Väitökset 10/2019 Tavallinen, mutta tuntematon aikuisen selän ryhtihäiriö vaikuttaa oireisiin ja leikkaushoitoon Väitös 10/2019 Kommentteja
Munuaisensiirtolistalle pääsee nyt ilman edeltävää dialyysihoitoa Dialyysihoitoa on Suomessa pitkään pidetty lähes välttämättömänä vaiheena munuaisten vajaatoiminnan loppuvaiheen hoidossa. Vain dialyysihoidossa olevat ovat päässeet siirtolistalle odottamaan munuaissiirrettä kuolleelta luovuttajalta. Monessa maassa siirtoja tehdään kuitenkin pre-emptiivisesti eli ennakoivasti, ilman edeltävää dialyysihoitoa, myös kuolleilta luovuttajilta. Esimerkiksi vuonna 2016 Ruotsissa, Tanskassa ja Norjassa 8 % uremian aktiivihoidon aloittaneista sai munuaissiirteen ilman edeltävää dialyysihoitoa, hieman yli puolet kuolleelta luovuttajalta (1). Patrik Finne, Ilkka Helanterä, Marko Lempinen Pääkirjoitus, tiede 10/2019 Kommentteja
Laihdutusleikkaus muuttaa aivoja Lihavien ihmisten aivoradat ovat muuttuneet normaalipainoisiin verrattuna, mutta ne normalisoituvat leikkauksen jälkeen, selviää tutkimuksesta. Tuomas Keränen Uutiset 7.3.2019 Kommentteja
Ruuansulatuskanavan yläosan verenvuodon hoito Maltillinen verensiirtostrategia vähentää uusintavuotoja ja kuolleisuutta paremmin kuin liberaali strategia. Suvi Sariola Uutiset 7.3.2019 Kommentteja
Alzheimer-potilaista kaksi kolmesta käyttää psyykenlääkettä Psyykenlääkitys yleistyy taudin diagnosoimisen jälkeisinä vuosina. Marianne Jansson Uutiset 6.3.2019 Kommentteja
Lupaavia psykososiaalisia hoitomenetelmiä sijaishuollon nuorille Tunnesäätelykeinojen ja sosiaalisten taitojen vahvistamiseen keskittyvien menetelmien on todettu vähentävän sijaishuollossa olevien nuorten psyykkisiä oireita ja päihteiden käyttöä. Tiina Lautala Uutiset 6.3.2019 Kommentteja
Lapselle lukeminen nopeuttaa kielen ymmärtämisen kehittymistä Kansainvälisessä meta-analyysissa selvisi, että lukeminen lapselle edistää kielellisiä taitoja monella tapaa. Tiiamari Pennanen Uutiset 5.3.2019 Kommentteja
Mielen hyvinvointi ja motivaatio saavat liikkumaan Suomalaiset tuntevat liikunnan terveyshyödyt, mutta liikkuvat vapaa-ajallaan liian vähän. Ulla Toikkanen Uutiset 5.3.2019 Kommentteja
Tutkija löysi uusia keinoja insuliiniresistenssin tunnistamiseen Väitöstutkimuksessa selvitettiin muun muassa insuliiniresistenssiin vaikuttavia perinnöllisiä riskitekijöitä. Tuomas Keränen Uutiset 5.3.2019 Kommentteja
Uusi synnytys vuoden sisällä edellisestä ei aiheuta ylimääräistä riskiä Tarkat suositukset raskauksien välisessä ajassa saattavat olla vähemmän tärkeitä kuin on oletettu. WHO suosittelee, että naiset odottavat vähintään kaksi vuotta synnytyksen jälkeen ennen kuin tulevat seuraavan kerran raskaaksi. Ulla Toikkanen Uutiset 4.3.2019 Kommentteja
Astma-altistus työssä?Suositukset terveystarkastuksista Lääkärilehden artikkelissa on laadittu suositukset terveystarkastuksista aloille, joilla altistutaan astmaa aiheuttaville tekijöille. Suvi Sariola Uutiset 1.3.2019 Kommentteja
Imukuppisynnytys ei lisää virtsankarkailua Imukupilla hoidettu synnytys ei lisää synnyttäjän myöhempää ponnistusvirtsankarkailua spontaaniin alatiesynnytykseen verrattuna. Pertti Kirkinen Lääketieteen maailmasta 9/2019 Kommentteja
Hodgkinin lymfooman sairastaneiden ennuste on hyvä Kun nuorena Hodgkinin lymfooman sairastanut on ollut hoidon jälkeen kaksi vuotta tauditon, uusiutumisriski on enää pieni. Sirkku Jyrkkiö Lääketieteen maailmasta 9/2019 Kommentteja
Pedofilian biologista taustaa etsimässä Lapsiin kohdistuvista seksuaalirikoksista noin puolessa taustalla on pedofilia. Pedofiliaa sairastavista 90 % on miehiä, ja häiriön taustalla on epäilty olevan mieshormonien aiheuttama aivojen kehityksen häiriö. Asiaa tutkittiin Saksan valtion rahoittamassa monikeskustutkimuksessa. Tero Taiminen Lääketieteen maailmasta 9/2019 Kommentteja
Intensiivinen liikunta lisää sepelvaltimokalkkeja? Viimeaikaisissa tutkimuksissa on havaittu, että hyvin intensiivinen kestävyysharjoittelu näyttää hieman lisäävän sepelvaltimoiden kalkkeutumista. Tuoreen tutkimuksen mukaan nämä sepelvaltimokalkit eivät kuitenkaan lisää kuolleisuutta, vaikka juoksija jatkaa kovaa harjoittelua. Juhani Airaksinen Lääketieteen maailmasta 9/2019 Kommentteja
Miten kuvantaa vatsaontelon kiinnikkeet? Leikkausten, tulehduksen tai trauman jälkeen vatsaonteloon syntyy melko usein sidekudosjuosteita eli kiinnikkeitä. Laparotomian on arvioitu aiheuttavan niitä jopa 30–40 %:lle potilaista. Kiinnikkeiden muodostusta estetään hyvällä mini-invasiivisella leikkaustekniikalla, välttämällä verenvuotoja ja hoitamalla vatsaontelon tulehdukset huolella. Tanskalaiset kirurgit arvioivat kiinnikkeiden kuvantamista tuoreessa katsauksessaan, eikä mikään menetelmä ollut täydellinen. Hannu Paajanen Lääketieteen maailmasta 9/2019 Kommentteja
Miten opioidikorvaushoidossa olevat eroavat muista päihdeasiakkaista? LÄHTÖKOHDAT Kotimaiset tutkimukset opioidiriippuvuuden lääkkeellisestä vieroitus- ja korvaushoidosta ovat rajautuneet hoitoyksiköihin tai alueisiin. Tavoite oli saada tietoa potilaista ja hoidon sisällöstä koko maasta. Niklas Mäkelä, Airi Partanen, Hannu Alho, Kristiina Kuussaari Avoin artikkeli Alkuperäistutkimus 9/2019 Kommentteja
Altistuminen astmaa aiheuttaville tekijöille työssä Suositukset terveystarkastuksista Työterveyshuollossa tehdään alku- ja määräaikaistarkastuksia työntekijöille, jotka altistuvat hengitysteitse astmaa aiheuttaville tekijöille. Irmeli Lindström, Kirsi Karvala, Jussi Karjalainen, Maritta Kilpeläinen, Päivi Piirilä, Riitta Sauni, Leena E. Tuomisto, Hille Suojalehto Katsausartikkeli 9/2019 Kommentteja
Hyvä kivunlievitys vanhuksen saattohoidossa Hoito alkaa kivun tunnistamisesta ja arvioinnista kipumittarilla. Tiina Tasmuth Katsausartikkeli 9/2019 Kommentteja
Psykiatrille väitöstyö oli kurkistusikkuna aivoihin Masennuslääkkeiden vaikutuksista välittäjäainetasolla tiedetään jo paljon, mutta sitä ei tiedetä, miten nämä vaikutukset johtavat masennuksesta toipumiseen. Anne Seppänen Väitös 9/2019 Kommentteja
Valtuuskunta: Hallituksen toimet vaarantavat julkisen terveydenhuollon Jäsen Valtuuskunta: Hallituksen toimet vaarantavat julkisen terveydenhuollon Kansalaisen tulee voida luottaa terveydenhuoltoon niin hyvinä kuin huonoina aikoina, painotetaan Lääkäriliiton valtuuskunnan julkilausumassa. Avoin artikkeli
Hoidon jatkuvuutta voi parantaa nykyresursseilla Terveydenhuolto Hoidon jatkuvuutta voi parantaa nykyresursseilla Matemaattinen mallinnus terveyskeskuksesta valottaa, miten. Avoin artikkeli
Yksityissektori koettelee lääkärin autonomiaa Kliininen työ Yksityissektori koettelee lääkärin autonomiaa Ammatinharjoittaja on lääkärikeskukseen vain vuokrasuhteessa, muistuttavat Kati Lehtonen ja Jukka Mattila.
Ihminen ei ole vain biomekaniikkaa Kliininen työ Ihminen ei ole vain biomekaniikkaa Husin fysiatri vastaanottaa yleensä neljä potilasta päivässä, kertoo Maria Sirén.
”Tästä tullaan kamppailemaan vielä isosti” Jäsen ”Tästä tullaan kamppailemaan vielä isosti” Valtuuskunnan kokouksen toisena päivänä keskusteltiin terveys- ja koulutuspolitiikasta. Avoin artikkeli
Sairaalan pitää olla turvallinen Pääkirjoitus Sairaalan pitää olla turvallinen Huolestuttavan suuri osa vakavista koronatartunnoista näyttää jäljittyvän sairaaloihin, kirjoittaa Pekka Nykänen.