Serenissima
Lääkärikunnassamme on lukuisia lähes ammattimaisia taiteentekijöitä oman lääkärinidentiteettinsä ohella; on maalareita, kuvanveistäjiä, kirjailijoita, näyttelijöitä, eri instrumenttien soittajia, laulajia, vain osan taiteen laajasta kirjosta mainiten. Lääkärilehden kulttuuripalsta, Lääkäreiden kulttuuriseura sekä kirjoitukset tulevista kulttuuripäivistä ovat toimineet hyvin, sillä monet taidetta lähes ammatikseen tai vain harrastuksekseen tekevät kollegat ovat ottaneet yhteyttä ja kertoneet tekemisistään.
Yksi mielenkiintoisia tuttavuuksia on psykiatrian erikoislääkäri Natasha Pozdniak, vuodesta 1991 Suomessa asunut syntyperältään petroskoilainen lääkäri, joka on tasapainotellut lääkärin ja taiteilijan ammattien välillä. Hän on musiikin ohella harrastanut pääasiassa keramiikkaa ja akvarellimaalausta. Näyttelyitä hänellä on ollut Petroskoissa, Helsingissä, Kajaanissa ja Kuusamossa. Nyt hän asuu ja työskentelee mielenterveystoimiston ylilääkärinä Kuusamossa, mutta maalaa myös lähes ammattimaisesti. Viime keväänä hän oli Venetsiassa kuukauden ja sieltä peräisin oli taidesalonki Piirrossa Helsingissä olleen näyttelyn Venetsia-aiheisten akvarellien kokonaisuus. Serenissima, seesteisin, levollisin, kuvasi hyvin näyttelyä.
PS. Kaikki kuvia tekevät lääkärit: Vuoden 2004 aikana on suunnitteilla kaksi lääkäreille tarkoitettua avointa, jyrytettyä taidenäyttelyä. Kulttuurikevään toivomme voivamme aloittaa Lääkäripäivillä taidenäyttelyllä kuten kuluneenakin vuonna. Itse kulttuuripäiviin liittyen on taidenäyttely helmi-maaliskuussa Jorvin sairaalassa. Molemmista näyttelyistä tulee tietoja tarkemmin syksyn kuluessa, mutta nyt kesällä piirtäessä ja maalatessa voi jo suunnitella, mitä ensi talvena tarjoaa esille.
Lämmintä, valoisaa ja aurinkoista kesää kaikille toivottaen
Vieläkin on
jäljellä pieni
palanen tähtitaivasta.
Ja minä
kurkotan sieltä
sormenpäihini tähdet.
Silmiini, hiuksiini,
huulille tähdet.
Niin että sinä
kosketat tähtiä.
Ikuisesti.
Kiisivät pilvet
tummalla taivaalla.
Haihtuivat hetket
kattojen alle.
Ja sormesi etsivät
jotakin, mitä
et halunnut
löytää.
Sinistä pilveä,
pehmeää ihoa,
minua pilven
sisältä.
Mutta kiisivät
siniset pilvet.
Sataako joskus vielä
tähtiä syliini,
enkelin siivet
poskia hivelee,
sormenpäitäsi siinä
liikutat,
sen tunnen.
Ja tähtien laulun
ja kaukaisen soiton
voi kuulla,
vaikka ei kuulisikaan.
Tähdet sylissä
lähden.
Sinä herätät minut,
aamuyön tuuli.
Hyväilet poskia,
sanot:
Aamuruskoni, tule!
Enkä ole koskaan
parempaa kutsua
saanutkaan.
Kaarina Lehtonen
