ovi Kreetan yliopistoon aukesi Sairaanhoitaja Sirja Koutonen ja kaksi muuta alanvaihtajaa kertovat, mikä ajoi opiskelemaan lääkäriksi ulkomaille. Avoin artikkeli
Aivojen kuona-aineet lähtivät liikkeelle nitrolla ja vibraatiolla Tiede Aivojen kuona-aineet lähtivät liikkeelle nitrolla ja vibraatiolla Neurologian erikoislääkäri, professori Juha Rinne oululaisten tärinähoidosta: ”Mielenkiintoisia ja rohkaisevia tuloksia”.
Säästöistä on voitava keskustella Mielipide Säästöistä on voitava keskustella Hyvinvointialueiden raju vähentäminen tuskin lisäisi luottamusta siihen, että lääkäriin pääsee kohtuullisessa ajassa, kirjoittaa Heidi Ekdahl. Avoin artikkeli
Unen säännöllisyys voi olla sen määrää tärkeämpää Pääkirjoitus, tiede Unen säännöllisyys voi olla sen määrää tärkeämpää Unen säännöllisyydellä on yhteyksiä sekä fysiologiseen että psykologiseen hyvinvointiin, kirjoittaa Saana Myllyntausta.
Sappikivitauti on yleinen ja kliinisesti vaihteleva Katsausartikkeli Sappikivitauti on yleinen ja kliinisesti vaihteleva Esiintyvyys kasvaa iän mukana.
VM ei muuttanut päätöstään Etelä-Pohjanmaan rahoituksesta Terveydenhuolto VM ei muuttanut päätöstään Etelä-Pohjanmaan rahoituksesta Ministeriön mukaan THL:n rekisteristä ei enää saa sellaisia tietoja, joiden perusteella vuoden 2025 rahoituspäätöstä olisi voitu korjata. Avoin artikkeli