Terveydenhuolto

Hoivakodissa asumisen aika on lyhentynyt

Tulokset heijastelevat kiristettyjä hoitoon pääsyn kriteerejä.

Sari Kosonen

65 vuotta täyttäneet naiset viettävät nykyään 1,5 vuotta ja miehet noin 10 kuukautta jäljellä olevasta elinajastaan hoivakodissa.

Aika on lyhentynyt merkittävästi vuosien 2008 ja 2018 välillä. Muutos kymmenen vuoden aikana oli naisilla noin neljä kuukautta ja miehillä yksi kuukausi.

Tiedot ilmenevät Helsingin yliopiston Väestötieteen ja väestön terveyden instituutin tuoreesta tutkimuksesta.

Asumisajan lyhentyminen johtuu pitkälti siitä, että pitkäaikaishoitoon siirtyminen on viivästynyt lähemmäksi kuolemaa.

– Tulokset heijastelevat kiristettyjä hoitoon pääsyn kriteerejä ja vanhusten huonompaa kuntoa hoivaan päästessä, sanoo tiedotteessa tutkijatohtori Kaarina Korhonen Helsingin yliopistosta.

Vaikka hoivakotiin meno on siirtynyt yhä myöhemmälle iälle koko tarkasteluajan, 2010-luvun taitteesta lähtien hoivaan siirtyminen on viivästynyt enemmän kuin terveydentila antaisi olettaa. Tämän seurauksena sekä kotona asuvat että hoivakotien asukkaat ovat aiempaa huonokuntoisempia.

Tutkimuksessa seurattiin rekisteriaineiston avulla yli kahta miljoonaa 65 vuotta täyttänyttä suomalaista vuosina 1999–2018. Henkilöiden siirtymiä kodin ja pitkäaikaishoidon välillä seurattiin Tilastokeskuksen väestörekisterin ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen hoitorekisteritietojen avulla.

Lue lisää: Hei vanhus, maistuisiko kaalilaatikko

Kirjoittaja

Sari Kosonen

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030