Ajan­kohtai­sta

Yötyö lisää imukudossyövän vaaraa

Yötyö lisää erityisesti miesten riskiä sairastua imukudossyöpään, osoittaa Kansanterveyslaitoksen, Työterveyslaitoksen ja Syöpärekisterin yhteinen tutkimus.

Suomalaistutkimuksessa vähintään kymmenen vuoden ajan enimmäkseen yövuoroissa työskennelleillä miehillä oli 28 % suurempi riski sairastua non-Hodgkin-lymfoomaan kuin miehillä, jotka eivät olleet tehneet yötyötä. Yövuorotyötä tekevillä naisilla puolestaan sairastumisriski oli 2 % suurempi kuin muilla naisilla.

– Yö on epäfysiologisin aika tehdä työtä. Yötyöstä johtuvat sisäisen kellon rytmihäiriöt aiheuttavat unettomuutta ja väsymystä. Jos ne jatkuvat pitkään, ihminen on vaarassa sairastua pahanlaatuisiin imukudoskasvaimiin, toteaa Kansanterveyslaitoksen tutkija Tuuli Lahti.

Kansanterveyslaitoksen, Työterveyslaitoksen ja Syöpärekisterin yhteistutkimuksessa analysoitiin vuosina 1906–1945 syntyneiden suomalaisten syöpätapaukset vuosilta 1971–1995. Tutkimusaineisto käsitti 1 669 272 suomalaista, joista 6 307 (3 813 miestä, 2 494 naista) henkilöä oli sairastunut non-Hodgkin-lymfoomaan. Työaikajärjestelyjen ohella huomioitiin sosiaaliluokka, sukupuoli ja ikä. Tutkimus on julkaistu International Journal of Cancer -lehdessä.

Non-Hodgkin-lymfooma on tavallisin imukudossyöpä. Sen esiintyvyys on viime vuosikymmeninä yli kaksinkertaistunut ja nykyään siihen sairastuu noin tuhat suomalaista vuosittain. Tarkkoja syitä sairauden puhkeamiseen ei tiedetä. Aiemmissa tutkimuksissa on kuitenkin todettu, että elimistön sisäisen kellon toiminnan rytmihäiriöt voivat vaikuttaa joidenkin syöpien syntyyn.

– Aivoissa sijaitsevan elimistön sisäisen kellon hermosolut säätelevät myös solunjakautumiskiertoa. Sisäisen kellon rytmihäiriöt häiritsevät ilmeisesti etenkin imukudoksen solukiertoa. Tätä tutkitaan parhaillaan niin syöpäbiologian kuin aikabiologiankin keinoin, kertoo akatemiatutkija Timo Partonen Kansanterveyslaitokselta.

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030