Resurssivelka ja lääketieteen aloituspaikat
Julkinen keskustelu koskien lääketieteellisten tiedekuntien aloituspaikkojen mahdollista lisäämistä on tänä keväänä jälleen voimistunut.
2010-luvun alkuvuosina aloituspaikkoja oli noin 600, nykyisin määrä on noin 750 eli lisäystä noin 25 prosenttia. Tiedekunnille ei kuitenkaan ole myönnetty vastaavaa lisärahoitusta. Näin on syntynyt resurssivelka ja suuri ongelma: opetusryhmien koot ovat entisestään suurentuneet ja kliinisten taitojen opettaminen on vaikeutunut.
Entisenä yliopiston kliinisenä opettajana tunnistan hyvin, mihin kehitys on johtanut.
Kun opetetaan potilaan tutkimista ja toimenpiteiden suorittamista, sopiva ryhmän koko on 6 medisiinaria. Nykyiset 9–12 hengen ryhmät estävät tehokkaan kliinisen opetuksen. Vajavaisen kliinisen opetuksen saaneet lääkärit haluavat valmistuttuaan hakeutua sellaiseen ensimmäiseen työpaikkaan, jossa on riittävästi kollegoja, joilta voi saada apua, kun opetuksen jättämiä aukkoja pitää paikata. Tästä ilmiöstä näkyy nykyisin käytettävän muotoilua ”koulutusvastuun siirtyminen palvelujärjestelmälle”. Seurauksena on, että nuoret kollegat välttelevät paikkoja, joissa on virkoja täyttämättä, ja siis puutetta opetuskykyisistä ja -haluisista kollegoista. Tämä vaikeuttaa perusterveydenhuollon tilannetta entisestään.
Nyt, kuten ennenkin, julkisen keskustelun lähtökohtana on ollut näkemys, että täyttämättä olevat lääkärin virat saadaan täytetyiksi, kunhan lääkärikoulutusta lisätään niin paljon, että virat väkisinkin täyttyvät. Tämän taas oletetaan toteutuvan helposti, kunhan Lääkäriliitto vain lopettaa koulutusmäärien lisäämisen ”neliraajajarrutuksen”.
Edellä mainittu virheellinen kuvitelma Lääkäriliiton voimasta on halvaannuttanut analyyttisen keskustelun lääkärivajeeseen vaikuttavista monista tekijöistä.
Tilanteen laukaisemiseksi Lääkäriliitto on ilmoittanut, että se ei vastusta lääkärikoulutuksen lisäämistä, jos sosiaali- ja terveysministeriön aloittama selvitys siihen päätyy ja jos jo nyt jälkeenjääneet koulutusresurssit turvataan. Tällöin yliopistoille pitäisi korvata jokaisen lisäkoulutettavan lääkärin laskennallinen hinta, joka dekaanien tekemän laskelman mukaan on 120 000 euroa. Tähän saakka siitä on korvattu noin kolmannes.
Lisätyn koulutuksen kustannusten riittävä resursointi vaikuttaisi niin, että opetus ei entisestään huononisi. Mutta tähän asti kertynyt resurssivelka pitäisi myös maksaa, ja se on valtava. Vuosien 2010–2012 600 aloituspaikan tasoon on seuraavina vuosina tullut lisäystä, lähes joka vuosi 100–150 paikkaa.
Lääkäreiden lisätty koulutus ei toistaiseksi ole korjannut julkisen terveydenhuollon lääkärivajetta. Hoitamattomien virkojen määrä oli vuonna 2020 tehdyn selvityksen mukaan noin 900, mutta vaje on ollut samaa suuruusluokkaa koko 2000-luvun ajan, vaikka työikäisten lääkärien määrä on kasvanut yli 30 prosenttia. Lisäys on voinut huomattavassa määrin sijoittua yksityissektorille.
Jos julkisen terveydenhuollon lääkärivajetta halutaan vähentää, pitäisi lääkäreiden lisäkoulutuksen sijaan tehdä seuraavia asioita:
Karsitaan lääkärin työkuvasta kaikki muu kuin lääkärin ammattitaitoa vaativat tehtävät.
Kehitetään tietojärjestelmiä niin, että ne tehostavat eivätkä haittaa työntekoa.
Huolehditaan työolosuhteista niin, että yhden lääkärin vastuulle ei tule enemmän kuin yhden lääkärin tehtävät.
Poistetaan lääkäreiltä ei-välttämättömät tehtävät kuten kirjaamiset, vähämerkityksiset todistukset ja lausunnot.
Huolehditaan sihteerien, välinehuoltajien ja muun tukihenkilöstön riittävästä määrästä. Nämä toimet lisäisivät avoimien virkojen houkuttelevuutta.
