Vakava paikka
Lääkäriliiton valtuuskunta kokoontui 30.1.1998 jatkamaan keskeytettyä kokoustaan ja käsittelemään työnantajan tarjousta uudeksi kunnalliseksi lääkärisopimukseksi. Viime tipassa saatua tarjousta laskettiin ja pohdittiin mahdollisimman tarkkaan, myös yleinen tupotaso ja vaihtoehdot huomioon ottaen. Lopputulos oli kuitenkin yksiselitteisen selvä. Hallituksesta tai valtuuskunnasta ei löytynyt tarjoukselle ainoatakaan puoltajaa.
Lääkärisopimuksessa on tällä kierroksella kaksi vaikeaa ongelmaa: pitemmällä ajalla muodostunut ongelma sairaalavirkojen peruspalkan jälkeenjääneisyydestä ja akuuttina ongelmana työaikalaki, joka syö lisäansioiden mahdollisuutta olennaisesti. Taustalla kytevät vielä hankalat paikalliset kiistat jaksoista ja työajoista, joten lähtökohta neuvotteluissa oli jo valmiiksi vaikea. Kuntatyönantajalla oli kyllä yritystä palkkarakenteen uudistamiseen, mutta niukka tuporaami teki tehtävästä hankalan. Lopputuloksesta on selvästi nähtävissä se, että olennaiset rakennemuutokset vaativat aina myös lisäpanostusta, muutoin ratkaisussa joudutaan uhraamaan joku joukko toisten edestä. Lääkäriliiton laskelmissa noin joka kuudes lääkäri olisi jäänyt yleisen tupotason alapuolelle ja päivystyskorvausten laskentamallin uudistamisessa olisi löytynyt myös selvästi menettäjiä. Toki olisi löytynyt myös uudistuksesta hyötyjiä.
Lääkäriliiton ratkaisusta on tullut luonnollisesti monenlaista palautetta. Kansalaisten ilmaisema huoli mahdollisesta lääkärilakosta on ymmärrettävää. Vastapuolen mielestä meidän tulisi tietysti aina hyväksyä tarjotut sopimukset. Mutta jos jäämme odottamaan sopivaa aikaa perustyöajan palkkaongelman ratkeamiseen, niin mahtaako sitä koskaan tulla? Lähinäköpiirissä ei taida olla julkisen sektorin kasvun vuosia. Myös voimaan tullut työaikalaki ja sen aiheuttamat muutokset päivystyksiin on huomioitava sopimuksessa.
Loppujen lopuksi tärkein palaute tulee tietenkin omilta jäseniltämme. Ratkaisun on pohjauduttava yhteisiin näkemyksiin, sitä suuremmalla syyllä, mitä vaikeampi pulma on kysymyksessä.
Sopimuskausi on päättynyt ja lakkovaroitus on jätetty 2. helmikuuta. Tätä kirjoittaessani ei uusia neuvotteluja ole sovittu, joten jokaisen meistä on varauduttava työtaistelun alkamiseen. Kysymyksessä on koko lääkärikunnan yhteinen ponnistus, jossa ei kysytä erikoisalaa, ikää eikä työnantajaakaan. Mikäli aiomme jotakin saavuttaa, on nyt toimittava yhdessä ja tiivistettävä rivit. Varsinainen lakon kärki on suunniteltu kapeaksi, muulta kollegakunnalta vaaditaan nyt sataprosenttista tukea ja kollegiaalisuutta sille joukolle, joka kantaa suurimman vastuun paikallisesta toiminnasta, niin lakkolaisille kuin paikallisosaston johdolle.
Joku on väittänyt lakkoa vanhentuneeksi aseeksi nykyisillä työmarkkinoilla. Muuta laillista keinoa meillä ei kuitenkaan ole. Vaihtoehtoinen toimintatapa olisi tietysti vaihtaa työpaikkaa, jota tietysti onkin jo tapahtunut. Jatkossa olisi kuitenkin tär- keää turvata myös julkisen erikoissairaanhoidon taso ja toimivuus. Se taas ei ole mahdollista, elleivät sairaanhoitopiirit ole myös taloudellisesti houkuttelevia työpaikkoja parhaille spesialisteille. Miten mukavaa olisikaan, jos myös sopimusasiat saataisiin kuntoon kauniisti pyytämällä ja keskustelemalla. Kun näin ei ole, on joskus korotettava hiukan ääntä ja ryhdyttävä myös painostustoimiin päämäärän saavuttamiseksi. Miellyttävää tai helppoa tämä ei ole, mutta tämä on edunvalvontaa.
