Lääkäriliiton suositus työpaikan ulkopuoliselle täydennyskoulutukselle on peräti 10 päivää vuodessa. Minulle kertyy kuluvan vuoden loppuun mennessä, jos suunnitelmat toteutuvat, seitsemän tai kahdeksan. Toistaiseksi työnantajani on hyväksynyt kaikki tekemäni koulutushakemukset. Pari päivää sitten tulin Liettuasta, eurooppalaisesta koloproktologian kokouksesta.

Kokouksessa esiintyi monta tiettyyn, ehkä pieneenkin, alueeseen perehtynyttä huippuasiantuntijaa, jonkalaisia Suomen kaltaisen vähäväkisen maan puitteissa ei ole mahdollista syntyä. Eilen, viimeisen kokouspäivän jälkeen, soitin intoa puhkuen kollegalleni ja yhdessä mietimme, miten voisimme ottaa uusia menetelmiä käyttöön omassa sairaalassamme. Jotkut näistä menetelmistä voivat vähentää kustannuksia esimerkiksi sairaalassaoloaikaa pienentämällä, toiset tuovat lisää terveyttä potilaille. Sekin vähentää kustannuksia.

Kun mietin, minkälaisiin koulutuksiin ensi vuonna haluaisin, ensimmäisenä tulee mieleen, että ehkäpä sote-alueellani ei enää ole rahaa niihin.

Kuulin eräästä työpaikasta, jossa kuluvana vuonna ei saa osallistua muihin kuin etäkoulutuksiin. Etäkoulutus on ihan jees, mutta ainakin minun aivoni ovat sellaiset, että luentosalin hämärässä, muiden osallistujien läsnäollessa ja kaikkien aistien ohjatessa tarkkaavaisuutta luennon aiheeseen asiat vain menevät paremmin perille kuin ruutua tuijottaessa ja ajatusten vähän väliä harhaillessa muualle.

Vilnan kokouksessa menin muutaman kerran luennon jälkeen kysymään luennoitsijalta tai kommentoijalta hänen näkemystään johonkin potilastapaukseen, joka minua oli kotimaassa askarruttanut. Tällainen ei oikein etäkokouksessa onnistu.

Rahan rooli

Kun vuosikausia sitten valmistuin lääkäriksi, en juurikaan ajatellut rahaa. En potilaiden hoidon yhteydessä, enkä oikeastaan oman urani suhteenkaan.

Nykyisin raha on mielessäni usein ja se on esillä kaikkialla.

Myös Vilnassa raha oli kaikkialla läsnä. Ei suorasukaisesti, mutta sen vienon tuoksun saattoi tuntea luentosaleissa ja varsinkin näytteilleasettajien alueella. Monenlaiset algoritmit ja laitteistot kehittyvät parhaillaan huimaa vauhtia ja niitä markkinoidaan voimakkaasti. Leikkaustoimintaa ohjaavia ja helpottavia – ja täten mahdollisesti tuloksia parantavia – laitteistoja on vaikka minkämoisia. Leikkausroboteilla päästään sellaiseen ergonomiaan ja visualisaatioon, että laparoskopia, joka vielä hetki sitten oli jotakin hienoa, onkin kohta muinaisuutta. Vai onko näin?

Näitä kalliita laitteita on hankittu useita Suomen sotealueille, vaikka kaikkien mielestä ne eivät itsestäänselvästi ole laparoskopiaa parempi menetelmä. Robottien lisäksi ja oheen on kehitetty visualisaation menetelmiä, joiden avulla potilaan anatomian ymmärtäminen helpottuu ja vaikkapa syöpäkudoksen täydellisempi poisto on näin mahdollista.

Myös syövän lääkehoito on mullistumassa geenianalyysien ja perinteisten sytostaattien rinnalle tulleiden uudentyyppisten lääkkeiden ansiosta. Mitkä näistä asioista lopulta ovat hyödyllisyydeltään panostamisen arvoisia, on epäselvää. Suurten ylikansallisten yritysten rahoittaessa tutkimusta ja markkinoidessa voimakkaasti ja se tosiasia, että negatiivisia tuloksia ei raportoida niin hanakasti kuin positiivisia, tekee rahoituspäätöksistä vaikeita.

Ketkä määrittelevät suunnan

Kun viimeisen päivän iltana tapasin suomalaisia kollegojani lentoaseman odotusaulassa, he näyttivät väsyneiltä, kuten minäkin. Olin oppinut uutta ja saanut uusia ideoita työhöni, mutta olin myös huolissani. En ole aivan tyytyväinen suuntaan, jonka lääketiede näyttää ottaneen.

Minusta nimittäin tuntuu, että sitä eivät määrittele lääkärit.

Yritin selvittää, ovatko terveyserot maailmassa kasvamassa vai kutistumassa. En onnistunut, mutta törmäsin raporttiin maailman tulo- ja omaisuusjakauman kehityksestä . Se olikin mielenkiintoista luettavaa. Maailmanlaajuinen trendi vaikuttaa olevan, että hallitukset köyhtyvät vaikka kansakuntien varallisuus kasvaa.

Samoin tulo- ja omaisuuserot kansakuntien sisällä kasvavat. Koronapandemian aika erityisesti köyhdytti hallituksia ja rikastutti miljardöörejä.

Parempaa terveyttä

Vaikuttaa siltä, että lähitulevaisuudessa etuoikeutetuimmilla on varaa yhä parempaan elämään ja terveyteen.

Suuret ja rikkaat ylikansalliset markkinatalouden ehdoilla ja tavoitteilla toimivat yritykset päättävät, minkä sairauksien hoito kehittyy.

Samalla ei-kaupallisten tahojen hallinnoimat (tutkimus)määrärahat kutistuvat. Miksiköhän koronan vastaiset, valtavasti rahaa nielleet toimet nähtiin äskettäin tärkeämpinä maailmanlaajuisina tavoitteina kuin banaaleihin ripulitauteihin, aliravitsemukseen ja vaikkapa siihen kuolemisen estäminen, että minkäänlaista kirurgiaa ei ole saatavilla?

Miksi on niin, että tehokkain psykoosilääke on edelleen 50-luvulla keksitty, osalle potilaista vaarallinen klotsapiini, mutta etäispesäkkeisen paksusuolen syövän hoito on aivan eri maailmasta?

Vastaus näihin molempiin kysymyksiin, hiukan mutkia oikoen, on mielestäni demokratian heikentyminen pääoman – ja sitä kautta demokraattisen päätöksenteon ulkopuolisen vallan – keskittyessä suurille yrityksille.

Ne toimivat kuin biologiset organismit: omien geenien (lue pääoman) monistaminen on ainoa tavoite, korulauseista huolimatta

Kirjoittaja on gastroenterologisen kirurgian ja akuuttilääketieteen erikoislääkäri sekä sivutoiminen kuvataiteilija.