Kiina rynnii rokotemarkkinoille Kiina pyrkii kehittämään rokotetuotantoaan ja yrittää päästä maailmanlaajuisille rokotemarkkinoille. Samalla viranomainen on kiristänyt säännöksiä, joilla ulkomaiset rokotteet pääsevät Kiinan markkinoille. Ulkomaisista rokotteista on mm. suoritettava täydelliset kliiniset tutkimukset kiinalaisessa väestössä. Juhana E. Idänpään-Heikkilä Lehti 36: Lääkeinfo 36/2008 Kommentteja
Tuliaisia Thaimaan rannoilta? - osa 2 25-vuotias nainen oli ollut lomamatkalla Thaimaan itärannikon saaristossa kaksi viikkoa ja kävellyt hiekkarannoilla paljain jaloin. Hän oli syönyt paikallisissa ravintoloissa. Matkan aikana hänelle oli ilmaantunut kutiavaa ihottumaa jalkapohjiin. Raili Kauppinen, Matti Vuoristo Lehti 36: Miten sinä hoitaisit 36/2008 Kommentteja
Tuuletuksen tarpeessa Menetämme sairauspoissaoloina viitisentoista miljoonaa työpäivää vuodessa. Kela maksaa vuosittain yli 700 miljoonaa euroa sairauspäivärahoja, ja työkyvyttömyyseläkkeisiin kuluu yli 3 miljardia euroa. Sairauspoissaolojen ja työkyvyttömyyseläkkeiden vähentämisellä olisi siis merkittävät seuraamukset paitsi inhimillisesti, myös taloudellisesti. Jotain tarttis tehrä, mutta mitä? Harri Vainio Lehti 36: Kolumni 36/2008 Kommentteja
Kunnalliselle vai yksityiselle? Pelkästään taloudelliset tekijät eivät ohjaa lääkärien työpaikan valintaa Suomessa on tutkittu lääkärien työvoiman kysyntää ja tarjontaa muun muassa lääkärimäärien ennakoinnin näkökulmasta. Tekijöitä, jotka ohjaavat lääkärien sijoittumista kunnalliselle tai yksityiselle sektorille, ei juurikaan ole analysoitu, ei myöskään kansainvälisesti. Terhi Kankaanranta, Jari Vainiomäki, Hannu Halila, Harri Hyppölä, Mauri Isokoski, Santero Kujala, Esko Kumpusalo, Kari Mattila, Irma Virjo, Jukka Vänskä, Pekka Rissanen Lehti 36: Terveydenhuolto 36/2008 Kommentteja
Terveyden edistämisestä tulee Keski-Suomessa konkreettista Keski-Suomessa luodaan parhaillaan jotain aidosti uutta ja toimivaa: nimittäin sisältöä terveyden edistämisen ohjelmiin. Maakunnallisella suunnitelmalla on poliittinen tuki takanaan ja toteuttajat on määritelty tarkkaan. Mikä parasta, terveyden edistämisen keinot ovat varsin konkreettisia. Pekka Puustinen Lehti 36: Näkökulma 36/2008 Kommentteja
Aivotutkimuksen ja psykoanalyysin rajapinnalla Psykoanalyysia ja aivotutkimusta yhdistää kunnianhimoinen tavoite mennä ihmismielen ymmärtämisessä subjektiivista kokemusta syvemmälle. Psykoanalyysi pyrkii tähän tunteiden ja tiedostamattoman ymmärtämisen kautta. Vaikka nykytekniikalla on kiistanalaista, missä määrin aivotoiminnan perusteella voidaan tehdä päätelmiä mielen toiminnasta, on kehitys selkeää. Viime maaliskuussa Nature-lehdessä julkaistussa artikkelissa tutkijat määrittivät näköaivokuoren toiminnan perusteella varsin tarkasti koehenkilön havaitseman näköärsykkeen. Tuukka Raij Lehti 36: Kirjallisuus 36/2008 Kommentteja
Miten nuoren kanssa pitäisi puhua seksuaalisuudesta Väestöliiton Seksuaaliterveysklinikan nuorten oman vastaanoton, Nuorten Avoimien Ovien (NAO) täyttäessä 20 vuotta klinikalla toimivat terveydenhoitajat ja pediatri ovat koonneet tähän kirjaseen tietoa nuorille sopivasta vastaanottomallista ja nuorille sopivasta seksuaalisuuden ammatillisesta kohtaamisesta. Merja Metsä-Heikkilä Lehti 36: Kirjallisuus 36/2008 Kommentteja
Kuntafuusiot myllertävät luottamusmiesorganisaatiot Lääkärikunnan luottamusmiesjärjestelmä on murroksessa, jonka tahti kiihtyy. Jo toteutuneet, samoin kuin ensi vuonna osana PARAS-hanketta alkavat kuntafuusiot myllertävät luottamusmiesorganisaatioita. Janne Ora Lehti 36: Liitto toimii 36/2008 Kommentteja
JÄSENISTÖ Sosiaali- ja terveysalan tutkimus- ja kehittämiskeskuksen (Stakesin) pääjohtajan virkaan LKT, professori Mauno Konttinen vuoden 2008 loppuun saakka. Lehti 36: Jäsenistö 36/2008 Kommentteja
Lasten lääkehaittojen seuranta tuottaa tulosta Vaikka lääkkeestä on tehty kliininen tutkimus lasten hoidossa, vasta haittavaikutusraportit paljastavat harvinaiset riskit. Ajankohtaista 4.9.2008 Kommentteja
”Se oli mieletön hetki” – Ovi Kreetan yliopistoon aukesi Terveydenhuolto ”Se oli mieletön hetki” – Ovi Kreetan yliopistoon aukesi Sairaanhoitaja Sirja Koutonen ja kaksi muuta alanvaihtajaa kertovat, mikä ajoi opiskelemaan lääkäriksi ulkomaille. Avoin artikkeli
Aivojen kuona-aineet lähtivät liikkeelle nitrolla ja vibraatiolla Tiede Aivojen kuona-aineet lähtivät liikkeelle nitrolla ja vibraatiolla Neurologian erikoislääkäri, professori Juha Rinne oululaisten tärinähoidosta: ”Mielenkiintoisia ja rohkaisevia tuloksia”.
Säästöistä on voitava keskustella Mielipide Säästöistä on voitava keskustella Hyvinvointialueiden raju vähentäminen tuskin lisäisi luottamusta siihen, että lääkäriin pääsee kohtuullisessa ajassa, kirjoittaa Heidi Ekdahl. Avoin artikkeli
Unen säännöllisyys voi olla sen määrää tärkeämpää Pääkirjoitus, tiede Unen säännöllisyys voi olla sen määrää tärkeämpää Unen säännöllisyydellä on yhteyksiä sekä fysiologiseen että psykologiseen hyvinvointiin, kirjoittaa Saana Myllyntausta.
Sappikivitauti on yleinen ja kliinisesti vaihteleva Katsausartikkeli Sappikivitauti on yleinen ja kliinisesti vaihteleva Esiintyvyys kasvaa iän mukana.
VM ei muuttanut päätöstään Etelä-Pohjanmaan rahoituksesta Terveydenhuolto VM ei muuttanut päätöstään Etelä-Pohjanmaan rahoituksesta Ministeriön mukaan THL:n rekisteristä ei enää saa sellaisia tietoja, joiden perusteella vuoden 2025 rahoituspäätöstä olisi voitu korjata. Avoin artikkeli