Epävarmuus jäytää työilmapiiriä
Viime viikkoina olen saanut runsaasti yhteydenottoja kollegoilta, erityisesti HYKS:sta. Kirjeitä, sähköpostia ja puheluja on tullut niin apulaislääkäreiltä kuin senioreilta ja professoreiltakin. Etukäteen olin arvellut liiton puheenjohtajan saavan lähinnä palkkaedunvalvontaan liittyvää palautetta, mutta tämän syksyn aikana on tullut yhtä runsaasti viestejä säästömanian aiheuttaman turhautumisen ja työmotivaation huononemisen myötä. Kollegoilla on hätä omasta työpaikastaan, samalla kun he poliklinikalla ja osastollaan kohtaavat potilaiden huolen ja vaatimukset jonoista, lääkkeistä ja toimenpiteistä. Miten on mahdollista puhua toiminnan supistamisesta, kun poliklinikkajono ei etene enää lainkaan tai kun toimintakyvyn palauttava operaatio luvataan ehkä vuoden kuluttua?
Samalla kun Lääkäriliiton ja Työterveyslaitoksen yhteinen työuupumuskysely on lähtenyt kentälle, tuntuu palautetta tulevan aivan suoraan liittoon ilman lomakkeitakin. Työtaakan ja palkkaongelmien lisäksi taustalla näyttää olevan muitakin tekijöitä. Yksi vaikeimmista asioista lääkärille on kykenemättömyys vastata potilaan hätään. Sairastumisen, rappeutumisen ja kuoleman olemme oppineet hyväksymään koulutuksen ja kokemuksen myötä. Turhautumisen aiheuttaakin tämä erikoissairaanhoidon hallitsematon, tempoileva säästämisvimma. Lääkäreinä tiedämme, että hoito olisi olemassa ja mahdollista antaa, samoin tämän tietävät useimmat potilaat. Lääkäri, joka on koulutettu auttamaan, joutuukin myymään "ei-oota" hätääntyneelle, sairaalle ihmiselle. Byrokratian ja hallinnon taakse on mahdoton paeta silloin, kun vastaanotolla edessä istuvan ihmisen hätä ja huoli on konkreettinen, aiheellinen ja ratkaisematon. Tämä turhautuminen näyttää olevan lääkärille kaikkein vaikeinta.
HYKS:n vaikea taloudellinen tilanne on johtanut omistajakuntien vaatimuksesta tiukkaan potilasohjaukseen. Tämän seurauksena HYKS:ssa on suunniteltu jopa satojen sijaisten vähentämistä. Tämän on kerrottu koskevan kaikkia ammattiryhmiä, mukaan lukien lääkärit. Erityisen huolestuttava on ollut erikoistuvien lääkärien tilanne. Erikoistuvan lääkärin oikeusturva on vakavasti uhattuna. Moni apulaislääkäri on sijaisuuksien turvin jo varsin pitkällä erikoistumisessaan, ja potilasohjauksen seurauksena se uhkaa nyt keskeytyä.
Lääkäriliitto on ollut yhteydessä HYKS:aan ja Helsingin yliopiston lääketieteelliseen tiedekuntaan, onhan oikeusturvan lisäksi kysymyksessä järjetön tuhlaus, jos spesialisoituminen katkaistaan kalkkiviivoilla samaan aikaan, kun työaikalain myötä tarvitsemme lisää erikoislääkäreitä. Myös ministeri Huttu-Juntusen kanssa on keskusteltu tästä ongelmasta ja olemme edellyttäneet ongelman ratkaisemista. Sekä tiedekunnasta että sairaalan johdosta on meille vakuutettu, että erikoistuminen ei keskeydy. Toisena näkökulmana ihmettelen esimiesten toimintaa asiassa: miksi eräillä klinikoilla jopa suurin osa erikoistujista kerää palvelut pätkätöistä?
Kaiken lisäksi erikoistuvien lääkärien palkkaukseen käytetään yliopistosairaaloiden erityisvaltionosuutta, mikä asettaa heidät muista ryhmistä poikkeavaan asemaan. Samoin tiedot työaikalain mukaisten ylityökattojen rikkoutumisesta tekevät suorastaan mahdottomaksi apulaislääkärien vähentämisen. HYKS:n päivystyspisteissä ei näet ole supistettavaa. Näin ollen nyt uhkana oleva apulaislääkärien ulosajo johtaisi monessa suhteessa absurdiin tilanteeseen, niin oikeusturvan, talouden, koulutuksen sisällön kuin erikoissairaanhoidon järjestämisenkin suhteen. Liitto on tuonut esiin myös huolestuneisuutensa siitä, vaikeuttaako tiukentuva potilasohjaus erikoistumisen kannalta riittävän monipuolisen koulutuksen saamista yliopistoklinikoissa.
Eräs kollega perusteli irtisanoutumistaan vastikään sanoen, että jos joka toinen kuukausi ilmoitetaan yksikön lakkauttamisesta tai siirtämisestä ja joka toinen kuukausi sanotaan toiminnan jatkuvan ennallaan, niin toiminnasta katoaa suunnitelmallisuus, sitoutuminen ja tavoitteellisuus. Kuka haluaa työskennellä jatkuvassa epävarmuuden tilassa ja teeskennellä samalla innostuneisuutta ja sitoutumista toimintojen kehittämiseen? Näin tapahtuu monessa sairaalassa tällä hetkellä, muuallakin kuin HYKS:ssa.
Vanhassa herjassa todetaan, että halko on paras motivaatiotekijä, toinen tarina taas toteaa markan olevan paras konsultti. Pitäisikö julkisen sektorin viranhaltijan hyvinvointi, kannustaminen, kiittäminen ja tukeminen myös hyväksyä työilmapiiriin vaikuttaviksi tekijöiksi. Julkista sektoria on syyllistetty rahan käytöstä koko 90-luvun ajan. Kun lääkäri aamukahvinsa ääressä saa päivälehdestä muistutuksen siitä, että aiheuttaa kustannuksia hoitamalla potilaita, hän turhautuu ja katkeroituu. Kun vielä sekä esimieheltä että tiedotusvälineistä saa lukea oman työpaikkansa lomautuksista, säästöistä ja supistuksista, alkaa paatuneimmankin virkamiehen perusturvallisuus kärsiä. Lähtökynnys julkisesta, muinoin niin vakituisesta virasta, on laskenut olemattomaksi. Sitoutumista ja työilmapiiriä ei ole mahdollista paikata pikkujouluissa, kun koko vuosi on kulunut epävarmuuden ja katkeruuden kasvaessa.
