Lehti 30: Katsausartikkeli 30/2000 vsk 55 s. 2883 - 2886

Sepelvaltimotaudin invasiivisen tutkimuksen ja hoidon toteutuminen Suomessa ja muualla Euroopassa

Vuonna 1996 Suomessa tehtiin sepelvaltimoiden ohitusleikkauksia suhteessa väkilukuun eniten koko Euroopassa, kun taas varjoainekuvausten ja pallolaajennusten määrä oli vähäinen. Suhteessa eniten näitä toimenpiteitä tehtiin Vaasan keskussairaalassa. Ohitusleikkauksia tehtiin Kuopion ja Oulun yliopistosairaaloissa enemmän kuin Helsingissä, Tampereella ja Turussa. Suomessa pallolaajennuksia tehdään vain vähän yli puolet ohitusleikkausten määrästä, kun muualla Euroopassa määrä on yli puolitoistakertainen. Ohitusleik- kausten määrää tuskin tarvitsee enää lisätä, pallolaajennuksia ja varjoainekuvauksia kylläkin.

Juha MustonenMatti RomoJuhani AiraksinenMarkku S. NieminenKari Niemelä

Suomessa myönnettyjen lääkekorvausten perusteella sepelvaltimotautia sairastaa yli 170 000 potilasta ja vuosittain uusia potilaita tulee noin 16 000 (1). On kuitenkin arvioitu, että todellisuudessa sepelvaltimotautia sairastavien määrä on huomattavasti suurempi. Sepelvaltimotautiin kuoli vuosina…

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkärilehden työpaikat