Maailma muuttuu
Yhteiskuntamuutoksen eräänä merkkinä on lääkäreidenkin suuri sitoutuminen perhe- ja muuhun sosiaaliseen elämään aiemman ylenpalttisen työhön ja uraan sitoutumisen sijaan. Keväinen Kannaksen matka antoi perspektiiviä kannustavan työelämän reunaehdoistakin.
Bussimme lähti aamuvarhaisella Aleksis Kiven patsaan juurelta. Autoa ajoi jo kymmeniä Kannaksen matkoja opastanut Kari ja osallistujat olivat entisiä talilaisia ja/tai heidän lähisukulaisiaan. Viipurin historiasta rikkaan Linnakadun ja Punaisenlähteentorin rakennukset ovat vielä entisöitävissä kun niitä ei ole vaihdettu laatikkoarkkitehtuuriin.
Ajoimme etelään Koivistolle, jonka mennyt Euroopan vilkkain puutavarahistoria on saanut jatkeekseen ilmeisen kehittyvää satamatoimintaa luontaisen syväsatamaluonteensa johdosta. Viisisataavuotinen tammi seisoo ylväänä kuin itse jylhä ja autuas graniittikirkko, joka jonakin päivänä voinee jälleen palvella tarkoitustaan nykyisen elokuva- ja paikallismuseotoiminnan sijaan. Kirkonpihan rantakallioiden ja -kivikoiden takana siintää ulappa suojaavien saarten välistä.
Tie johti rannikkoa pitkin itään kohden Terijokea. Matkan rantatöyräät antoivat jo esimakua Kannaksen laulujen ja runojen ihailemalle luonnolle. Vammelsuun kartanon rakkauden linna ja patsas ovat esimerkkejä elämänarvojen mitoituksesta tässäkin maassa. Terijoen läheisyyden pitsihuvilat ovat suurelta osin hävinneet ja tilalla on monin paikoin mahtavia datsoja suoja-aitoineen ja vartijoineen. Hiekkarannat ovat lasten ja perheiden käytössä, erilainen elämäntyyli on kuitenkin vallitseva. Rajajoki on aivan vieressä ja heti sen takana Pietari.
Uusi päivä avaa silmät näkemään minkälainen on todellinen Karjala. Laajat koivikot ja hongikot, siistit nummet, kumpuilevat harjut ja terävät harjanteet, lukuisat pikkujärvet, virtaavat vedet ja solisevat purot, lintujen laulu ja sininen taivas. Tuntuu kuin täällä olisi ollut joskus hyvä elää - täällä on voinut ammentaa iloisuuden, hersyvyyden ja elämän nälän, mikä talilaisilla on synnyinlahjana luonnossaan.
Lintulan, Kivennavan ja Muolaan kautta tulimme Vuoksen rannalle Äyräpäähän. Menneet taistelujalustat ovat murtuneet, mutta Vuoksen laajuus ja sen töyräiden jyrkkyys antavat upean kehyksen menneelle historialle. Koskettavaa on kuulla kun suomalainen sotilas perääntyi henkensä uhalla Vuoksen yli varusteineen uiden ja vastarannalla muisti ettei hän ole koskaan osannut uida. Nyt muutama harrastelijakalastaja pitää majaansa näillä ikimuistoisilla tantereilla.
Äyräpäästä ei olekaan kuin kivenheitto Taliin. Pysähdymme ensin entisen hautausmaan kohdalle Mannikkalaan. Vanhaa kartanoa ei enää ole, mutta paikalla asuu kilpapyöräilijä, joka sai paikan palkinnoksi maailmanmestaruudestaan. Kun asuinpinta-ala ei saanut olla 60 m2 eikä oma pihapiiri 600 m2 laajempi, on kaikki muu yhteistä eli ei kenenkään ja näin hoitamatonta, villiintynyttä, metsittyvää kartanonpeltoa ja soistuvaa metsää. Entiset tallit, navetat, kanalat, kasvihuoneet jne. ovat ikiajoiksi menneet ja maatuneet. Kaivon paikan osasimme opastaa.
Talin kylä on täynnä normituksen kokoisia lautarakenteisia taloja, mutta järvien rannat ovat puhtaat ja Hermusenniemen rauha kuin entisaikoina. Paikallinen kehitys on pysähtynyt eikä rajan suoja-alue sitä paranna, koska myös venäläisiltä vaaditaan erillinen kulkulupa tälle rajavyöhykkeen alueelle. Pikkupojat onkivat samoilla joen paasilla kuin nuorukaiset kaikkina aikoina syntyperästään riippumatta.
Vaikka matka antoikin näkemyksiä kannustavaan työelämään, antoi se paljon enemmänkin - eikä unhoitu.
