78536 osumaa

Sosiaalisten tilanteiden pelko suomalaisnuorilla

Sosiaalisten tilanteiden pelko on ahdistuneisuushäiriö, jonka keskeisenä oireena on voimakas pelko joutua kielteisen arvioinnin kohteeksi sosiaalisessa tai esiintymistilanteessa. Häiriö johtaa kärsimykseen näissä tilanteissa ja usein sosiaalisten tilanteiden välttämiseen. Aiempi tutkimus viittaa siihen, että kliininen häiriö kehittyy valtaosin nuoruusiän aikana, on kulultaan pitkäaikainen ja edeltää masennustilojen, myöhempien ahdistuneisuushäiriöiden ja päihteiden käytön puhkeamista myöhäisnuoruudessa tai aikuisiällä. Oireiden diagnostisesta arvioinnista, esiintyvyydestä tai liitännäistekijöistä suomalaisnuorilla ei ole aiempaa tutkimustietoa.

Klaus Ranta

Helikobakteeri-infektion laaja seulonta ja hoito onnistuu terveyskeskuksessa

Vammalassa aloitettiin terveyskeskuksessa kansainvälisesti ainutlaatuinen väestöpohjainen helikobakteeritulehduksen seulonta- ja hoito-ohjelma pilottitutkimuksella 1994. Vuonna 1996 kaikki 15-40-vuotiaat ja 1997- 2000 kaikki 15- ja 45-vuotiaat vammalalaiset kutsuttiin verinäyteseulontaan. Seulontaan osallistui yhteensä 4 626 henkilöä (75 % kutsutuista). Vasta-ainepositiivisille tarjottiin helikobakteeritulehduksen lopettava lääkekuuri.

Anniina Salomaa-Räsänen

Perinnöllisten kasvainten pohjoissuomalaiset juuret

Multippeli endokriininen neoplasia tyyppi 1 (MEN1) on vallitsevasti periytyvä oireyhtymä, jossa henkilöllä on suurentunut riski saada hormonaalisia kasvaimia lisäkilpirauhasiin, haimaan, mahasuolikanavaan ja aivolisäkkeeseen. Pohjois-Suomessa on näitä potilaita enemmän kuin muualla maassa yhteensä. Taustalla vaikuttaa kahden eri MEN1-geenivirheen (1466del12, 1657insC) perustajailmiö. Väitöstutkimuksessa pystyttiin löytämään näiden perustajamutaatioiden kantavanhemmat, jotka ovat syntyneet 1700- ja 1800-luvuilla Pohjois-Pohjanmaalla.

Outi Vierimaa

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkärilehden työpaikat