Hoitotakuu - uhka terveydenhuollon toimivuudelle?
Tavoitteena on, että potilas saa perusterveydenhuollon ammattilaisen, tavallisesti lääkärin, ensiarvion tilanteesta kolmen päivän kuluessa yhteydenotosta ja erikoissairaanhoidon lääkärin ensiarvion kolmen viikon kuluessa lähetteen kirjoittamisesta. Lääketieteellisesti perusteltuun hoitoon tai hoitotoimenpiteeseen potilas pääsee kansallisen hoitosuosituksen määrittämässä tai muuhun näyttöön perustuvassa kohtuullisessa ajassa, tavallisesti kolmessa ja viimeistään kuudessa kuukaudessa, todetaan kansallisen terveysprojektin loppuraportissa. Vastaava periaate kirjattiin valtioneuvoston terveysprojektia koskevaan periaatepäätökseen keväällä 2002, ja myös uudessa hallitusohjelmassa terveysprojektin toteuttamiseen on sitouduttu.
Lääkäriliitto on ajanut hoitotakuuperiaatteen velvoittavaa kirjaamista ja toteuttamista vuosia. Nyt kun asia on edennyt, hoitotakuusta käytyyn keskusteluun on ilmaantunut erikoisia piirteitä. Osa kollegakunnastakin on tuntunut pitävän hoitotakuuta lääkärikuntaan kohdistuvana kiristysruuvina, vaikka hoitotakuuvelvoite on selvästi julkiseen valtaan kohdistuva. On myös puhuttu jonoista huonona mittarina hoitoon pääsylle, ja arveltu jonoja olevan helppo manipuloida. Viimemainittu varmasti pitääkin osin paikkansa. Mutta potilastyötä tekevät lääkärit näkevät kyllä myös sen todellisuuden, jonka kanssa hoitoa tarvitsevat kansalaiset joutuvat elämään; kerron yhden todellisen potilastapauksen:
Tällä hetkellä 66-vuotias, tukirankavaivojensa vuoksi aikanaan työkyvyttömyyseläkkeelle jäänyt rouva. Kärsinyt vuosia jatkuvista selkä- ja alaraajakivuista. Oireiden pahentuessa kesällä 1999 tehtiin heinäkuussa tapahtuneen yhteydenoton perusteella TT-kuvaus elokuussa 1999. Sen perusteella päädyttiin leikkaushoitoon, joka toteutettiin lokakuussa 1999 (hoitotoimenpiteen jonotusaika 2 kk). Kesäkuussa 2000 potilas hakeutui terveyskeskukseen lisääntyvien alaraajaoireiden vuoksi. Helmikuussa 2001 (hoidontarvearvion jonotusaika 8 kk) keskussairaalan ortopedian poliklinikalla todettiin lonkkaproteesileikkauksen tarve ja potilas asetettiin leikkausjonoon kertoen, että arvioitu jonotusaika on 2 vuotta. Potilaalla todettiin nivelreuma tammikuussa 2001, jolloin keinonivelleikkausta kiirehdittiin. Leikkaus tehtiinkin jo toukokuussa 2002, noin kaksi vuotta alkuperäisestä yhteydenotosta, 4 kuukautta hoidon kiirehtimisestä (hoitotoimenpiteen jonotusaika 1 v ja 4 kk). Kesän 2002 aikana pahentuneiden alaselkä- ja alaraajaoireiden vuoksi potilas ohjattiin reumakuntoutukseen lokakuussa 2002. Kuntoutuksen aikana potilaalle varattiin ENMG- ja MRI-tutkimukset, jotka toteutettiin helmi-maaliskuussa 2003. Tulokset tutkimuksista potilas sai tosin vasta kuukautta myöhemmin, huhtikuussa. Tulosten perusteella uusi selkäleikkaus tullee tehtäväksi. Potilas kärsii erityisesti levossa voimakkaista alaraajakivuista, jotka häiritsevät yöunta ja vaativat jatkuvaa voimakasta kipulääkitystä. Hänen liikuntakykynsä on huomattavasti heikentynyt ja vain rajoitetusti mahdollinen apuvälineiden avulla. Tällä hetkellä, 8 kk tutkimusten käynnistämisestä ja 3-4 kk diagnostisten tutkimusten tekemisestä potilas edelleen odottaa pääsyä keskussairaalan ortopedian poliklinikalle, jossa tullaan ottamaan kantaa hoidontarpeeseen. Jonotusaika hoidontarvearvioon on kestänyt tähän mennessä 8 kk.
Edellä mainittu potilastapaus on tosi. Toki, yksi vain - mutta olen varma, että vastaavia potilaita ovat muutkin potilastyötä tekevät kollegat tavanneet. Meidän 2000-luvun terveydenhuoltojärjestelmässämme.
Nelisen viikkoa sitten Helsingin Sanomissa julkaistiin uutinen HUS:n jonojen kasvusta. Uutisessa mainittiin: Marian sairaalan kirurgian hoitojonossa on edelleen potilaita, jotka on asetettu jonoon syyskuussa 2000. Suomen Lääkärilehden numerossa 20/2003 julkaistiin artikkeli hoitoon pääsystä terveyskeskuslääkärille. Raportin mukaan kolmen päivän sisällä kaikille lääkäreille pääsi vain seitsemässä prosentissa (7 %) vastanneista terveyskeskuksista. Yli kaksi viikkoa joutui odottamaan 36 %:lle lääkäreistä.
Hoitotakuussa on kysymys yhdenvertaisuudesta ja oikeudenmukaisuudesta. Muistuttaisin: perustuslain mukaan JOKAISELLA on oikeus välttämättömään toimeentuloon ja huolenpitoon, ja julkisella vallalla on velvoite turvata JOKAISELLE riittävät sosiaali- ja terveyspalvelut - ei esimerkiksi 95 %:lle kansalaisista. Hoitotakuu on välttämättömyys.
