Lehti 37: Liitto toi­mii 37/2017 vsk 72 s. 2030

Mukaan startup-toimintaan?

Lääkäri Toni Mattila kertoo kokemuksistaan startup-sijoittajana ja kannustaa lääkäreitä tuomaan osaamistaan rohkeasti esiin.

Pauliina Pohjala
Kuvituskuva 1

Toni Mattila, 40

LL 2006, Helsinki

Ollut mukana sijoittamassa 11 startupiin, joista 2-3 terveysalan startupia

Nykyään useamman startupin hallituksessa ja autokauppias Vantaalla

Miten innostuit startupeista ja mikä oli ensimmäinen, johon lähdit co-founderina mukaan?

Yrittäjäksi ryhdyin jo lääkiksessä opiskellessani, kyseessä oli terveysalan henkilöstövuokrausta tekevä yritys. Jossakin vaiheessa oli tehtävä päätös, siirrynkö kliiniselle puolelle vai bisnekseen. Bisnes vei mennessään.

Varsinaisesti startup-maailmaan siirryin myytyäni opiskeluaikanani perustamani yrityksen osakkeet. Kahden vuoden kilpailukiellon vuoksi ryhdyin katselemaan, mitä muuta olisi tarjolla, ja päädyin mukaan designtuotteita valmistavan startupin toimintaan. Tätä kautta taas tapasin henkilöitä, jotka vetivät mukaan uusiin kuvioihin terveysteknologiapuolelle.

Kenelle startup-sijoittaminen sopii?

Aiheen pitää innostaa. Lääkärinä voi katsoa asiaa esim. siitä kulmasta, että tekee päivän viikossa jotain ihan muuta kuin potilastyötä. Voi siis sijoittaa omaa osaamispääomaansa. Innostus oppia uutta auttaa toki asiaa.

Jos taas puhutaan rahallisen pääoman sijoittamisesta, niin jos ei kestä ajatusta, että yrityksestä ei välttämättä tule mitään niin ei pidä lähteä tähän. Peukalosääntönä voidaan pitää, että jos sijoittaa kymmeneen startuppiin, niin yhden pitäisi olla sellainen, että saa vähintään omansa pois.

Vinkkisi startup-sijoittamista pohtivalle?

Opi ensiksi tuntemaan tiimi ja tutustu tuotteeseen. Onnistumismahdollisuuksia on vaikea arvioida, jos ei työskentele yhdessä porukan kanssa. Lääkärinä kannattaa siis ensin mennä töihin startuppiin ja sitten vasta miettiä rahallista panostusta. Jos on hyvä idea ja oikeat henkilöt mukana, niin vaikeampi on löytää osaamista kuin rahaa. Lääkäreistä ei varsinaisesti ole ylitarjontaa.

Lue myös

Rahallisesti aika pienillä sijoituksilla pääsee mukaan. Jos potentiaali on suuri, ei summienkaan tarvitse olla isoja. Tyypillinen tilanne startupeissa on, että mahdollisuudet ovat valtavat, mutta kassa kumisee tyhjyyttään. Jos antaa rahoitusta on hyvä tietää, mihin rahat on suunniteltu käytettäviksi, menevätkö ne esim. tuotekehitykseen vai vanhoihin palkkasaataviin.

Mikä on ollut parasta startup-toiminnassa?

Se, että on saanut tavata lahjakkaita ihmisiä eri aloilta, nähnyt elämää vähän eri kantilta. On päässyt oppimaan ja innostumaan. Kun astuu ulos karsinastaan huomaa, että maailma on väärällään vaikka mitä.

Kiinnostaako oman lääketieteellisen osaamisen tarjoaminen alan startup-yritysten käyttöön? Tule kuulemaan startupeihin osaamistaan, aikaansa tai varojaan sijoittaneiden lääkäreiden kokemuksia. Tilaisuuden järjestävät Lääkäriliitto ja NLY ti 31.10.2017 klo 16 entisessä Marian sairaalassa. Lue lisää ja ilmoittaudu: www.laakariliitto.fi/takaisinmariaanohjelma


Faktat

KUKA?

Toni Mattila, 40

LL 2006, Helsinki

Ollut mukana sijoittamassa 11 startupiin, joista 2-3 terveysalan startupia

Nykyään useamman startupin hallituksessa ja autokauppias Vantaalla

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030