Lääketutkimus siirtyy uusiin maihin
Yhdysvaltojen terveysviranomaiset ovat tutkineet, missä määrin maan sponsoroima lääketutkimus on siirtynyt ulkomaille. Vuonna 1980 Yhdysvaltojen lääkeviranomainen (Food and Drug Administration, FDA) rekisteröi käsittelemissään lääketutkimuksissa vain 41 ulkomaista tutkijaa. Vuonna 1990 lukumäärä oli 271 ja 1999 peräti 4 458. Tutkimuksiin kohdistetut FDA:n tarkastukset ovat kolminkertaistuneet, mutta niitä on voitu tehdä viime vuosina vain muutamia kymmeniä. Erityisesti Unkari, Venäjä, Puola, Tsekinmaa ja Romania ovat tutkimusmaina lääketeollisuuden suosiossa ja myös Brasilia, Argentiina, Meksiko ja Kiina ovat lisänneet osuuttaan. Venäjällä kliininen tutkija on onnistunut helposti rekrytoimaan jopa 300 % enemmän potilaita kuin tavoitteena oli. Tutkimuksiin ei ole jonoja, tulokset saadaan nopeasti ja halvalla ja vielä lääkkeillä kokonaan hoitamattomia potilaita on tarjolla yllinkyllin. Huolta aiheuttaa nyt mm. tutkimuksien laadukkuus, eettisyys, valvonta, tutkijoiden pätevyys ja tutkimuspaikkojen soveltuvuus, joista usein on vähän tai lainkaan tietoa.