78792 osumaa

Murrosikäisen pojan huoli terveydestään - tapauksen ratkaisu

15-vuotias poika tuli terveyskeskuslääkärin vastaanotolle, koska hänen sydämensä oli urheillessa helposti hakannut liian lujaa eikä pulssi rauhoittunut heti rasituksen lopettamisen jälkeen. Tähän liittyi myös hetkellinen veltto olo niin, että hänen täytyi istua 5-10 minuutiksi, ennen kuin vointi oli jälleen hyvä ja fyysinen rasitus saattoi jatkua. Kun oire 1,5 vuotta sitten alkoi, tuntemus tuli tennistä pelatessa tai liikuntatunnilla. Myöhemmin se ilmaantui ilman rasitustakin ja entistä useammin. Saattoi tosin olla viikkoja, jolloin tuntemuksia ei ollut. Terveyskeskuslääkärin tutkimuksessa poika vaikutti kliinisesti terveeltä, hänellä ei ollut anemiaa tai tulehdukseen viittaavaa ja EKG tulkittiin normaaliksi.

Kaija-Leena Kolho, Anita Hiippala, Raili Kauppinen

Vita brevis...

Ensimmäinen esiteltävä latinankielinen sitaatti kuuluu itseoikeutetusti Hippokrateelle. Hän vaikutti Kreikassa noin sata sukupolvea sitten (eli elämänsä kukoistusta 300-luvulla eKr.) ja hän on tullut kuuluisaksi Kosin saaren lääkärikoulusta. Hippokrateen nimiin laitetuista teoksista valtaosa ei ole hänen kirjoittamiaan, mutta yksi todennäköisimmistä Hippokrateen teoksista on lääkäreille tarkoitettu, lyhyiksi mietelmiksi tiivistetty ohjekokoelma nimeltä Aforismeja.

Arto Kivimäki

Vuorovaikutus on osa ihmisyyttä

Ihminen on sosiaalinen eläin. Vuorovaikutus lajitoverien kanssa on elintärkeää. Inhimillisyyden perusta on tunteiden ja tiedon välittämisessä. Puheen kehittyminen oli tärkeä evoluution vaihe. Ihmislajin ominaisuuksin kuuluu halu pitää huolta toinen toisestaan. Puhe ja kieli mahdollistavat monipuolisen yhteydenpidon ja tiedon välittämisen, mikä on ominaista lajillemme. Olemme säilyttäneet myös merkkikielen, jollaista käyttäen lähes kaikki lajit kommunikoivat. Tunteet ilmaistaan puheetta. Puhe ja kirjoittaminen ovat tärkeä osa nykypäivän ihmisyyttä. Halu ymmärtää edesauttaa vuorovaikutusta.

Outi Hovatta

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkärilehden työpaikat