Isä meidän

Lapsen oikeus saada tietää biologinen isänsä on yksi pääperiaate ennen kesää annetussa lakiesityksessä hedelmöityshoidoista. Onko isyys, oikea vanhemmuus ja perheen merkitys lapsen kehitykselle kiteyttävissä tähän lain kirjaimeen? Luulenpa ettei.

Perinteinen perhe koostuu isästä, äidistä ja useimmiten lapsista. Perhe syntyy ja kehittyy luonnollisen elinkaarensa mukaisesti. Ennen aikaan tästä poikkeavia perheitä olivat jommankumman vanhemman kuoltua syntynyt lesken perhe tai avioliiton ulkopuolisesta suhteesta syntynyt yksinhuoltajaäidin perhe. Lapsia oli paljon. Isovanhemmat ja muu suku asuivat lähellä tai jopa samassa taloudessa.

Uudempia perhemuotoja ovat sinkkujen yhden hengen tai yhteistaloudet, uusioperheet, joissa on aikaisemmista suhteista syntyneitä lapsia ja mahdollisia yhteisiä lapsia sekä homojen ja lesbojen rekisteröidyt tai rekisteröimättömät parisuhteet, joissa voi olla lapsia tai ei. Isovanhemmat ja muu suku voi olla ympäri maailmaa. Osa perheistä haluaa lapsia eikä saa niitä ilman apukeinoja, mutta toisaalta lasten määrää voidaan nykyään onneksi myös näin haluttaessa rajoittaa käyttämällä ehkäisyä.

Mitä vanhemmuuden ja kodin tulisi tarjota, jotta lapselle mahdollistuu inhimillinen kehitys lapsuudesta aikuisuuteen?

Oman käsitykseni mukaan perheellä tulee olla koti, joka tarjoaa rauhalliset puitteet lapsen kehitykselle. Siellä tulee saada riittävästi terveellistä ravintoa ja lepoa. Siellä opetellaan arjen asiat, harrastetaan ja luodaan sosiaalisia suhteita. Kodin mahdollistamiseksi on vanhempien joko tehtävä ansiotyötä tai hankittava muuten elantonsa. Esimerkiksi sotien aikana ja niiden jälkeen elämä oli tässä suhteessa varmasti karua ja ankaraa kaikin puolin.

Mutta pitemmän päälle pelkkä materia ei takaa ihmisen kehittymistä. Vanhempien täytyy olla lapsilleen läheisiä, saavutettavia. Niin kuin Tommi Hellsten sanoo kirjassaan Ihminen tavattavissa - kohtaamisen taito Voidakseen olla turvallisesti keskeneräinen, lapsi tarvitsee ympärilleen ihmisiä, jotka hyväksyvät hänen keskeneräisyytensä... Hänen ympärillään pitää olla ihmisiä, jotka kantavat lapsen heikkouden...

Ovatko kaikki aikuiset ja vanhemmat kykeneviä tähän? Eivät ole. He eivät ehkä itse ole koskaan saaneet kasvaa turvallisessa keskeneräisyydessään. Tai heillä saattaa olla jokin voimakas addiktio, joka tekee heidän elämästään yksipuolisen ja täten estää heitä olemasta kaikella tavalla aikuisia.

Alkoholin liikakäyttö perheissä on eräs suurimmista suomalaisten lasten tasapainoista kehitystä uhkaavista ongelmista. Tämä on lääkäreille vaikea kysymys, sillä rajoitumme helposti käsittelemään asiaa lääketieteellisen biologisesti. Jos jompikumpi vanhemmista, useimmin isä, alkoholisoituu, on perheen tragedia valmis. Lapset eivät saa olla lapsia, vaan joutuvat selviytymään elämässään ottamalla käyttöönsä minän puolustuskeinot aivan liian varhain. Alkoholistiperheen arkea ovat kodin materialistinen puute sekä psyykkinen ja jopa fyysinen turvattomuus. Kodista tulee selviytymiskeskus ja lapsista terapeutteja. Tällöin korostuu perheen sosiaalisten kontaktien, sukulaisten ja tuttavien kypsyys ja huolenpito perheen jäsenistä. Vanhemmuus on laajemmin käsitettynä siis aikuisuutta, vastuuta läheisistä riippumatta pelkästä biologisesta siteestä.

Biologinen vanhemmuus on helppoa. Kypsä vanhemmuus on sitä, mitä me kaikki ihmiset tarvitsemme voidaksemme elää tasapainoisina. Suuri haasteemme on ehkäistä epäkypsän vanhemmuuden seurauksia ja samalla tunnistaa ja hoitaa jo syntyneitä haittoja. Lainsäädännöllä voidaan luoda raameja, ei vanhempia.