Terveyskeskuksen ikkunasta näkyy tunturi - Kun täällä katsoo mistä tahansa ikkunasta, aina on vastassa tunturi. Ei ole toista tällaista kylää Suomessa eikä maailmassa, huokaa Kerttu Loikkanen. Ulla Järvi Lehti 25-26: Kulttuuri 25-26/2008 Kommentteja
Ajatusteni maisema Se on paikka, maisema tai tunnelma, jonne aina palaa, tavalla tai toisella. Siihen liittyy jotain minulle tärkeää, pientä tai isoa. Jokaisella se on ihan oma. Liisa Koivula Lehti 25-26: Kulttuuri 25-26/2008 Kommentteja
Sarjakuva: Karu luonto Sarjakuvan piirtäjä Virpi Oinonen kuvaa ihmisen maailmaa eläinten kautta. Hän on opiskellut sekä taideaineita että yhteiskuntatieteitä ja suorittanut poliittisen sosiologian tutkinnon London School of Economicsissa. Tällä hetkellä hän työskentelee Greenpeacen verkkotoimittajana. Lehti 25-26: Kulttuuri 25-26/2008 Kommentteja
Eeva Kilven runo Hikoillen juon teetäni hellepäivän aamuna Eeva Kilpi Lehti 25-26: Kulttuuri 25-26/2008 Kommentteja
Öisiä valoja Valtatie, joka yhdisti kaksi kaupunkia, oli rakennettu hänen lapsuutensa suomaiseman halki. Yli matalan seudun oli aikoinaan kantautunut kaakkurin huuto ja nuolihaukka oli saalistanut sudenkorentoa vaivaiskoivikon yllä. Onerva itsekin ajoi toisinaan samaa tietä matkallaan kaupungista kaupunkiin. Lehti 25-26: Kulttuuri 25-26/2008 Kommentteja
Luonnon järjestys Hyönteisten siritys oli huumaava, suorastaan päällekäyvä. Metsässä oli hyvin kuuma, vaikka puiden lehvistöt suojasivat heitä suoralta auringon paahteelta. Risto Isomäki Lehti 25-26: Kulttuuri 25-26/2008 Kommentteja
Ehdotus Rakennusviraston kirje oli keittiön pöydällä. Ikkunasta virtaava päivänvalo jakoi sen kahteen osaan. Kirjeen alaliepeeseen oli läikkynyt kahvia. Tomi Kontio Lehti 25-26: Kulttuuri 25-26/2008 Kommentteja
Eeva Kilven runo Minussa asuu jo muuttolintujen levottomuus. Eeva Kilpi Lehti 25-26: Muu kirjoitus 25-26/2008 Kommentteja
Rautavaara vertaa säveltämistään hellästi vaalivan puutarhurin työhön Luonnolla on symbolinen rooli Einojuhani Rautavaaran urbaanissa mielenmaisemassa. Hannu-Ilari Lampila Lehti 25-26: Kulttuuri 25-26/2008 Kommentteja
Kuka päättää hoitoon pääsystä? Terveydenhuolto Kuka päättää hoitoon pääsystä? Transihmisten terveydenhuollosta käydyssä keskustelussa kohtaavat etiikka, tiede ja politiikka. Mitä lääkärin tulisi tietää? Avoin artikkeli
Älä oleta potilaan sukupuolta Terveydenhuolto Älä oleta potilaan sukupuolta Asiantuntijat kertovat, kuinka sukupuolivähemmistöön kuuluva potilas kannattaa kohdata vastaanotolla: lähtökohtana on ottaa ihmisen kokemus vakavasti. Avoin artikkeli
Tieteen ja toivon rajalla Pääkirjoitus Tieteen ja toivon rajalla Tiede on ajattelun eliksiiriä, vastamyrkkyä populismille. Tiede tai sen soveltaminen ei kuitenkaan ole arvovapaata, kirjoittaa Heidi Ekdahl. Avoin artikkeli
Hoidon tarvetta saattaa pian arvioida tekoäly Terveydenhuolto Hoidon tarvetta saattaa pian arvioida tekoäly Lääkäriliiton erityisasiantuntijan mukaan hallituksen esityksessä on yhä ongelmia: ”Tässä ajatellaan hoidon tarpeen arvion olevan yksinkertainen asia, joka voidaan automatisoida.” Avoin artikkeli
Agility on tapa nollata aivot Suosittelen Agility on tapa nollata aivot – Parasta on hauskanpito yhdessä rakkaan nelijalkaisen kanssa, kertoo Noora Kauranen.
Uusi hoitopolku ohjaa autismitutkimuksia Pirkanmaalla Tiede Uusi hoitopolku ohjaa autismitutkimuksia Pirkanmaalla Lasten ja nuorten diagnostiikka on nyt tasalaatuista ja yhdenvertaista.