Myös Puolangan sote-palveluissa alkamassa YT-neuvottelut
Palvelut siirtyivät Kainuun hyvinvointialueelle vasta vuoden alussa.
Kainuun hyvinvointialueella on alkamassa Puolangan sote-palveluita koskevat yhteistoimintaneuvottelut. Aluehallitus käsittelee asiaa maanantain kokouksessaan.
Puolangan sosiaali- ja terveydenhuollon palvelutuotanto ja henkilöstö siirtyivät hyvinvointialueelle vasta tämän vuoden alussa liikkeenluovutuksella.
Sitä ennen sote-palvelut oli ulkoistettu Terveystalolle kunnan tekemällä sopimuksella.
– Palveluiden siirto on tapahtunut suunnitellusti, mutta muualla organisaatiossa käynnissä olleet YT-neuvottelut eivät ole voineet koskea Puolankaa, koska liikkeenluovutus oli vasta vuoden vaihtuessa. Tämän vuoksi aluehallituksen on Puolangan osalta päätettävä erikseen samaa kokonaisuutta koskevista neuvotteluista, sanoo hyvinvointialuejohtaja Sami Mäenpäätiedotteessa.
Kainuun aluehallitus päätti joulukuussa kaikkia toimintoja ja koko henkilöstöä koskevien neuvottelujen aloittamisesta.
YT-neuvottelut liittyvät hyvinvointialueen talouden sopeuttamiseen. Hyvinvointialueen toimintakulujen leikkaustavoite on vähintään 3,1 miljoonaa euroa. Muutoksia voi tulla organisaatiorakenteeseen, johtamisjärjestelmään tai muutoksiin palveluissa tai palvelusuhteissa.




