Pienen lapsen sopeutuminen päivähoidon aloittamiseen

Päivähoitoon sopeutuminen voidaan määritellä lapsen mukautumiseksi päiväkodissa oloon, ohjattuun sekä omaehtoiseen toimintaan ja vuorovaikutukseen siellä olevien lasten ja aikuisten kanssa (1). Lasten sopeutumista päivähoitoon voidaan tarkastella vanhempien tai henkilökunnan näkökulmasta. Tässä tutkimuksessa asiaa on tarkasteltu pyytämällä äitejä arvioimaan lapsen päivähoitoon sopeutumista. Henkilökunnan arviot lasten sopeutumisesta saattavat olla toisenlaisia kuin vanhempien jo siitäkin syystä, että osa lasten sopeutumisvaikeuksista ilmenee pelkästään kotona, esimerkiksi yöllisinä unihäiriöinä.

Lapsen sopeutuminen päivähoitoon on merkityksellistä lapsen itsensä kannalta: turvalliseksi koettu päivähoitoympäristö muodostaa lapselle hyvän oppimisympäristön ja edellytykset tasapainoiselle kehittymiselle. Lasten vanhempien näkökulmasta on merkityksellistä, että lapsi jää mielellään päivähoitopaikkaansa, muodostaahan tuo aika varsinkin kokopäiväisessä hoidossa olevalle lapselle suurimman osan valveillaoloajasta. Lapsen tyytyväisyys päivähoitojärjestelyihin on osa koko perheen elämänlaatua. Päivähoitohenkilökunnan näkökulmasta lapsen hyvä sopeutuminen päivähoitoon kuvastaa hoidon laatua ja on samalla edellytys koko lapsiryhmän sujuvan toiminnan onnistumiseksi.

LASTEN PÄIVÄHOITOON SOPEUTUMATTOMUUDEN ILMENEMINEN

On tehty hyvin vähän tutkimuksia alle 12 kuukauden ikäisten lasten reaktioista päivähoidon aloittamiseen. Eräs näistä harvoista on Hårsmanin (2) Ruotsissa toteuttama laaja observointitutkimus pienten lasten sopeutumisesta päivähoitoon. Päiväkotiin sopeutuminen kesti lapsilla (n = 52) keskimäärin noin 14 vuorokautta. Samoin Munterin tutkimuksen mukaan (Munter H, julkaisematon havainto) sopeutumisprosessin akuutein vaihe kestää yhdestä kahteen viikkoa ja noin 4-8 viikon kuluttua sopeutumisjakson oireet ovat kadonneet, joskin yksilölliset erot saattavat olla suuria.

Hårsman (2) jakoi lapset sopeutumisen mukaan kolmeen luokkaan: lapset, joiden oli vaikea sopeutua (28 %), lapset, joilla oli keskimääräisesti sopeutumisvaikeuksia (40 %) ja lapset, jotka sopeutuivat helposti (32 %). Reaktioita, joita sopeutumisaikana havaittiin, olivat alakuloisuus, heikentynyt motorinen toimintataso, vetäytyminen katsekontaktista henkilökunnan kanssa ja lisääntynyt herkkyys frustraatioille. Päiväkotilapset reagoivat erotilanteeseen siten, että heidän sosiaalisuutensa väheni, ts. vieraat ihmiset kiinnostivat heitä vähemmän. Lapset suhtautuivat negatiivisemmin kontaktiin vieraan kanssa (ts. havainnoitsijaan) ollessaan päiväkotimiljöössä kuin ollessaan kotona äidin kanssa. Hårsmanin mukaan pitkään kestänyt alakuloisuus ensimmäisten päiväkodissa vietettyjen viikkojen aikana liittyi päivähoitohenkilökunnan vähäiseen herkkyyteen lasten signaaleille (ensisijassa katsekontaktisignaaleille), lapsen vahvaan sitoutumiseen äitiin sekä pitkiin päivittäisiin hoitoaikoihin päiväkodissa.

Hårsman (2) havaitsi eron tyttöjen ja poikien välillä päivähoidon aloitusvaiheen sopeutumisreaktioissa: osa pojista reagoi joko erittäin negatiivisesti tai vastaavasti osa heistä ei reagoinut mitenkään ulkoisesti havaittavalla negatiivisella tavalla. Tytöt reagoivat tavallisimmin negatiivisesti, mutta eivät niin voimakkaasti, että se voitaisiin tulkita protestin tai epätoivon prosessina.

Suomessa on lasten päiväkotiin sopeutumista tutkittu vähän. Lahikaisen ja Sundqvistin (3) tutkimuksessa selvitettiin alle 3-vuotiaiden helsinkiläislasten (n = 130) reaktioita päiväkotiin jäämiseen sekä vanhempien että hoitajien lomakekyselyjen perusteella. Hoitajien mukaan lähes puolet lapsista vastusti aktiivisesti eroamista vanhemmistaan tässä 1970-luvulla tehdyssä tutkimuksessa. Vanhempien mukaan vastustaminen ei ollut lainkaan niin yleistä kuin hoitajien mielestä. Sekä hoitajien että vanhempien mielestä kuitenkin päiväkotiin huonosti sopeutuvia oli kovin vähän, alle 10 %. Vanhempien mukaan näistä päiväkotihoitonsa juuri aloittaneista lapsista 61 %:lla ilmeni vähintään jonkin verran öisin heräilemistä. Lapsista 12 %:lla oli runsaasti ruokailuvaikeuksia, jonkin verran niitä 57 %:lla heistä. Tyttöjen ja poikien välisistä eroista ei 1970-luvulla tehdyssä tutkimuksessa ole raportoitu.

Huttusen (4) tutkimuksen mukaan lasten ongelmakäyttäytyminen oli runsainta päivähoidon alkuvaiheessa ja väheni ajan myötä. Tutkituilla lapsilla (n = 150) päivähoitoon jääminen ilmeni eniten takertumisena tuojaan (41 %:lla), väsymyksenä ja itkuisuutena (21 %:lla) sekä haluttomuutena päivähoidon toimintaan (16 %:lla). Huttusen (4) tutkimuksessa tyttöjen itkeskely oli yleistä päivähoitoon tulotilanteessa, kun sen sijaan pojat reagoivat päivähoitoon tullessaan haluttomuudella toimintaa kohtaan.

PÄIVÄHOITOON SOPEUTUMISTA SÄÄTELEVÄT TEKIJÄT

Lapsen ikä kodin ulkopuolisen hoidon alkaessa saattaa olla kriittinen tekijä ja selittää sopeutumisen onnistumista, joskaan mitään systemaattisia ja selkeitä tutkimustuloksia lapsen iän ja päivähoitoon sopeutumisen välillä ei ole löydetty (5,6).

Lapsen päivähoitoon sopeutumisproblematiikan monimutkaisuus ilmenee mm. siinä, että päivähoidon alkamista edeltäneet äidin tunnelmat voivat säädellä lapsen sopeutumista päivähoitoon (7). Niirasen mielestä onkin ilmeistä, että kysymys varhain aloitetun päivähoidon vaikutuksista palautuu päivähoidon laatuun ja lasten hoitopaikassa saamiin kokemuksiin (9). Päivähoitoyhteisöjen laatuun viittaavat myös Munter (Munter H, julkaisematon havainto) ja Field ym. (8) pitäessään päivähoitoyhteisöjen sensitiivisyyttä lasten sopeutumisen kannalta kriittisenä laatutekijänä.

Hoitopäivän pituuden on havaittu olevan yhteydessä lapsen turvattomuuteen. Scarrin ja Eisenbergin (10) mukaan yli 20 tuntia viikossa hoidossa olevat lapset olivat selvästi turvattomampia kuin alle 20 tuntia viikossa hoidossa olevat. Tämän tutkimuksen mukaan tulokset olivat erityisen selvät niillä lapsilla, jotka menivät hoitoon alle 1-vuotiaina. Parkin ja Honigin (11) tutkimuksen mukaan lisääntyvä aggressiivisuus ja tottelemattomuus näyttäisi olevan yhteydessä kokopäivähoidon, mutta ei lapsen hoitoonmenoiän kanssa (10).

Kaiken kaikkiaan lapsen sopeutumista päivähoitoon säätelevät monet tekijät. Lapsen ikä hoidon alkaessa, hoidon laatu, lapsen kontakti vanhempiinsa, äitien mieliala lapsen päivähoidon alkaessa ja päivähoitopäivän pituus säätelevät lapsen sopeutumisen onnistumista. Lähestyttäessä tutkimuksen avulla teemaa lapsen sopeutumisesta päivähoidon aloittamiseen on mahdotonta sisällyttää kaikkia ilmiötä sääteleviä tekijöitä samaan tutkimusasetelmaan. Päivähoitoon sopeutumista arvioitaessa vaikuttaa lisäksi se, kuka lapsen sopeutumista arvioi, päivähoidon edustaja vai lapsen äiti tai isä. Tämän tutkimuksen tavoitteena on selvittää, miten äidit arvioivat keskimäärin 1-vuotiaan lapsensa sopeutumista päivähoidon aloittamiseen kodin ulkopuolella. Tutkimuksessa tarkastellaan lapsen sukupuolen ja päivähoitomuodon merkitystä lapsen sopeutumiseen.

TUTKIMUKSEN TOTEUTUS

Tutkimuksen aineisto on koottu kyselylomakkein Turussa toteutetun, varhaislapsuudessa aloitetun sepelvaltimotaudin riskitekijöiden interventioprojektin (STRIP-projekti) yhteydessä. Tutkimuksen turkulaislapset olivat keskimäärin 1-vuotiaita äitien kuvatessa kyselylomakkein lastensa sopeutumista päivähoidon aloittamiseen. Koska tutkimuksen kohteena olivat niin pienet lapset, että heistä harva saattoi sanoin ilmaista kokemuksiaan, mitattiin päivähoitoon sopeutumista lasten reaktioista perushoitotilanteissa: nukkumisen ja syömisen sujumisena. Kyselylomakkeessa on valmiiden vastausvaihtoehtojen avulla pyydetty äitejä arvioimaan, minkä verran lapsella on syömisen ongelmia (1 = ei lainkaan, 5 = jatkuvasti), miten lapsi syö (1 = liian vähän, 5 = liian paljon) ja miten lapsen nukkuminen sujuu (1 = ei lainkaan ongelmia, 5 = jatkuvasti ongelmia). Äitejä pyydettiin arvioimaan myös lapsensa päivähoitoon jäämisen sujuvuutta (1 = ei ollut mitään vaikeuksia, 5 = oli erittäin paljon vaikeuksia). Avoimella kysymyksellä pyydettiin äitejä ilmaisemaan, miten pitkään sopeutuminen päivähoitoon kodin ulkopuolelle kesti.

Strip baby -projektiin osallistui noin 1 000 turkulaista, yhtä ikäluokkaa edustavaa lasta perheineen. Kyselylomakkeet jaettiin kaikille tutkimusperheiden äideille täytettäviksi. Lomakkeen palautti 797 äitiä. Kaikkiaan 295 lasta tutkituista 797:stä lapsesta oli aloittanut päivähoidon kodin ulkopuolella. Sekä tytöt (n = 157) että pojat (n = 136) olivat aloittaneet kodin ulkopuolisen päivähoidon keskimäärin 12 kuukauden iässä. Muutamien lasten päivähoito oli alkanut jo 3 kuukauden ikäisenä, mutta vain 12 % oli aloittanut päivähoidon ennen 10 kuukauden ikää. Erilaisista kodin ulkopuolisista päivähoitomuodoista useimmin valittu oli päiväkoti (52 %). Yksityisessä tai kunnallisessa perhepäivähoidossa oli 36 % lapsista ja isovanhempien hoidossa noin 13 % lapsista. Tyttöjä ja poikia oli saman verran kunkin kysytyn päivähoitojärjestelmän piirissä.

TULOKSET

Lapsen sopeutuminen päivähoitoon kodin ulkopuolelle

Äitejä pyydettiin arvioimaan, miten pitkään lapsen päivähoitoon sopeutuminen kesti. Vastaukset vaihtelivat nollasta 20 viikkoon siten, että keskimäärin äitien mielestä lapsen sopeutuminen oli kestänyt puolitoista viikkoa. Äideistä 44 % oli sitä mieltä, että lapsen sopeutuminen päivähoitoon kesti alle viikon. Äideistä 12 % oli arvioinut, että lapsen sopeutuminen päivähoitoon oli kestänyt vähintään kuukauden. Pojat sopeutuivat lievästi tyttöjä hitaammin (T = 1,7915, p = 0,0743): tyttöjen sopeutuminen kesti noin viikon ja poikien noin kaksi viikkoa.

Sekä tyttöjen että poikien sopeutuminen päivähoitoon päiväkodissa kesti selvästi pitempään kuin sopeutuminen päivähoitoon isovanhempien luona (T = 6,6860, p = 0,0001). Kun poikien sopeutuminen päiväkotiin kesti keskimäärin 2,5 viikkoa, alkoi isovanhempien luo jääminen sujua jo muutaman päivän päästä (T = 5,3387, p = 0,0001). Tyttöjen sopeutumisaika päiväkotiin oli noin 1,5 viikkoa, kun se äitien arvion mukaan isovanhempien luo kesti muutaman päivän (T = 4,1892, p = 0,0001). Myös verrattaessa perhepäivähoitoon jäämistä isovanhempien luo jäämiseen ilmeni, että sekä tytöt että pojat sopeutuivat nopeammin isovanhempien luo kuin perhepäivähoitoon (T = 4,7503, p = 0,0001).

Päiväkotiin jäämisen sujumista äidit arvioivat yllättävän myönteisesti: mitään vaikeuksia ei ollut 48 %:lla lapsista, vain vähän vaikeuksia oli 37 %:lla. Jonkin verran vaikeuksia, esimerkiksi itkeskelyä ja univaikeuksia, oli äitien mielestä 14 %:lla lapsista ja melko paljon vaikeuksia ilmeni kolmella lapsella (1 %). Kukaan vastanneista äideistä ei ollut sitä mieltä, että lapsella olisi ollut erittäin paljon vaikeuksia. Tyttöjen ja poikien välillä ei ollut eroja (T = 1,5292, p = 0,1272). Yllättäen kuitenkin ilmeni, että mitä myöhemmin lapsi oli aloittanut päivähoidon päiväkodissa, sitä enemmän hänellä oli äidin mielestä vaikeuksia jäädä päivähoitoon (r = 0,26, p = 0,0016). Onko kyse siitä, että mitä isompana lapsi aloittaa päivähoidon sitä ilmaisutaitoisempi hän on, ja äitien on näin helpompaa tunnistaa lapsen reaktioita kotona?

Äitien kokemuksia lapsen syömis- ja nukkumisongelmista

Päivähoitoon sopeutumisen vaikeus voi tulla esille myös lapsen ongelmina syömisessä. Jatkuvia ruokailuun liittyviä ongelmia oli vain harvoilla lapsilla, 8 %:lla (14). Jonkin verran ongelmia syömisessä oli 54 %:lla ja 38 % äideistä oli sitä mieltä, että lapsi syö helposti eikä mitään ongelmia ole. Tyttöjen ja poikien välillä ei ollut mitään eroja syömisen sujumisessa (T = 0,7879, p = 0,4310) eikä syömisen määrässä (T = 1,0888, p = 0,2766). Äideistä 14 % oli sitä mieltä, että lapsi syö liian vähän, ja 13 % äideistä ajatteli lapsen syövän liian paljon.

Äitejä pyydettiin arvioimaan myös lapsensa nukkumista. 35 % äideistä oli sitä mieltä, että lapsella ei ollut mitään ongelmia nukkumisessa ja 46 % äideistä arvioi lapsellaan olevan jonkin verran ongelmia nukkumisessa. Melko paljon tai jatkuvia nukkumisen ongelmia arvioi lapsellaan olevan 20 % äideistä. Tyttöjen ja poikien välillä ei ilmennyt eroja nukkumisessa (T = 0,7086, p = 0,4788).

Syömisongelmat liittyivät usein myös nukkumisongelmiin sekä tytöillä että pojilla: ts. mitä useammin lapsella oli nukkumisvaikeuksia, sitä useammin hänellä oli myös syömisongelmia (pojilla r = 0,25, p = 0,0001, tytöillä r = 0,17, p = 0,0008). Pojilla syömisongelmat liittyivät myös päivähoidon sopeutumisvaikeuksiin siten, että mitä enemmän oli syömisongelmia sitä pidempi oli päivähoitoon sopeutumisaika (r = 0,28, p = 0,00013) ja sitä enemmän vaikeuksia päivähoitoon jäämisessä (r = 0,18, p = 0,0315). Tytöillä vastaavaa syömisongelmien ja päivähoitoon sopeutumisen kytkentää ei ollut.

TULOSTEN POHDINTA

Päiväkotiin jääminen ja eroaminen pysyvästä hoitajasta, tavallisesti äidistä, koskee monia suomalaislapsia. On yllättävää, miten vähän tätä on Suomessa tutkittu. Hårsmanin mukaan ruotsalaislapsista kolmannes sopeutuu helposti päiväkotiin. Lahikaisen ja Sundqvistin mukaan 1970-luvulla Suomessa vain alle 10 %:lla lapsista oli selkeästi vaikeuksia sopeutua päiväkotiin, mutta useimmilla lapsilla ilmeni erilaisia eroreaktioita, vastustusta ja ahdistuneisuutta. Tässä artikkelissa raportoitu tutkimus kuvaa 1990-luvulla kerättyä aineistoa ja ilmeni, että äitien mielestä noin puolet päivähoitonsa aloittaneista lapsista oli sopeutunut ilman minkäänlaisia vaikeuksia. Reilu 10 % lapsista kärsi erilaisista sopeutumisvaikeuksista. Yllättävän samansuuntaisena on säilynyt 1970-luvulta 90-luvulle tultaessa päivähoitoon vaikeasti sopeutuvien lasten prosentuaalinen osuus.

Nukkumis- ja syömisongelmat osoittautuivat yleisemmiksi kuin päivähoitoon sopeutumisvaikeudet, joskin kyse voi olla siitä, että äitien on helpompi tunnistaa konkreettiset ja usein toistuvat nukkumisen ja syömisen vaikeudet kuin päivähoitoon sopeutumisen vaikeudet, miten sen kukin määritteleekin. On myös ajateltavissa, että päivähoitoon sopeutumisesta vastaavat sekä vanhemmat että päivähoidon henkilökunta: äiti saattaa kokea syyttävänsä henkilökuntaa raportoidessaan lapsen sopeutumisvaikeuksista päiväkotiin.

Noin puolella lapsista oli nukkumiseen ja syömiseen liittyviä ongelmia äitien mukaan, kun päivähoitoon sopeutumisvaikeuksia oli vain noin 10 %:lla lapsista. Yllättävän samanlaisina ovat säilyneet 1970-luvulta lukemat lasten käyttäytymisvaikeuksien ilmenemisestä: jo 1970-luvulla noin kahdella kolmasosalla alle kolmevuotiaista oli syömisessä ja nukkumisessa jonkinlaista vaikeutta. Mielenkiintoista on, että äidit raportoivat nukkumisvaikeuksien olevan yleisempiä kuin syömisvaikeuksien: äitien raportoinnin mukaan 8 %:lla lapsista oli syömisvaikeuksia, mutta 20 %:lla nukkumisen vaikeuksia.

1970-luvulla ei pidetty kiinnostavana, joissain tapauksissa ei edes hyväksyttävänä, tarkastella tyttöjen ja poikien välisiä käyttäytymisen eroja. Lahikainen ja Sundqvist (3) eivät raportoineet erikseen tyttöjen ja poikien päiväkotiin sopeutumisesta. Tässä artikkelissa esitellyn tutkimuksen keskeinen tulos on se, että poikien sopeutuminen päivähoitoon kesti pidempään kuin tyttöjen ja että vain poikien syömisen, nukkumisen ja päivähoitoon sopeutumisen ongelmat kasaantuivat.

Sekä tyttöjen että poikien sopeutumista päivähoitoon voidaan edesauttaa vanhempien ja hoitohenkilökunnan tiiviillä yhteistyöllä ja jatkamalla riittävän pitkään lyhennettyä hoitopäiväjärjestelmää, mikä edellyttää myös vanhempien työnantajan myötävaikutusta. Pojan aloittaessa päivähoidon joutuvat sekä vanhemmat että henkilökunta tämän tutkimuksen pohjalta varautumaan vielä pidempään sopeutumisaikaan kuin tytön aloittaessa päivähoidon. Tämän perusteena on tutkimuksessa esille tullut äitien kokemus siitä, että poikien sopeutuminen päivähoitoon kesti pidempään kuin tyttöjen. Johtuuko tämä tulos poikien rajummasta, selkeämmästä reagoimisesta päivähoidon aloittamiseen vai siitä, että pojilla todella on suurempia vaikeuksia siirtyä kotihoidosta esimerkiksi päiväkotihoitoon? Mahdollista saattaisi olla sekin, että vanhemmat syystä tai toisesta kiinnittäisivät enemmän huomiota pojan kuin tytön reaktioihin, kuten ilmeni unkarilaisessa keskoslapsiin kohdistuneessa tutkimuksessa (12).

Huomion kiinnittäminen vahvemmin pojan kuin tytön reaktioihin on ymmärrettävissä raportoidussa suomalaistutkimuksessa poikien negatiivisten reaktioiden kasautuvuuden vuoksi. Tämän tutkimuksen tuloksen siitä, että poikien sopeutumisongelmat päivähoitoon korreloivat sekä nukkumis- että syömisongelmien kanssa, saattavat äidit kokea arkitilanteissa siten, että pojan nukkumisvaikeudet ennakoivat joko syömisvaikeuksia tai muita sopeutumisvaikeuksia. Äidit voivat pelätä esimerkiksi poikien nukkumisvaikeuksien leviävän myös päiväkotiin sopeutumisvaikeuksiksi. Vanhempien yleistyneestä arkuudesta, päivähoitoon sopeutumisongelmien ennakoimisesta kertoo laaja tutkimus siitä, että poikien vanhemmat kokivat kontaktit päivähoitohenkilöstöön vaikeammiksi kuin tyttöjen vanhemmat (13). Tällä tutkimusaineistolla ei ole selvitettävissä, ovatko tyttöjen ja poikien reaktiot todellisuudessa erilaisia vai onko niiden arvo tai merkitys vanhemmille erilainen.

Kaiken kaikkiaan lapsen sopeutuminen päivähoidon aloittamiseen on haaste sekä vanhemmille että päivähoitohenkilöstölle. Kodin ja päiväkodin yhteistyö on erityisen merkityksellistä lapsen aloittaessa hoitosuhteen, merkitseehän se hänelle erästä elämänsä ensimmäistä siirtymä- tai muutosprosessia. Päivähoidon aloittamisen hyvä sujuminen voi ennakoida tulevien elämäntilannemuutosten sujuvuutta, mikä hypoteesi olisi myös mielekäs jatkotutkimusteema. Joka tapauksessa keskeinen elämänhallintaa ylläpitävä tekijä on oppia hyväksymään muutostilanteita ja oppia läpikäymään ne ilman liiallisia ongelmia.

KIRJALLISUUTTA