Mitä ihmisen ainutlaatuisuudesta katoaa, jos inhimillisen ajattelun ja läsnäolon ulkoistaa tai alistaa teknologialle?

Väistämättä herää kysymys, mitä poikkeuksellisen arvokasta ihmisellä on annettavana, jos hänen läsnäolonsa tai pohdintansa voi tyyten korvata digitaalisesti. Ainakin tällainen kehitys raivaa tilaa uusille teknologisille innovaatioille.

Tekoälyn aikakaudella chatit, digipalvelut ja automaatiot ovat arkipäivää. Vauhti kasvaa. Vireillä on lakihanke, jonka mukaan hoidon tarpeen voisi vastedes arvioida digitaalisesti tekoälyn avustuksella.

Innovaatiot ovat erinomainen asia. Samalla syntyy huoli siitä, mitä ihmisen ajattelua nopeuttavat teknologiat tekevät oppimiselle ja kyvylle ajatella kriittisesti. Ongelmaratkaisutaidot, sinnikkyys ja ymmärrys voivat kehittyä vajavaisesti, jos tekoälyn oletetaan tuovan ratkaisun juuri niissä tilanteissa, joissa ammatillisen osaamisen pitäisi rauhassa kehittyä ja joissa se punnitaan.

Katselin eräänä iltana lasta, joka istui olohuoneen matolla ja korjasi lelua. Leikkipyssystä oli irronnut jousi. Jousen ansiosta liipaisimen painaminen oli saanut aikaan kipakan napsahduksen. Ilman vieteriä pyssystä puuttui koko idea. Lukuisat korjausyritykset eivät tuottaneet tulosta, eikä jousi asettunut paikalleen.

Sinnikkään yrittämisen jälkeen lapsi havaitsi pöydällä sukkapuikon. Sen avulla jousen saattoi työntää syvemmälle piippuun ja saada visaisen pulman ratkaistua. Näin kävi. Uuden työkalun ja toisenlaisen menetelmän soveltaminen selättivät ongelman juuri sillä hetkellä, kun usko ja kärsivällisyys alkoivat loppua.

Ihmisen oppimisprosessin konkreettisuus oli koskettava kaikessa yksinkertaisuudessaan. Käsillä oli ongelma, lukuisia epäonnistumisia, hämmennys omasta rajallisuudesta, oivallus ja ratkaisun löytyminen. Näin ammatillistakin oppimista tapahtuu ja ennen kaikkea – sinnikkyys kehittyy.

Vaativammissa ja monimutkaisissa ongelmanratkaisutilanteissa looginen päättely, luova ajattelu ja tiedon soveltaminen korostuvat. Miten päättelytaidot ja kyky sietää omien päätösten seurauksia kehittyvät, jos vastauksen on tottunut saamaan helposti tekoälyltä?

Teoreettisen filosofian akatemiatutkija Kaisa Kärki varoittaa tuoreessa tutkimusartikkelissaan luottamasta liikaa kielimalleihin (1). Kärki käyttää esimerkkinä diagnostista järkeilyä lääkärintyön ydintaitona, jota ei pitäisi ulkoistaa tekoälylle. Hänen mukaansa riski on, että ammatillinen ydinosaaminen rapautuu huomaamattomasti.

On eri asia päätellä ensin itse ja hakea tarkistusta tekoälyltä kuin pyytää tekoälyä päättelemään ja sen jälkeen arvioida, onko päättely ollut järkevää.

Kun tavoitellaan tehokkuutta, ammatillista ydinosaamista ja sen jalostumista ei pitäisi sivuuttaa. Ihmisen pitää itse kantaa vastuu ratkaisuistaan. Vastuuta omasta toiminnastaan ei voi ulkoistaa teknologialle.