Lääkäriksi uudelleenkoulutus ulkomailla - Suomen suunnitelmat poikkeuksellisia

Lähes vuosi sitten alkanut keskustelu terveydenhuollon ammattihenkilöiden muuntokoulutuksesta lääkäreiksi kulminoitui maaliskuun alussa, kun Turun yliopisto ja opetusministeriö allekirjoittivat aiesopimuksen koulutuksen aloittamisesta. Opetusministeriön suunnitelmat etenkin aiemman koulutuksen ja työkokemuksen korvaavuuden suhteen ovat ainutlaatuisia, kun niitä vertaa muissa maissa toteutettuihin.

Lääketieteen peruskoulutusta Suomessa säätelee Euroopan Unionin tutkintodirektiivi 93/16/EC (1), jonka mukaan peruskoulutuksen on kestettävä vähintään kuusi vuotta tai 5 500 tuntia ja tapahduttava yliopistossa tai yliopiston valvonnassa. Useimmissa Euroopan maissa peruskoulutus onkin kuusivuotinen.

Australian Graduate entry scheme - tiukat valintakriteerit

Australiassa lääkärin peruskoulutus kestää normaalisti seitsemän vuotta, johon sisältyy vuoden sairaalaharjoittelu. 1990-luvun alussa kolmessa yliopistossa alettiin suunnitella uudelleenkoulutusohjelmaa muun akateemisen tutkinnon suorittaneille - haluttiin tuoda lääkärikoulutuksen piiriin myös niitä ihmisiä, jotka eivät vielä koulussa olleet suunnitelleet lääkärinuraa. Uudelleenkoulutus aloitettiin vuonna 1997, mitä ennen yliopistot olivat pitäneet kahden vuoden tauon sisäänotossa helpottaakseen siirtymävaihetta ja saadakseen aikaa kehittää koulutusohjelmaa.

Uudelleenkoulutukseen hakijoilta vaaditaan ensinnäkin Bachelor's Degree -tutkinto eli vähintään kolmen vuoden täysipäiväinen opiskelu yliopistossa. Tutkinnon ei ole pakko olla luonnontieteellinen, mutta ei-tieteellisiä aloja opiskelleille suositellaan luonnontieteiden tuntemuksen hankkimista tavalla tai toisella, koska näiden osaaminen mitataan pääsykokeessa.

Vuonna 1997 Sydneyn yliopiston koulutukseen hyväksytyistä 108 opiskelijasta (2) 74 prosentilla oli luonnontieteellinen koulutustausta, ja loput olivat opiskelleet lähinnä terveystieteitä tai psykologiaa. Hoitajatausta oli viidellä prosentilla, mutta on huomattava, että hekin olivat opiskelleet yliopistossa.

Kaikki hakijat joutuvat suorittamaan kirjallisen sisäänpääsykokeen (3), joka on tavallisen koulutusohjelman pääsykoetta vaativampi etenkin luonnontieteiden osalta: hakijan täytyy hallita kemian ja biologian osalta ensimmäisen yliopistovuoden tasoiset tiedot ja fysiikan osalta lukion viimeisen vuoden tiedot. Lisäksi testissä mitataan hakijan kognitiivisia valmiuksia ja kielen hallintaa aineistokokeella sekä vapailla esseillä.

Tutkinnon loppuarvosanan ja pääsykokeen pisteiden perusteella valitaan ihmiset haastatteluun, jossa arvioidaan hakijan motivaatiota ja kykyä suoriutua intensiivisistä opinnoista. Opinto-ohjelmaa on nimittäin tiivistetty viiteen vuoteen lyhentämällä tuntuvasti lomia, ja lisäksi itseopiskelun osuus on suuri.

Melbournen yliopisto ottaa opiskelijoita sekä perinteiseen että uudelleenkoulutukseen, mutta molempien linjojen opiskelijat saavat samaa opetusta. Uudelleenkoulutettavat aloittavat opiskelun vasta toisena lukukautena, jota edeltää viikon pituinen johdantokurssi. Mikäli opiskelijalla ei ole luonnontieteellistä taustaa, suositellaan painokkaasti aloittamista jo ensimmäisenä lukukautena. Lisäksi koulutettavat hyppäävät tiedepainotteisten kuudennen ja seitsemännen lukukauden yli, koska pääsykokeen läpäisyn perusteella heidän oletetaan jo hallitsevan nämä tiedot.

Vuorovaikutustaidot eivät korvaa lääketieteellistä osaamista

Ensimmäiset uudelleenkoulutuksessa olevat opiskelijat aloittivat sairaalaharjoittelun 2001. Australian lääkärilehdessä julkaistiin tässä helmikuussa selvitys (4), jossa sairaalakouluttajat olivat arvioineet uudelleenkoulutettujen valmiuksia sairaalatyöskentelyyn. He totesivat opiskelijoiden vuorovaikutustaitojen ja yhteystyökyvyn olevan hyvät, mutta näkivät heikkouksia biolääketieteiden, kuten mikrobiologian ja anatomian hallinnassa. Lisäksi joillekin vanhemmille opiskelijoille sairaalatyöympäristöön ja hierarkiaan sopeutuminen oli normaalia vaikeampaa. Uudelleenkoulutettujen itseluottamus on kuitenkin parempi kuin perinteisesti koulutetuilla.

Australian kokemuksista kiinnostuneena otin yhteyttä Sydneyn yliopistossa uudelleenkoulutuksesta vastaavaan dekaani Jill Gordoniin. Hän kertoi uudelleenkoulutukseen hyväksyttyjen hoitoalan ammattilaisten pärjäävän lääketieteen opinnoissa yleensä hyvin, mikäli he olivat aiemmissa opinnoissaankin menestyneet. Hän korosti kuitenkin, etteivät hoitajat ole mitenkään etusijalla hakuprosessissa, eikä heidän työkokemuksensa lyhennä opintoja. Gordon olikin hämmästynyt siitä, miten paljon Suomen opetusministeriö haluaisi opistotason opinnoista ja työkokemuksesta hyvittää.

Uudelleenkoulutus ei ole ratkaisu maaseudun lääkäripulaan

Australiassa on vaikeaa saada lääkäreitä töihin syrjäseudulle, mutta Gordon ei usko juuri uudelleenkoulutettujen hakeutuvan sinne.

- Vielä on liian varhaista sanoa varmuudella, mutta on epätodennäköistä että uudelleenkoulutuksella sinänsä olisi vaikutusta. Ainoa tapa, jolla saadaan tuloksia, on että opiskelijoilla on myönteisiä kokemuksia maaseudusta ennen opiskelujensa alkua ja niiden aikana.

- Yritettyäni monen vuoden ajan houkutella lääkäreitä töihin maaseudulle, uskon, että ainoa pitkäaikainen ratkaisu on rohkaista nuoria lääkäreitä viettämään 3-5 vuotta maaseutupaikkakunnalla tarjoamalla korkeaa palkkaa, hyvät työolosuhteet ja muita etuja, Gordon toteaa.

Australian liittovaltio on vuodesta 2001 tarjonnut yli 20 000 dollarin (10 800 ) verovapaan stipendin jokaiselta perusopiskeluvuodelta niille opiskelijoille, jotka sitoutuvat työskentelemään maaseudulla vähintään kuuden vuoden ajan valmistumisensa jälkeen. Tämä pätee sekä perinteiseen että uudelleenkoulutukseen. Lisäksi pyritään houkuttelemaan pienten paikkakuntien nuoria opiskelemaan lääkäreiksi, koska oletetaan että ainakin osa heistä palaisi kotipaikkakunnalleen töihin.

Britanniassa vakava lääkäripula

Britanniassa lääkärin peruskoulutus kestää yleensä kuusi vuotta, johon sisältyy sairaalaharjoitteluvuosi kuten Australiassakin. Valintakriteereinä käytetään vain ylioppilaskirjoitusten tiedeaineiden tuloksia. Lukio-opiskelijat joutuvat jo varhaisessa vaiheessa valitsemaan aineensa, minkä takia myöhään herännyt mielenkiinto lääketieteeseen on usein liian myöhäinen. Suomessa sisäänpääsykriteerit ovat selvästi joustavammat jo nyt.

Britannia on vuosia kärsinyt todellisesta lääkärityövoiman puutteesta. Maan lääkäritiheys on EU:n alhaisin: siellä on vain 1,8 lääkäriä tuhatta asukasta kohden, kun luku Suomessa on 3,1/1 000 asukasta ja Australiassa 2,5 (5). Britannian lääkärimäärän tarvetta arvioivan työryhmän raportissa 1997 suositeltiin lääketieteen opiskelijoiden sisäänottomäärän lisäystä noin tuhannella vuodessa sekä graduate entry -ohjelmien kehittämistä.

Tästä rohkaistuneena lontoolainen St George's Hospital Medical School esitti keväällä 1998 lääkärien toimiluvista päättävälle General Medical Councilille (GMC) 49 kuukauden uudelleenkoulutusohjelmaa (6). GMC hylkäsi suunnitelman liian intensiivisenä ja kireänä; se totesi, ettei opiskelijoille jäisi aikaa omaksua kunnollista tieteellistä perustaa eikä ammatillisia asenteita ja arvoja. Viisivuotista eli vuodella tiivistettyä ohjelmaa oltiin kuitenkin valmiita harkitsemaan, ja tällä hetkellä neljä yliopistoa antaa uudelleenkoulutusta.

Pääsykriteerit ovat samankaltaiset kuin Australiassakin. Britanniassa ollaan kuitenkin tiukempia aiempien opintojen suhteen; useat tiedekunnat hyväksyvät vain luonnontieteellisen yliopistotutkinnon.

Tiukka opiskelutahti ei sovi kaikille

Ensimmäiset uudelleenkoulutetut opiskelijat siirtynevät sairaalaharjoitteluun syksyllä 2004, joten kokemuksia heidän osaamisestaan ei vielä ole. Kokeneet kouluttajat ovat kuitenkin alkaneet epäillä viisivuotisen koulutuksen tasoa; he pelkäävät opiskelijoiden saavan vain pintapuolisen käsityksen biolääketieteestä (7). Opiskelijat itse ovat innostuneita, mutta pitävät koulutusohjelman huonoimpana puolena tiukkaa tahtia ja lyhyitä lomia. On vaikeaa päästä takaisin kelkkaan, jos putoaa vauhdista (8).

St Georgen yliopisto varoittaakin uudelleenkoulutukseen hakijoita siitä, että perheelliset voivat joutua koville vähäisen vapaa-ajan ja mahdollisesti kaukana olevien sairaalasijoituspaikkojen vuoksi. Tulotaso heikkenee myös. Taloudellisia syitä voi toisaalta pitää yhtenä houkuttimena: Britanniassa ja Australiassa lääkärikoulutus on opiskelijalle maksullista, ja yhdenkin vuoden lyhennys tarkoittaa monen tuhannen euron säästöä.

Ruotsissa toteutettiin vuosina 1977-82 kokeilu, jossa vuosittain 30 sairaanhoitajaa otettiin tiivistettyyn viisivuotiseen lääkärikoulutukseen. Tulosten perusteella St Georgen kannattaa jatkaa hakijoiden varoittamista. Ruotsin opetusministeriön mukaan suuri osa hoitajista keskeytti opintonsa, vaikka olikin suoriutunut niistä melko hyvin siihen asti. Syinä keskeyttämisiin olivat todennäköisesti epärealistiset odotukset: opintotuki oli vähäinen verrattuna aiempaan palkkaan, ja lisäksi perhe vei aikaa tiiviiltä opiskelulta. Loppuun asti jatkaneiden opinnot kestivätkin yleensä vähintään kuusi vuotta. Näistä syistä projekti lopetettiin, eikä vastaavaa ole nyt suunnitteilla. Sen sijaan sairaanhoitajat voivat hakea normaalia kautta kuusivuotiseen lääkärikoulutukseen, kuten Suomessakin.

Opetusministeriön toiminta kansainvälisesti poikkeuksellista

Todellinen lääkäripula on johtanut uudenlaisiin lääkärikoulutusratkaisuihin monessa maassa. Joustamattomista sisäänpääsykriteereistä johtuen muiden kuin suoraan lukiosta tulevien pääsy lääketieteelliseen on voinut olla vaikeaa, ja siksi on alettu helpottaa muun tutkinnon suorittaneiden uudelleenkoulutusta lääkäreiksi.

Tiivistetyissäkin koulutusohjelmissa kokonaispituus on vähintään kahdeksan vuotta, koska lääketieteen opintoja edeltävät ainakin kolmen vuoden yliopisto-opinnot. Käynnissä olevat ohjelmat on yleensä suunnattu luonnontieteellisen taustan omaaville; joka tapauksessa pääsykoe edellyttää yliopistotason tietoja kemiasta ja biologiasta.

Suomen lääkärimäärä on hyvää eurooppalaista keskitasoa; meillä ei ole lääkäripulaa joka edellyttäisi hätiköityjä lisäkoulutusratkaisuja. Lisäksi Suomessa hoitajat voivat jo nyt hakeutua normaaliin lääkärikoulutukseen pääsykokeen kautta.

Turussa on suunniteltu ammattikorkeakouluopintojen hyväksymistä osaksi lääketieteellisiä opintoja. Tämä on EU:n tutkintodirektiivin vastaista: ammattikorkeakoulu ei ole yliopisto, eikä jälkeenpäin voida väittää opintojen tapahtuneen yliopiston valvonnassa.

Kaikkein huolestuttavin on suunnitelma lääkärille - ja potilaalle! - elintärkeiden opintojen korvaamista kokemuksella hoitotyöstä. Missään muualla ei ole edes harkittu vastaavaa. Puhumattakaan siitä, että opetuksesta vastaava ministeriö olisi painostanut tiedekuntia muuttamaan kiireellä sisäänottokriteereitään ja opintosuunnitelmaansa.

Yliopistot ovat autonomisia yksiköitä, joilla on vastuu kouluttamiensa lääkärien pätevyydestä. Niiden tulisi nyt toimia vastuunsa mukaisesti.