Onko viikkoraha oikein laskettu?

Kolmannes kunnista aikoo nostaa veroäyriään. Helsinki maksaa elinvoimattomien kuntien ylläpitoa verosiirroilla. Rahaa riittää julkisiin investointeihin muttei terveydenhuoltoon. Näitä otsikoita riittää. Onko tähän tilaan ajauduttu tarkoituksella vai huomaamatta? Onko suurta erityistietämystä vaativille kapeille erikoisaloille jakautuneen sairaanhoidon kustannuskatteet laskettu oikein? Jatkuuko päiväaikaisen toiminnan rinnalla entistä intensiivisempi päivystystoiminta nykyistä harvemmissa päivystyspisteissä? Onko hinnoittelu laskettu todellisuutta vastaavaksi päiväsajan ja päivystysajan suhteen?

Viime mainittua kysymystä voi lähestyä henkilöstökustannuksia vertaamalla esim. sairaalan operatiivisessa toimipisteessä. Jos operatiivinen tiimi käsittää kaksi lääkäriä ja kolme sairaanhoitajaa, on tiimin päivystysajan palkkakustannus kuusinkertainen ja tuntikustannus kaksinkertainen viikon päiväaikaisiin arkikustannuksiin nähden. Koska päivystysaikana leikkauspöydän käyttöaste on useimmiten päiväaikaa pienempi, lienee päivystysaikaisen potilaan hoitoon kohdistuva henkilöstökustannus todellisuudessa noin kolminkertainen arjen päiväkustannukseen verrattuna.

Jos päivystystoimenpide hinnoitellaan kaksinkertaiseksi päiväaikaiseen vastaavaan toimenpiteeseen nähden, on mahdollista että päiväajan toimenpidehinta on liian korkea ja päivystysajan hinta todellisiin kustannuksiin nähden liian matala. Jos koko sairaalatoiminnan maksaja ja palvelunsaaja on sama kunta, ei tällaisella pohdinnalla ole merkitystä kunhan kokonaiskustannukset on laskettu oikein ja maksetulla rahalla saadaan sovitut vastikkeet - siis viikkoraha on riittävä. Jos kuitenkin esim. jokin kunta käyttää erittäin raskaan päivystysvelvoitteen tarjoavan sairaanhoitopiirin palveluita merkittävästi muita kuntia enemmän päiväaikaiseen toimintaan, on asianomaisen kunnan päiväaikaisen toiminnan laskutus ehkä tarpeettoman suuri.

Poliitikkojen ja median viime viikkoisia tekstejä ja puheita lukiessa ja kuunnellessa tuli esiin edellä olevan yhtälön pohtimisen tarpeellisuus. Pitäisikö etäistenkin kuntien maksaa siitä, että heille tarjotaan päivystysvalmiutta harvinaisiin sairauksiin ja tilanteisiin sen sijaan, että heiltä peritään asiakaskohtainen maksu vasta kun potilas on hoidettu? Päivystysvalmius on olemassa vuoden jokaisena päivänä odottamassa tätä harvinaista vakavaa sairaustapausta, ja tämän valmiuden ylläpitoa ei aina voida siirtää suoraan potilashinnoitteluun. Kuntien perusmaksu johtaisi yksikköhintojen alenemiseen ja mahdollistaisi samalla todellisuutta vastaavan hinnoittelun painotuksen päiväajan yksinkertaisiin ja komplisoituihin toimenpiteisiin sekä päivystysaikaiseen toimintaan.

Jos valtakunnan päättäjät päättävät, ettei rahaa ole kansalaisten terveydenhuollon tasa-arvoiseen ja oikeudenmukaiseen tuottamiseen, on tämä pohdinta tarpeetonta. Itse uskon, että isotkin sairaanhoitopiirit onnistuvat ratkomaan ongelmansa, mutta avoin pohdinta kustannusten hallinnan ja oikeansuuntaisen jakamisen perustoista vaatinee uudenlaisia ratkaisumalleja. Terveydenhuollon kustannusten hallinnan ainoa ratkaisu ei voi olla raaka priorisointi ja potilaiden tuottavuusaseman korostaminen ratkaisuja tehtäessä.