Tehomarkkinoitu monikansallinen salmonellaepidemia

Salmonella agona -bakteerien runsaus havahdutti Englannin kansanterveyslaitoksen suolistobakteerilaboratorion tutkijat pari vuotta sitten. Bakteerit oli eristetty lähes poikkeuksetta lapsipotilaista, joilla oli juutalaisperäinen sukunimi. Epidemiologinen ravintovertailu osoitti sairastuneiden syöneen enemmän Israelissa valmistettuja välipaloja (savoury snacks) kuin verrokit. Näistä juutalaisen kosher-perinteen mukaan valmistetuista välipaloista löydettiinkin erittäin runsaasti S. agona -bakteeria.

Matti Viljanen

Tappava spongiforminen enkefalopatia lihankäsittelijällä

66-vuotias saksalainen mies kärsi viiden kuukauden ajan hermoston häiriöistä ja joutui lopulta sairaalaan. Hänellä oli älyllistä taantumista, muisti-, näkö- ja keskittymiskyvyn häiriöitä sekä hallusinaatioita. Potilaan suvussa ei tiedetty olevan dementiaa. Hänelle ei myöskään oltu tehty kudostensiirtoja tai neurokirurgisia toimenpiteitä. Loppuvaiheessa potilaalla oli mm. suun pakkoliikkeitä ja progressiivisesti kehittynyt mentaalinen häiriintyminen, joka johti akineettiseen mutismiin. Hän kuoli keuhkoemboliaan.

Pentti Huovinen

Estrogeeni näyttää vähentävän Alzheimerin taudin riskiä

Estrogeenilla on tunnettujen hormonivaikutustensa lisäksi muita mielenkiintoisia solutason vaikutuksia. Se edistää kolinergisten neuronien kasvua, stimuloi amyloidiproteiiniprekursorin sekretiinientsyymin aineenvaihduntaa ja näyttää myös vaikuttavan apolipoproteiinin E:hen. Kuulostaako tutulta? Nuo solutason vaikutukset voisivat kaikki olla eduksi Alzheimerin taudissa, ja estrogeenia onkin käytetty Alzheimerin taudin hoidossa.

Robert Paul

Sytomegalovirus huijaa immuunipuolustusta elegantisti

Useat sytomegaloviruksen kehityskierron myöhäisempien vaiheiden proteiinit pystyvät salpaamaan antigeenien esittelyn sytotoksisille T-soluille ja sitä kautta viruksen infektoimien solujen tuhon. Nyt on selvinnyt myös, miten runsain mitoin tuotettava kaikkein ensimmäinen proteiini huijaa immuunijärjestelmää: proteiini fosforyloi itsensä niin, ettei isäntäsolun solulimassa tapahtuva prosessi kykene hoitelemaan sitä.

Matti Viljanen

Adenoviruksestako syöpälääke?

Amerikkalaiset tutkijat ovat muuntaneet adenovirusta niin, että se iskee vain sellaisiin soluihin, joiden "syöväntorjuntageeni" p53 puuttuu täysin tai on viallinen. Tämä geeni estää esimerkiksi mutaatioiden vaurioittamaa DNA:ta kahdentumasta, kunnes vaurio on korjattu. Jos korjaus ei onnistu, p53 käynnistää solussa apoptoosiksi kutsutun itsetuhoon johtavan tapahtumaketjun. p53-geenin puutteellisen toiminnan on ajateltu olevan merkittävä tekijä yli 50 %:ssa erilaisista syövistä.

Matti Viljanen

Luetun ymmärtäminen

Joukko kriittisen huolestuneita oxfordilaiskollegoita testasi, miten hyvin sairaalamiitinkiin osallistuvat apulais-, erikois- ja yleislääkärit muistivat edellisestä British Medical Journalista lukemiensa alkuperäisartikkelien sisältöä. Kysymyksiä tehtiin 140 lääkärille. Jos lääkäri väitti lukeneensa tietyn artikkelin, hänelle tehtiin lisäkysymyksiä. Kysely oli kirjallinen ja siihen vastattiin nimettömästi. 75 % vastaajista väitti lukeneensa ainakin yhden artikkelin BMJ:stä. Näistä kuitenkin vajaa puolet eli 48 % osasi vastata oikein edes yhteen sisältöä koskevaan oikein-väärin-tyyppiseen monivalintakysymykseen.

Robert Paul

Uusi verikoe akuutin pankreatiitin diagnostiikkaan

Pankreatiitin laboratoriodiagnostiikassa nojaudutaan pitkälti seerumin amylaasin mittaamiseen, mutta tämä koe on diagnostinen vain noin 80 %:lla potilaista. Pankreatiitin patofysiologiassa tärkeä tapahtuma on haimansisäisen trypsinogeenin muuttuminen trypsiiniksi, sillä se saa alulle kudosproteolyysin ja pankreatiitin kliiniset oireet. HYKS:n kliinisen kemian laitoksen ja kirurgian klinikan välinen yhteistyö on kohdistunut seerumin trypsiinin ja sen vaikutuksia estävän alfa1-antitrypsiinin kompleksin mittaamiseen pankreatiittipotilailla. Tavoitteena on tietenkin ollut verikoe, jolla pankreatiitti voitaisiin diagnosoida entistä osuvammin.

Robert Paul

Raudanpuuteanemia yhteydessä kuumekouristuksiin?

Napolilaistutkijat selvittivät, onko lasten kuumekouristelulla ja raudanpuuteanemialla yhteyttä. Perustaksi tälle äkkiseltään kohtalaisen mielikuvituksekkaalta tuntuvalle tutkimusasetelmalle kirjoittajat esittävät, että rautaa tarvitaan monen neurotransmitterin kofaktorina ja että monoamiini- ja aldehydioksidaasientsyymien aktiivisuudet ovat pienentyneet raudanpuutteessa, minkä onkin todettu olevan yhteydessä varhaislapsuuden kehitys- ja käyttäytymishäiriöihin.

Robert Paul

AIDS-potilaiden tuberkuloosi muuttuu herkästi lääkeresistentiksi

San Franciscossa tehty tutkimus antaa viitteitä siitä, että hyvästä hoidosta huolimatta immuunikatopotilaiden tuberkuloosilla on voimakas taipumus muuttua resistentiksi. Pelkän immuunikadon todettiin lisäävän resistenssin kehittymisriskiä 20-kertaiseksi. Huono hoitomyöntyvyys oli lähes yhtä tärkeä erillinen riskitekijä. Ruoansulatuskanavan oireet lisäsivät riskin kymmenkertaiseksi.

Matti Viljanen

Rotavirusinfektio suojaa vaikeilta ripuleilta

Rotavirusinfektio on tärkein lasten ripulin aiheuttaja, ja sen on arvioitu tappavan kehitysmaissa lähes 900 000 lasta vuodessa. Tämän vuoksi on ymmärrettävää, että rotavirusrokotetta pidetään yhtenä tärkeimmistä tällä hetkellä kehitteillä olevista rokotteista. Rokotteen tehon ennakoimisen kannalta olisi hyvin tärkeää tietää, syntyykö luonnollisessa rotavirusinfektiossa immuniteettia vai ei. Aiemmin tietämys tästä perusasiasta on ollut ristiriitaista.

Matti Viljanen

Famotidiini hyvä tulehduslääke ulkusten ehkäisijä

Mahan haponeritystä estävä histamiini H2-reseptorien salpaaja famotidiini vähentää merkittävästi sekä maha- että pohjukaissuolihaavan syntymistä steroidittomia tulehduslääkkeitä pitkään (24 viikkoa) nauttivilla potilailla. Lääkkeen tehoa selvitettiin lähes kolmesataa reuma- ja osteoartriittipotilasta käsittävässä tutkimuksessa. Mahahaava kehittyi 20 %:lle ja pohjukaissuolihaava 13 %:lle lumetta saaneista potilaista. Pienempää famotidiiniannosta (20 mg x 2) saaneilla vastaavat lukemat olivat 13 % ja 4 % ja suurempaa annosta (40 mg x 2) saaneilla 8 % ja 2 %. Famotidiini vähensi myös merkittävästi potilaiden mahavaivoja, eikä sillä hoidetuilla potilailla ollut sivuvaikutuksiksi tulkittavia oireita merkittävästi enempää kuin lumeryhmälläkään.

Matti Viljanen

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030