Raittius on iloinen asia
Nyt jo eläkkeellä oleva, Juvan terveyskeskuksen entinen johtava lääkäri Matti Rossi on saanut Lääkäriliiton kollegiaalisuuspalkinnon tunnustuksena pitkäaikaisesta työstään päihdeongelmaisten lääkärien hyväksi.
Matti Rossi on vetänyt päihdeongelmaisten lääkärien keskusteluryhmää jo parikymmentä vuotta. Hän laskee käyttäneensä ryhmän kokouksiin yhteensä lähes 300 päivää. Ajokilometrejä Juvalta Helsinkiin ja takaisin on kertynyt noin 160 000.
Lääkäreillä on tutkimusten mukaan yhtä paljon päihdeongelmia kuin muilla, mutta heillä on suurempi kynnys hakea apua. Matti Rossi on vetänyt jo parikymmentä vuotta vapaaehtoisuuteen ja nimettömyyteen perustuvaa keskusteluryhmää, jonne voi hakeutua kuka hyvänsä lääkäri, joka epäilee, että hänellä on päihdeongelma.
Rossi itse kärsi päihdeongelmasta vuosia, kunnes alkoi toipua vertaistuen avulla. Raittiina hän on ollut jo 31 vuotta.
– Alkoholin käyttöni alkoi 1980-luvun alussa lisääntyä ja karata käsistä. Ensimmäisen kerran hain apua marras-joulukuun vaihteessa 1981. Olin muutaman vuoden raitis pätkittäin. Työt pystyin hoitamaan, mutta joskus jouduin ottamaan krapularyypyn, Rossi kertoo.
– Toukokuussa 1985 nyrjäytin pahasti nilkkani ja jalka laitettiin kipsiin. En päässyt maanpuolustuskurssille, johon minun oli tarkoitus mennä. Menin sitten Juvan Alkoon ja ostin kaksi pulloa giniä. Sinä iltana tavoitin pohjan. Soitin kollegalle, jolta sain tukea. Menimme hänen mökilleen, jossa keskustelimme neljä tuntia. Sen jälkeen minun ei ole tarvinnut juoda. Pääsin tuolloin mukaan näkymättömään veneeseen, jota saan soutaa yhdessä tovereideni kanssa.
Parvessa on hyvä lentää
Lääkäriliitossa tehtiin 1980-luvun loppupuolella laaja lääkäreiden työssä jaksamista koskeva tutkimus. Tutkimustulosten pohjalta syntyi näkemys, että oman jaksamisensa kanssa kamppailevat lääkärit tarvitsivat tukea.
– Lääkäreillä on korkea kynnys hakea apua. Lääkäri on parantaja – hänen on vaikea asettua itse hoidettavan asemaan. Jos hänellä on päihdeongelma, hän yrittää ensin itse lääkitä itseään, ottaa usein esimerkiksi bentsodiatsepiinejä oireita lieventääkseen. Tulee kuvitelma, että kyllä minä tästä omin voimin selviän. Häpeä estää hakemasta apua ajoissa, Rossi toteaa.
Liitto järjesti koulutustilaisuuden mahdollisille tukihenkilöille Vuorannassa lokakuussa 1988. Tilaisuudesta poiki mm. liiton luottamuslääkärijärjestelmä.
– Yhdessä tuohon koulutustilaisuuteen kuuluneessa ryhmätyössä pohdimme sitä, miten voisimme madaltaa lääkärien kynnystä hakea apua päihdeongelmaansa. Tästä syntyi ajatus perustaa lääkäreille oma vertaistukiryhmä, jossa on mahdollisuus keskustella ja saada tietoa hoitomahdollisuuksista.
– Ryhmä alkoi kokoontua Helsingissä kerran kuussa lauantaisin. Olen ollut tässä niin kutsutussa tiedotusryhmässä mukana alusta asti. Kaksi ryhmän alkuperäisistä vetäjistä on jo kuollut – raittiina. Minä olen vetänyt ryhmää parikymmentä vuotta, Rossi kertoo.
Lääkäriliitto tarjoaa kokouksille tilat käyttöön korvauksetta. Muuta sidosta liittoon ei ole.
Rossi on osallistunut ryhmän kokouksiin muutamaa estettä lukuun ottamatta joka kerta. Hän laskee käyttäneensä tiedotusryhmän kokouksiin yhteensä lähes 300 päivää. Ajokilometrejä Juvalta Helsinkiin ja takaisin on kertynyt noin 160 000.
– Matala kynnys ja kollegiaalinen yhteisö helpottavat hakeutumaan hoitoon ja sitoutumaan siihen. Uusia tulokkaita ryhmiin on 5–20 vuodessa. Osa käy muutamia kertoja, muutama saa raittiudesta nopeasti kiinni. Jotkut tulevat uudestaan vuoden tai kahden jälkeen, ja tällöin näyttävät usein selviytyvän. Raittius on iloinen asia ja parvessa on hyvä lentää, Matti Rossi sanoo.
Tukea myös perheenjäsenille
Pian tiedotusryhmän perustamisen jälkeen todettiin, että on tarvetta toisellekin, tiheämmin kokoontuvalle vertaistukiryhmälle. Syntyi Hippokrates-ryhmä, joka kokoontuu viikoittain. Lisäksi perustettiin tukiryhmä päihdeongelmasta kärsivien lääkärien perheenjäsenille.
– Alkoholismi on koko perheen sairaus. Tukea ei tarvitse pelkästään ongelmainen itse, vaan myös hänen perheenjäsenensä, joilla on hirveä hätä, Rossi muistuttaa.
– Alkoholismi on prosessi, jolla ei ole alkua eikä loppua. Ensin mies ottaa ryypyn, sitten ryyppy ottaa ryypyn, sitten ryyppy ottaa miehen. Mutta apua on saatavissa ja toipuminen on mahdollista, Rossi painottaa.
"Lääkäreillä on korkea kynnys hakea apua. Lääkäri on parantaja – hänen on vaikea asettua itse hoidettavan asemaan."
