Tuntumaa ajassa liikkuviin arvokysymyksiin
Lääkäriys kuuluu siihen harvalukuisten ammattien joukkoon, joiden edustajilta yleisö odottaa moitteetonta etiikkaa, esikuvallista käyttäytymistä ja herkkää omatuntoa. Siten myös korokkeelta putoamisesta tulee - ja tehdään - aina uutinen.
Hyvä imago on ikiaikainen. Potilasoikeuksien nousun, juristerian ja kaikenjauhavan median mankelissa elävän ammattikuntamme tulee voida odottaa jäseniltään kelvollista toimintaa muuallakin kuin kliinisessä päätöksenteossa. Luottamus kun on yhteistä pääomaamme ja keskeisimpiä työkalujamme. Skalpelli ei tosin tylsy varomattomasta sanasta, jollainen taas voi tuhota kollektiivisenkin luottamuksen.
Suomi on sivistysmaa, lääkäriensä laadunvalvonnassakin. Valvoja kuulee myös moitittua, eikä simuloituja potilaita tai yllätysratsioita käytetä, harvemmin käräjäjuttujakaan. Valvontaviranomainen on eriytetty ammattikunnasta, toisin kuin lääkärikamari- tai kollegiojärjestelmän maissa. Mätien omenien noukkiminen korista pois on viimesijainen keino.
Paljon jää työyhteisöllisen kontrollin ja esimiesvastuun varaan. Erityisen ilahduttava on KYS:n psykiatrian klinikassa valmisteltu oma eettinen toimintalinjaus, jonka soisi saavan paljon seuraajia.
Ammattikunnan oma kehittäytyminen ja keskinäinen kontrolli ja neuvonpito ovat liiton kollegiaalisuusohjeenkin kantavia periaatteita. Siinä ei ensimmäiseksi usuteta viranomaisprosessien käynnistämiseen. Valvontaviranomainenkin arvostaa tätä työtä.
Yksilötapauksia tutkimaan liittoon on asetettu luottamusneuvosto. Sen salaisen käsittelyvaiheen jälkeisiä suosituksia pohtivat sitten hallitus, tarvittaessa valtuuskuntakin. Muutamia kollegiaalisuusselvityksiä joudutaan vuosittain tekemään.
Yleisiä eettisiä linjauksia valmistelee eettisten periaatekysymysten valiokunta. Tieteen, menetelmien ja interventiomahdollisuuksien nopea kehitys vaatii ammatillisen arvokeskustelun käymistä ja sen peilaamista yleisen lääkäriopin ohjenuoriin, lakeihin ja ylikansallisiin kollegiaalisuus- ja ihmisoikeussitoumuksiin.
Maailman ja Euroopan lääkäriliittojen (WMA, CP) eettisten ohjeiden valmistelu ja kommentointi ovat etiäisen leipätyötä. WMA:n Helsingin tutkimuseettinen julistus on revidoitavana. Pohjoismaisten liittojen etiikkaseminaarit ovat vakiintunut yhteistyökenttä. Uraa olemme uurtaneet vaikkapa kaukoparantamisen ja laadunvalvonnan eettisillä ohjeilla.
Lääkärin etiikka -käsikirjan päivittäminen toistuu harvemmin kuin nettikaudella pitäisi, mutta lainsäädännön ja kansainvälisten eettisten koodien laadintaan vaikuttamisen määräajat ovat useinkin täpärät. Viimeaikaiset julkisuusilmiöt osoittavat kuinka nopeasti liiton tulee kyetä reagoimaan.
Kuluneen vuoden osalle on osunut useita lääkäreitä sivuavia lakivalmisteluja. Potilasoikeuslakia muutettiin, jotta valtakunnallinen eettinen neuvottelukunta jaostoineen voitiin asettaa. Valtioneuvosto nimesi sen puheenjohtajaksi liiton eettiseen valmisteluun aiemmin vahvasti osallistuneen dos. Martti Lindqvistin ja varapuheenjohtajaksi arkkiatrimme. Hyvän yhteistyön kaikki edellytykset ovat olemassa; myös valiokuntamme varapuheenjohtaja Helena Kääriäinen kutsuttiin neuvottelukunnan jäseneksi.
Euroopan neuvoston bioetiikan konventiosta on seurannut useita lakiesityksiä. Lait lääketieteellisestä tutkimuksesta ja keinoalkuisesta lisääntymisestä tullevat syksymmällä eduskunnan käsittelyyn. STM:n geeniseulontatyöryhmä on jättänyt muistionsa, mutta lainvalmistelua ei ole aikataulutettu.
Henkilötietolain uudistaminen EU-direktiivin mukaiseksi on työn alla, muttei ole varmaa, saadaanko oikeusministeriön näkemykset sointumaan sosiaali- ja terveysministeriön työryhmien esiin tuomiin tarpeisiin. Salassapitohan on etiikkamme kulmakiviä, mutta yhtä eettistä on varmistaa, että voimavaroja ei tuhlata ja potilaita jää hoitamatta siksi että työnjakoon perustuvassa terveydenhuollossamme ei tieto kulje.
Eettinen valmistelu kytkeytyy ainakin terveyspoliittiseen vaikuttamiseen ja kansainvälisiin suhteisiimme. Vaikka edunvalvonnan huiskeessa kuuleekin joskus mainittavan pejoratiivissa liiton eettisiä puuhasteluja, niin harkittaessa huomattaneen, että ammattietiikka hoitaa meillä tilanteita, joissa lääkärin vaihtoehtoina voisivat olla viranomaisvalvonnalla ja tuomioilla kahlitut kädet - sellaisiakin maita on.
Pahat kysymykset ovat edessä. Onko meillä lupa kaikkeen mitä osaisimme ja varaa kaikkeen mitä voisimme? Ellei, niin kenelle ja mihin on? Päätös on poliitikon, mutta lääkäreillä on oltava tarjota harkittu kantansa sen pohjaksi.
Eettisten periaatekysymysten valiokunnassa ei ole norsunluutornin viisautta, mutta löytyypä monenlaista osaamista sekä halua keskustella lautamiesjärjellä ja ammattiymmärryksellä ja hakea tuntumaa ajassa liikkuviin arvokysymyksiin.
