Hinkuyskä edelleen huiman yleistä

Suomalaiset rokotusohjelmat ovat erinomaisen tehokkaita. Pitkään on kuitenkin tiedetty, että vaikka peräti 98 % suomalaisista lapsista saa neljä annosta hinkuyskärokotetta, tautia esiintyy jossain määrin edelleen. Varsinaisen hinkuyskän aiheuttajan, Bordetella pertussiksen, lisäksi myös sen "pikkusisko" B. parapertussis aiheuttaa hinkuyskän kaltaista tautia. Tämä bakteeri ei kuitenkaan eritä pertussistoksiinia isoveljensä tavoin.

Pentti Huovinen

HIV-positiivisen naisen raskaus: tsidovudiiniprofylaksian ja synnytystavan vaikutus

HIV-positiivisen raskaana olevan naisen riski tartuttaa virus syntyvään lapseensa näyttää liittyvän synnytystapaan. On todettu, että kalvojen varhainen puhkeaminen (4 tuntia tai aiemmin ennen syntymää) lisää HIV:n siirtymisen mahdollisuutta. Vuodesta 1994 on raskaana oleville HIV-positiivisille naisille annettu tsidovudiiniprofylaksia, ja sen on todettu vähentäneen HI-viruksen siirtymistä lapseen jopa yli 60 %. Sektion merkitys viruksen siirtymisen kannalta on kiistanalainen kysymys. On myös kiistelty siitä, onko tarttumisen riski hätäsektiossa suurempi kuin elektiivisessä sektiossa, sillä tulokset tästäkin ovat ristiriitaiset.

Robert Paul

Tehohoitopotilaan vuotoprofylaksia

Pitkään jatkuva respiraattorihoito altistaa stressiulkuksille, ja monin paikoin on tapana antaa respiraattoripotilaille ulkusprofylaksiaa. Keskustelua on käyty siitä, onko haponerityksen salpaus vai neutraloiva hoito parempi. On näet viitteitä siitä, että haponerityksen esto ja korkea pH edistää ylemmän ruoansulatuskanavan bakteerikolonisaatiota. Tämän puolestaan on esitetty lisäävän H2-salpaajia saavien potilaiden pneumoniariskiä verrattuna esimerkiksi sukralfaattia saaviin potilaisiin.

Robert Paul

Kemosädehoito iskee jälleen

Tällä palstalla on aiemmin referoitu tutkimuksia, joissa kemosädehoito on ollut satunnaistetuissa tutkimuksissa tavanomaista sädehoitoa tehokkaampaa ruokatorvisyövän, peräsuolisyövän ja anaalikanavan syövän hoidossa. Kemosädehoidossa annetaan solunsalpaajahoitoa samanaikaisesti sädehoidon kanssa. Tällä kertaa on vuorossa pään ja kaulan alueen syöpä Pohjois-Carolinassa tehdyssä tutkimuksessa.

Heikki Joensuu

Pentoksifylliiniä kardiomyopatian aiheuttamaan vajaatoimintaan?

Sydämen vajaatoiminnan patogeneesiin osallistuvat monen muun tekijän lisäksi tulehdukselliset sytokiinit, mm. TNF-alfa. Vanha kunnon pentoksifylliini, jota on vuosikymmeniä käytetty parantamaan perifeeristä verenkiertoa, on TNF-alfa:n estäjä. Tämän lisäksi pentoksifylliinillä, joka ksantiinijohdoksena on fosfodiesteraasin salpaaja ja lisää solunsisäistä ATP:n määrää (kuten teofylliini ja kofeiini), on jonkinasteinen positiivinen inotrooppinen vaikutus. Tarina ei kerro, ovatko nämä vaikutukset toisiinsa kytkeytyneitä vai ei.

Robert Paul

Naisten munuaiskiviriski ja juotavat - lisää terveysvalistuksen aihetta

Munuaiskivipotilaille runsas juominen on paikallaan. Miehistä on tutkimustietoa, jonka mukaan omena- ja greippituoremehun nauttiminen kuitenkin lisää munuaiskivien uusiutumisriskiä, kun taas kahvin, teen ja alkoholipitoisten juomien nauttiminen vähentää sitä. Naisista tällaista tutkimustietoa ei tähän mennessä ole ollut. Naisten munuaiskivitaudin ilmaantuvuus on vain noin kolmannes miesten vastaavasta, joten voisi ajatella, että juomapuolella saattaisi olla naisille erilainen merkitys kuin miehille.

Robert Paul

Barry Riccio voi hyvin

Toukokuussa tiedemaailmassa kohahti, kun maailmanlaajuisesti uutisoitiin syövän kuin syövän pian parantuvan ja vielä vähin sivuvaikutuksin uusilla verisuonten kasvua estävillä aineilla, angiostatiinilla ja endostatiinilla. Uutissähkeissä kerrottiin, että jo heti ensimmäisen tällaista hoitoa saaneen potilaan, illinoislaisen professorin Barry Riccion, mahasyöpä olisi pienentynyt jo kuukauden hoidon jälkeen 70 %. Antiangiogeenistä lääkitystä saanut potilas voi mitä parhaiten, ja yhden viikonlopun aikana lääkkeitä kehittelevän yrityksen EntreMedin osakekurssi ponnahti 12 dollarista 83 dollariin.

Heikki Joensuu

gammad-T-solut ja astma

Immunologian kehitystä parin vuosikymmenen ajan seuranneet varmaan muistavat, miten kuumeisesti etsittiin T-solujen pintareseptoria. Kun tämä reseptori sitten löydettiin, sen todettiin koostuvan kahdesta ketjusta, joille annettiin nimet alfa ja beeta. Viime vuosina on kuitenkin käynyt ilmi, että T-solujen joukossa on pieni alaryhmä, jolla on erilainen reseptori kuin valtapopulaatiolla. Tämän reseptorin ketjuille annettiin nimeksi kreikkalaiset aakkoset gamma ja delta, ja vastaavia soluja alettiin kutsua gammad-T-soluiksi. Näitä soluja on vain pieni osa perifeerisen veren T-soluista, limakalvojen immuunijärjestelmässä ne sen sijaan saattavat paikoin olla jopa vallitseva solutyyppi.

Matti Viljanen

Tupakasta hyötykasvi

Luonto on varustanut limakalvomme erittämään vasta-aineita, jotka ovat tehokkaita suojaamaan ulkomaailman mikrobeilta ja muilta vierailta. Rakenteeltaan ne ovat mutkikkaita, monesta osasta koostuneita. Epiteelisolun läpi erittyessään ne saavat vielä viimeisen silauksen eli osan, joka suojaa niitä hajottavilta entsyymeiltä. Jos vasta-aineita osattaisiin tuottaa teollisesti, niillä olisi käyttöä esimerkiksi suun kautta nautittuina ehkäisemään infektioita. Nyt on tällainen tehdas saatu aikaan. Se on kasvi - tupakka. Sen tuotteella on tehty ensimmäiset kokeet ihmisillä.

Heikki Arvilommi

I tyypin diabetekseen intensiivinen hoito heti alusta

I tyypin diabeteksen puhjettua useimmat potilaat selviytyvät alkuun hyvin pienellä insuliiniannoksella tai jonkin aikaa jopa ilman insuliinia. Tämä johtuu siitä, että haiman saarekesoluissa on vielä jäljellä insuliininerityskykyä, joka kuitenkin vähitellen häviää. Diabetes Control and Complications Trial (DCCT) on aikamme suurimpia kliinisiä tutkimuksia, ja sen pohjalta on kiistattomasti osoitettu, että intensiivinen insuliinihoito monipistos- tai insuliinipumppuhoitona vähentää kaikkia diabeettisia komplikaatioita yksi- tai kaksipistoshoitoon verrattuna, jos HbA1c-arvo on mahdollisimman normaali. Tämän suurtutkimuksen tulossatoa korjataan vieläkin, vaikka tutkimus julkaistiin jo kymmenisen vuotta sitten. Nyt on selvitetty, miten intensiivihoito vaikuttaa hypoglykemian ja komplikaatioiden ilmaantuvuuteen potilailla, joilla on tuore diabetes, kun heitä verrataan pitkään sairastaneisiin.

Robert Paul

Lupaavia tuloksia borrelioosirokotteilla

Yhdysvalloissa on saatu valmiiksi kaksi massiivista tutkimusta, joissa kummassakin selvitettiin Borrelia burgdorferin ulkopinnan erään proteiinin (OspA) tehoa rokotteena. Näissä kansainvälisten lääkefirmojen tukemissa ja kaikin puolin viimeisen päälle tehdyissä tutkimuksissa rokotettiin kummassakin runsaat 10 000 ihmistä. OspA oli tuotettu rekombinanttitekniikalla, ja toisessa tutkimuksessa molekyyliin oli liitetty vielä lipidiosa, jolloin se muistutti täysin bakteerissa esiintyvää muotoa. Kummassakin tutkimuksessa rokotukset annettiin kuukauden välein ja kolmas tehoste vuoden kuluttua ensimmäisestä injektiosta. Borrelioosin laboratoriodiagnoosi perustui serologiaan, viljelyyn ja geenimonistukseen.

Matti Viljanen

Tamoksifeeni liitännäishoitona: meta-analyysi

Rintasyöpä on milteipä malliesimerkki taudista, jonka optimaalista hoitoa on haettu satunnaistamalla riittävästi potilaita eri hoitovaihtoehtoihin. Näissä kokeissa myös liitännäishoitona annetun tamoksifeenin kuolleisuutta vähentävä vaikutus on voitu osoittaa vakuuttavasti. Tietokantojen yhä laajentuessa tehdään kuitenkin lisää tarkentavia havaintoja tamoksifeenin käyttöindikaatioista. Tämä viimeisin meta-analyysi perustuu 55 satunnaistettuun tutkimukseen, joissa yhteensä 37 000 naiselle oli rintasyöpäleikkauksen jälkeen joko annettu tamoksifeeniä tai sitten ei.

Heikki Joensuu

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030