Terveydenhuollon syksy
Kesä on mennyt, syksyyn päästy - vaikka tällä hetkellä ilma onkin taas kesäisen lämmin parin viikon koleiden, syksyisten säiden jälkeen. Terveydenhuollon tulevaisuuden kannalta alkanut syksy on tärkeä: monia isoja, palvelujärjestelmämme rakenteita, rahoitusta ja myös palvelujen saatavuutta koskevia uudistuksia on vireillä, liittyen kansalliseen terveysprojektiin. Jos terveydenhuollosta käydyn keskustelun aktiivisuuden voi arvioida kuvastavan asian koettua tärkeyttä, mennyt kesä lupaa hyvää - olivathan terveydenhuollon kysymykset päivälehtien vakioteemoja.
Yksi voimakkaitakin intohimoja herättänyt aihe oli ministeri Mönkäreen esille ottama sairausvakuutuksen rahoitusvaje tänä vuonna - 660 miljoonaa euroa. Hänen ymmärrettiin haastattelussaan (Aamulehti ja Turun Sanomat 5.8.) kuuluttaneen yksityislääkäripalkkioiden Kela-korvausten poistamista rahoitusvajeen kattamiseksi. Ministeri Mönkäre on kiistänyt tulkinnan, mutta toteaa kyllä itsekin Aamulehden mielipidesivulla myöhemmin olleessa kirjoituksessaan sairausvakuutuksen rahoituksen uudistamisen olevan rahoitusvajeen vuoksi välttämätöntä, eikä sulje pois myöskään lääkärissäkäyntien korvauksiin puuttumista.
Rahoitusta pohdiskeltaessa toivoisin itse kahta asiaa: ensinnäkin koko terveydenhuoltomme rahoitusrakenteen miettimistä puhtaalta pöydältä, pitäytymättä vanhoihin rakenteisiin ja ennakkoluuloihin; ja toiseksi, tosiasioihin pohjautuvaa, ja mielellään vielä analyyttistä keskustelua. Mm. mainitun sairausvakuutuksen 660 miljoonan euron rahoitusvajeen osalta olisi hyvä huomata, että kun Kela maksoi vuonna 2002 sairausvakuutusrahastosta korvauksia kaikkiaan noin 2,7 miljardia euroa, tuosta sairaanhoitokorvaukset olivat kaikkiaankin vain vajaa 1,2 miljardia euroa ja yksityislääkäripalkkioiden korvaukset noin 65 miljoonaa euroa. Kaikkiaan yksityisen terveydenhuollon korvaukset muodostivat 185 miljoonaa euroa. Jos siis nämä kaikki - yksityislääkäripalkkioiden, hammashuollon ja yksityisen tutkimuksen ja hoidon - korvaukset karsittaisiin pois, saataisiin tällä katettua vain 28 % kovasti huolta aiheuttaneesta rahoitusvajeesta!
Huomattavasti sairausvakuutuskeskustelua analyyttisemmän puheenvuoron käytti kansanterveystieteen professori Juhani Lehto Lahdessa toukokuussa järjestetyillä Terve-SOS-päivillä. Hän ei todellakaan pettänyt odotuksia; hänen kriittiseksi pyydettyä puheenvuoroaan oli ilo kuunnella. Lehto oli puheenvuorossaan (Dialogi 5/2003) huolissaan mm. kansalaisten tasavertaisesta oikeudesta käyttää terveyspalveluja, rahoitusrakenteen muuttumisesta yhä asiakasmaksupainotteisemmaksi ja samalla regressiivisemmäksi, sekä lääkekorvausjärjestelmän korvausten porrasteisuudesta.
Yksi asia hänen puheenvuorossaan kuitenkin erityisesti pisti korvaani: kuuluttaessaan demokratian ja kansalaisten vaikutusmahdollisuuksien lisäämistä myös terveyspalveluja koskevassa päätöksenteossa hän esitti työmarkkinajärjestöjä mukaan päätöksentekoon. Jäin miettimään, miksi me emme Suomessa rohkene lisätä kansalaisdemokratiaa samalla tavalla kuin monissa muissa länsimaissa? Miksi me emme anna kansalaisen itse päättää hoitopaikastaan ja valita itse lääkäriään? Tämä jos mikä olisi kansalaisten demokraattisen päätöksenteon ja kansalaisten oman osallistumisen tukemista. Kollektiivisten päätöksentekijöiden lisääminen jo vaaleilla valittujen päättäjien - eduskunta ja kunnanvaltuustot - ohella terveyspalveluita koskevaan päätöksentekoon on siihen nähden vain näennäisdemokratiaa!
P.S. Edellisessä kolumnissani Lääkärilehdessä 23/2003 kerroin teille todellisesta potilastapauksesta, joka liittyi keskusteluun hoitotakuusta. Tuon jälkeen tapaus on saanut jatkoa: odotettuaan kesäkuun alussa jo 8 kk hoidontarvearvioon potilaamme vihdoin sai kirjeen keskussairaalan ortopedian poliklinikalta. Kirjeessä kerrottiin, että tehtyjen kuvantamis- ja muiden tutkimusten (tutkimukset tehtiin helmi-maaliskuussa) tulosten perusteella hänet tullaan kutsumaan leikkaustarvearvioon ortopedian poliklinikalle - 6-9 kk:n kuluttua! Potilaamme teki itsensä kannalta ainoan mahdollisen oikean ratkaisun: kävi ortopedin yksityisvastaanotolla ja otti pankkilainaa ostaakseen välttämättömäksi arvioidun selkäleikkauksen yksityissairaalassa. Leikkaus suoritettiin onnistuneesti elokuussa. Julkisessa terveydenhuollossa hänen odotusaikansa hoidontarvearvioon olisi kestänyt ainakin 14 kk ja tämän päälle sitten varsinaisen toimenpiteen jonotusaika, joka kyseisen keskussairaalan ortopedisillä potilailla on potilaamme aiemmin saaman arvion mukaan noin kaksi vuotta. Että sillai.
