78792 osumaa

Joka kymmenes lääkärinvirka terveyskeskuksissa täyttämättä Tilanne pahin Kainuussa, Etelä-Karjalassa, Kymenlaaksossa, Länsipohjassa ja Itä-Savossa

Terveyskeskusten lääkärivaje kasvaa edelleen. Noin 350 virkaa, eli noin 10 prosenttia terveyskeskuslääkäreiden viroista, on kokonaan täyttämättä ja lisäksi kahdeksan prosenttia täytetty ostopalveluja käyttäen. Samaan aikaan työikäisiä lääkäreitä on enemmän kuin koskaan.

Minna Seppä

Mummot punttisalille

Voima-, tasapaino- ja hyppelyharjoitteita sisältävä liikunta ehkäisee tehokkaasti 70-80-vuotiaiden naisten kaatumisten ja murtumien riskitekijöitä, todettiin Tampereella tehdyssä interventiotutkimuksessa. Mukana oli lähes 150 naista, jotka jaettiin ryhmiin liikunnan painotuksen mukaan. Ensimmäisessä ryhmässä painotettiin voimaa, toisessa tasapainoa ja hyppelyä sekä kolmannessa voimaa, tasapainoa ja hyppelyä. Lisäksi oli kontrolliryhmä. Harjoitteita tehtiin 2-3 kertaa viikossa nousujohteisesti 12 kuukauden ajan.

Maira Palosuo

Sepelvaltimotautikohtauksen hoitoon uusi lupaava lääke

Optimaalinen antitromboottinen hoito on oleellinen osa sepelvaltimotautikohtauksen hoitoa. Nykysuosituksen mukaisesti hoidossa käytetään pääsääntöisesti ASA:aa ja klopidogreelia. Sairaalavaiheessa tarvitaan pienimolekyylista hepariinia ja usein glykoproteiinireseptorin salpaajiakin. Prasugreeli on uusi lupaava tienopyridiini, jonka etuja ovat nopea trombosyyttivaikutuksen alku sekä pieni yksilöllinen vaihtelu ADP-reseptorin salpauksessa.

Juhani Airaksinen

Diklofenaakista ja manipulaatiohoidosta ei ole apua alaselkäkipuun

Alaselkäkivun hoidossa moni vannoo tulehduskipulääkkeiden ja vähintään yhtä moni selän manipulaatiohoitojen nimiin. Käypä hoito -suosituksen mukaan potilaalle tulisi ensisijaisesti kertoa, että kyseessä on hyväennusteinen sairaus sekä antaa ohjeita aktiivisuuden ylläpitämiseksi ja vuodelevon välttämiseksi. Ensisijaiseksi kipulääkitykseksi suositellaan parasetamolia riittävän suurina annoksina. Kansainväliset hoitosuositukset ovat samoilla linjoilla. Tutkimuksia eri hoitomuotojen yhdistämisen hyödyistä on toistaiseksi vähänlaisesti.

Katariina Korkeila

Millainen insuliini kun tablettien teho hiipuu?

Tyypin 2 diabeteksen uudet hoitosuositukset maanittelevat kollegakuntaa entistä haastavampaan diabeteksen hyperglykemian hoitoon. Tavoitteena on nykyään kaikille potilaille GHbA1c-arvo alle 7 %, ja insuliini on otettava käyttöön, jos maksimaalisella suun kautta annosteltavalla lääkityksella ei päästä muutamassa kuukaudessa arvoon 6,5 % tai alle. Mutta mikä insuliini?

Robert Paul

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkärilehden työpaikat