Nuorten Lääkärien Yhdistyksen alkutaipaleelta - NLY 75 vuotta
Lääkäreiden yhdistystoiminnalla ja ammatillisella järjestäytymisellä on Suomessa pitkät perinteet, vaikkakin suhtautuminen edunvalvontaan on vaihdellut 1900-luvulla melkoisesti. Nuorten lääkäreiden oman yhdistyksen perustaminen tuli ajankohtaiseksi, kun Helsingin kaupunki aikoi vuonna 1928 lisätä sairaaloidensa toimivuutta perustamalla runsaasti palkattomia apulaislääkärin virkoja. Nuorten Lääkärien edeltäjä Suomen Avustajalääkäriyhdistys perustettiin Helsingissä 12. kesäkuuta 1928.
Lääkäreiden yhdistystoiminnalla ja ammatillisella järjestäytymisellä on vanhat perinteet: Finska Läkaresällskapet perustettiin jo vuonna 1835. Yhdistyksen jäseniksi liittyivät kaikki Suomen 64 lääkäriä! Tosin yhdistys ei puuttunut juuri lainkaan taloudellisiin etukysymyksiin.
1900-luvun alussa lääkäreiden palkkajärjestelmä oli varsin epäyhtenäinen. Lääkintöhallituksen ylitirehtööri oli virkansa puolesta alan parhaiten palkattu ihminen Suomessa, ja hän ansaitsi 15 000 markkaa vuodessa. Piirilääkärin vuosipalkka oli 4 000 markkaa. Alimmalla tasolla oli avustajalääkäri, joka sai vuodessa vain 1 000 markkaa. Aivan selvää kuvaa ansiotasosta on vaikea saada, sillä monilla lääkäreillä oli viran ohella yksityisvastaanotto. Vuosisadan alkupuolella maahan oli lisäksi luotu järjestelmä, jonka mukaan vapaaehtoisille apulaislääkäreille ei maksettu palkkaa lainkaan.
Varsinainen ammattiyhdistystoiminta alkoi Suomessa 1900-luvun alussa. Todellisuudessa työmarkkinakysymykset jäivät monien poliittisten riitojen varjoon. Lääkäreiden ensimmäinen todellinen ammatillinen etujärjestö, Suomen Yleinen Lääkäriliitto, näki päivänvalon helmikuussa 1910, mutta nuorilla lääkäreillä ei ollut erityistä edunvalvojaa.
Suomen Avustajalääkäriyhdistys
Miten nuorten lääkärien oma yhdistys syntyi? Työehtosopimuslaki tuli voimaan vuonna 1924, mutta sitä ryhdyttiin toteuttamaan vasta toisen maailmansodan jälkeen. Esimerkiksi sairaalalääkärien palkkaus oli järjestetty yksilöllisesti. Ennen 1940-lukua ei edes ollut tarkkaa määräystä siitä, kuuluiko sairaaloiden rakentaminen ja ylläpito kuntien vai valtion tehtäviin.
Itsenäisyyden alkupuolella Helsingin kaupunginsairaalat olivat laajentuneet jatkuvasti, mutta uusia virkoja ei niihin juuri saatu. Alkuvuodesta 1928 Helsingin kaupunki aikoi lisätä sairaaloidensa toimivuutta tuntuvasti perustamalla runsaasti palkattomia apulaislääkärin virkoja. Hanke herätti nuoret lääkärit. Asiaa pohdittiin alustavasti toukokuun lopulla pidetyssä Helsingin Lääkäriyhdistyksen kokouksessa ja päätettiin, että nyt oli ryhdyttävä valvomaan etuja oman järjestön avulla.
Tämän jälkeen asiat etenivät nopeasti. Nuorten Lääkärien edeltäjä Suomen Avustajalääkäriyhdistys - Finlands Assistentläkarförening perustettiin Helsingissä 12. kesäkuuta 1928. Läsnä oli yhteensä kolmetoista nuorta lääkäriä.
Uuden yhdistyksen puheenjohtajaksi valittiin Martti Mustakallio, varapuheenjohtajaksi Per-Erik Aschan ja sihteeriksi Per Nylander. Hallituksen jäseniksi tulivat lisäksi Viljo Lehtinen, Hannu Haahti ja Ragnar Lundsten. Kaikki johtoportaaseen valitut olivat syntyneet 1890-luvulla ja lääketieteen lisensiaatteja, paitsi Nylander, joka oli ehtinyt jo väitellä.
Perustamisvaiheessa aktiivisesti toimineen Aschanin mukaan yhdistyksen tavoite oli selvä: Pyrkimys oli puolustaa lääkärikuntaa taloudellista sortoa vastaan sekä aivan erikoisesti suojella nuoria lääkäreitä heidän hakiessaan erikoistietoja lääketieteen eri aloilta lääkärintutkintonsa jälkeen. Lääkärien tiedonhalun väärinkäyttöön tähtäävien yritysten synnyttäminen synnytti yhdistyksen.
Yhdistys perustettiin suuren lamakauden alkuvaiheessa. Jäseniksi saattoivat liittyä vain avustajalääkärit ja vastaavissa tehtävissä toimivat lääketieteen lisensiaatit. Yhdistyksestä käytettiin myös nimeä Suomen Apulaislääkäriyhdistys, mutta muutosta ei koskaan hyväksytty virallisesti.
Vuonna 1931 Suomessa oli noin 110 000-120 000 työtöntä. Todellisuudessa ammattiyhdistysliikkeellä oli vähän vaikutusmahdollisuuksia. Vaikka kausi oli sisäpoliittisesti epävakaata, lakkoja oli todella vähän. Monilla palkansaajaryhmillä oli edessään vaikeita aikoja. Väitettiin, että sairaalalääkäreille ei kannattanut maksaa kunnon palkkaa, koska alalle saatiin jatkuvasti työvoimaa vapaaehtoisista. Virkamiesten palkkoja alennettiin. Lamasta johtuen myös hinnat laskivat. Kun vapaaehtoisille avustajalääkäreille ei maksettu palkkaa lainkaan, ei nuorien sairaalalääkärien ansiotasoa voinut enää alentaa!
Vapaaehtoisten apulaislääkärien asemasta keskusteltiin
Miten avustajalääkärien asioita ajettiin tässä vaiheessa? Mustakallio oli yhdistyksen puheenjohtajana vuoteen 1935 saakka, jonka jälkeen ruoriin tarttui Aschan. Yhdistys ei voinut ryhtyä omin voimin kovin radikaaleihin toimiin. Se ei edes sopinut ajan henkeen.
Sairaalalääkärien palkkausta pohtimaan asetettiin komitea, mutta tilanne ei tästä parantunut. Jo 1930-luvun alussa Lääkäriliiton yleisessä kokouksessa tehtiin päätös, että sairaalatyön kannalta välttämättömät palkattomat virat oli lakkautettava. Tilalle olisi perustettava vastaava määrä palkallisia apulaislääkärien virkoja. Taloudellisesta tilanteesta johtuen esitystä ei ryhdytty toteuttamaan.
1930-luvun puolivälissä kolmannes Suomen lääkärikunnasta toimi Helsingin seudulla. Kaikkiaan maassa oli noin 1 200 lääkäriä, joista Avustajalääkäriyhdistykseen kuului vain 129. Näihin aikoihin todettiin, että lääketieteen lisensiaatin arvon saavuttamiseksi oli opiskeltava keskimäärin 9-11 vuotta.
Miten tilanne heijastui yhdistyksen toimintaan? On aivan luonnollista, että jäsenmäärä ei voinut nousta kovin suureksi. Aschan on kertonut myöhemmin, että vanhemmat virkaveljet eivät osoittaneet juuri myötätuntoa nuorten pyrkimyksiä kohtaan. Myös monet nuoret olivat tyytyväisiä volontäärisysteemiin eli oppipoikajärjestelmään ja siihen, että edes saatiin jatkokoulutusta. Kun avustajalääkärien edunvalvontajärjestön talous perustui jäsenmaksuihin, on selvää, että yhdistyksellä ei ollut kovin paljon varoja käytettävissään.
Vapaaehtoisten apulaislääkärien asema oli esillä Lääkäriliiton yleisessä kokouksessa syksyllä 1939, mutta nyt eteen vyöryivät aivan uudet ongelmat. Suursodan uhka leijui Euroopan yllä. Sodan syttyessä marraskuun lopussa Suomessa oli noin 1 400 lääkäriä. Lähes kaikki nuoret lääkärit joutuivat armeijan palvelukseen. Sota lamaannutti kaiken yhdistystoiminnan.
Uusi toimintalinja - Nuorten Lääkärien Yhdistys
Heti välirauhan kaudella Avustajalääkäriyhdistyksen toiminta elpyi nopeasti. Ryhdyttiin pohtimaan mm. sääntöjen muuttamista. Toimintaa haluttiin tehostaa, ja jäsenkenttää oli laajennettava. Todettiin, että Suomen kaikilla nuorilla lääkäreillä oli samantapaisia etuja valvottavanaan. Uudet säännöt hyväksyttiin lopullisesti 2. toukokuuta 1941.
Aschan korosti myöhemmin, että yhdistyksellä oli selvä ammattiyhdistysluonne ilman poliittisia tai kielipoliittisia vivahduksia. Nyt myös määriteltiin tarkkaan, kuka on nuori lääkäri. Jäseneksi saattoi liittyä jokainen alle 40-vuotias laillistettu lääkäri. Samalla yhdistykselle keksittiin uusi nimi. Esikuva saatiin Pohjanlahden länsipuolelta, sillä Ruotsissa oli jo aikaisemmin tapahtunut samankaltainen muutos. Heinäkuussa 1942 yhdistyksen nimeksi tuli virallisesti Nuorten Lääkärien Yhdistys -Yngre Läkares Förening.
Kesäkuussa 1941 oli tapahtunut taas yllättävä käänne. Suomi joutui uudelleen sotaan. Tuskin juuri kukaan ajatteli, että edessä olisi useita sotavuosia. Monen nuoren lääkärin ja lääkäriksi opiskelevan parhaat vuodet kuluivat isänmaan palveluksessa. Näin Nuorten Lääkärien toiminta ei päässyt kunnolla käyntiin, mutta silloin tällöin liiton lehdessä julkaistiin yhdistyksen toimintaan liittyviä juttuja.
Vuonna 1943 valtion virkamiehet saivat edunvalvontaoikeuden. Päätöksen mukaan asianomaisella ministeriöllä tai valtioneuvostolla oli oikeus neuvotella virkaan tai toimeen liittyvistä yleisluontoisista, virka- tai työsuhdetta sekä palkkausta koskevista asioista neuvotteluoikeuden saaneiden järjestöjen kanssa. Tämä oli tärkeä askel ammattiyhdistystoiminnan kehittymisessä. Seuraavana vuonna myös kunnan palveluksessa olevat viranhaltijat saivat vastaavan oikeuden.
Suurta käytännön merkitystä ratkaisuilla ei ollut, sillä sotavuosina työtaisteluja ei ollut ja maassa vallitsi tiukka palkkasäännöstely. Tosin palkat nousivat hintoja hitaammin.
Kun jatkosota päättyi, voitiin NLY:n toiminta aloittaa uudelleen. Yhdistyksen hallitus pääsi kokoontumaan jo syksyllä 1944. Tuolloin NLY:n riveissä oli vain 170 jäsentä.
Sodan jälkeen Suomen työmarkkinoilla alkoi aivan uusi vaihe. Ammattijärjestöt saivat runsaasti uusia jäseniä ja niiden painoarvo lisääntyi. Kun helmikuussa 1945 pidettiin ensimmäisen kerran NLY:n yleinen kokous, paikalla oli noin 150 henkeä. Yhdistyksen toiminnassa tapahtui selvä muutos. Puheenjohtajaksi valittiin edelleen Aschan, mutta muuten Avustajalääkäriyhdistyksen aikainen väki jäi syrjään. Sodasta rauhan töihin palaavat nuoret lääkärit astuivat heidän tilalleen ja ryhtyivät innolla ajamaan etujaan.
Kirjoitus perustuu 24.5.2003 jul- kaistavaan, Kimmo Ikosen toimittamaan kirjaan Ammattilaisten asialla - Nuorten Lääkärien Yhdistys 1928-2003.
